Sisustus & lifestyle since 2009

Search

VALOKUVAHAASTE

Tällä kertaa blogihaasteessa on vuoro kertoa valokuvaamisesta. Mä olen täysin itseoppinut harrastelija, mutta melkoisen ahkera amatöörivalokuvaaja, ja uskonkin, että pikkuhiljaa tuhansien ja tuhansien kuvien myötä myös taito on ruvennut kehittymään (tai huomaan ainakin itse kehittyneeni valokuvaajana, kun selailen tämän blogin varhaisempia vaiheita, kääks ;) Maltan nykyään myös keskittyä kuvaamiseen paremmin, sillä aiemmin harrastin paljonkin sellaista "shoot and go" kuvaamista eli tulin vaan tilanteeseen ja nappasin kuvan.

Haasteessa tulisi valita yksi parhaista valokuvaotoksista esille. Tällaisena harmaana ja sateisena marraskuun päivänä ajatukset kääntyvät tietty kesään ja lämpimään. Niinpä valitsen haastekuvaksi tämä kuvan, joka olen napannut just tuollain äkkiseltään pokkarikameralla Tanskassa 2012. Kuvan tunnelma on valloittava ja siinä nuo meidän rimppakintut kirmaavat paljain jaloin hiekassa, kun oltiin eväsretkellä meren rannassa aivan Kööpenhaminan kainalossa:



1. Kumpi sinulle on tärkeämpää blogeissa: kuvat vai teksti?

Mielestäni kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Visuaalisuudella on siis suuri merkitys, mutta hieno tarinankerronta viehättää myös. Jos näistä kahdesta pitää jompikumpi valita, niin vastaan kuvat.


2. Nimeä viisi kotimaista blogia, joiden kuvamaailma puhuttelee sinua.

Tää on vaikee, mutta ekana tulee ehkä mieleen ihana Rilla, jonka kuvissa on aina hyvä tunnelma ja kuvakulmat ovat paikoin jännittäviä eli poikkeavat odotetusta. Sitten Monday to Sunday Home (kai ihanaisen Päivin blogi lasketaan kotimaiseksi?!), hieman samaan tapaan kuin Rillallakin, niin elämäntyyli välittyy hienosti kuvista. Sitten monivuotinen suosikkini Pieni Lintu, jonka kuvissa ja sommitelmissa on aina enemmän kuin ensivilkaisulta näyttää. Arjen fantasiaa tarjoilee Lisbet E, oih, blogikuvat ovat raikkaita ja joka kerta ihastelen niiden valkoista valoisuutta. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä Saa kurkistaa blogi, jossa ehditään panostaa kuvien laatuun vauva-arjesta huolimatta.


3. Voiko yhdessä postauksessa olla mielestäsi liikaa kuvia?

"Less is more". Blogitekstiä on mukavampi lukea, kun ei aivan huku kuvatulvaan ;) Esmeralda sen tuossa vähän aikaa sitten blogissaan kiteyttikin eli kolme kuvaa yhdestä ja samasta jutusta on aikalailla nappi: yleiskuva itse kohteesta / yksityiskohta / tuote omassa ympäristössään



4. Millä kikka-kolmosella ajattelit pärjätä pimeän talven yli?

Apua, ei mulla oo mitään kikkoja takataskussa. Mutta varmaankin tutustumalla tarkemmin kameran käyttikseen (jos sen vielä jostain löydän!). Myös kuvaamalla mahdollisuuksien mukaan päiväsaikaan sekä toivomalla hartaasti joulupukilta tänä vuonna ikiomaa jalustaa kameralle (onko niissä jotain eroja eli minkähänlaista kannattaa toivoa?).

5. Millä sinä kuvaat?

Kolmen pokkarin jälkeen mulla on viimein perusjärkkäri Canon EOS 1100D. Ihan kiva perusmalli, mutta joka on kuitenkin suuri parannus pikkupokkareihin. Ja huomaan jo, miten nälkä kasvaa syödessä..


Jaan tämän haasteen eteenpäin:

AnniK:lle
Mustikkamäen Tiinalle
Koti 3:n Annelle


Sori tytöt, jos tämä on jo ollut teillä! Muutkin voitte halutessanne napata haasteen mukaanne!




In this best photo challenge I wanted to show you the picture I took in our vacation of Denmark summer 2012. The sun was shining and the kids were having fun on the beach. It was so warm and nice day - oh, what a feeling! I just love the movement and this bright sunlight with blue sea water in this picture.

1 kommentti

  1. Kiitos haasteesta! Ihana kesäinen kuva kyllä todellakin piristää tätä synkkää syyspäivää :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★