Sisustus & lifestyle since 2009

Search

SISUSTUSLEHDEN VALKOINEN JOULUKOTI


Unelmien Talo & Koti -lehden joulunumerosta 12/2013 löytyy meidän kotimme. Tarkkasilmäisimmät varmaankin huomaavat oitis, että juttu on tehty edellisessä kodissamme, jonne ihana Ilona Pietiläinen saapui kuvaajansa Hanne Maneliuksen kanssa viime joulun alla. 

- On ollut melko pitkä aika pitää tätä salaisuutta sydämessä koko vuosi, mutta nyt lehti on kauppojen hyllyissä, joten voin sen paljastaa!


"I'm dreaming of a white Christmas"

Koti puettiin valkoiseen, pöytä katettiin teemaan sopivaksi ja kynttilät sytytettiin. Kuusi oli haettu sisälle paria päivää aiemmin ja koristeltu lasten kanssa valmiiksi. Hanget hohtivat valkoisina ja joulumusiikki soi hiljaa taustalla, ilmassa leijaili ihana glögimausteiden ja piparkakkujen tuoksu. Muksut tykkäsivät seurata kuvaajan puuhia ja käyttäytyivät koko pitkän päivän tosi hienosti. Mukavat muistot jäi kaikille!



Pitääkin kaivaa nuo amerikkalaiset joululevyt esiin ja pukea nykyinen kotimmekin pikkuhiljaa jouluun.. Ensimmäiset paperitähdet ilmestyivät meillä kyllä sisustukseen jo lokakuun alussa, silloin tosin ilman valoja vielä, mutta niinkuin tiedätte, peltitähtiä meillä on sisustuksessa vuodenajasta riippumatta aina :)

- Tähti onkin mun mielestä Joulun rakkain koriste!





EDIT: 
Lehtijutussa on jäänyt mainitsematta upeitten kuppikakkujen tekijä eli blogiystäväni Painted by Cakes -blogin ihana Emma Iivanainen, joka on tuttu myös "Koko Suomi leipoo" tv-sarjasta. Herkullinen cupcakes resepti on siis Emman, ei omani. 

Koristeena olevan takkamanttelin DIY ohjeet löytyy täältä *klik*

61 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Souliina! ♥ Hurjasti onkin tullut kommentteja!

      Poista
  2. Lehti tulikin tänään...vielä on lukematta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle ei vielä tullut :/ Jouduin käymään kioskilla irtonumero-ostoksilla!

      Poista
    2. Jee, ilmeisesti postin lakkoilut vaikuttivat sen verran, että sain lehden itse laatikkoon vasta perjantaina. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)

      Poista
  3. I H A N A !!!! Nyt täytyy kipaista Ärrälle lehti-ostoksille:)

    VastaaPoista
  4. Mistä on tuo tuikkukuppi, missä on peuran(?) pää?
    Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehti tuli kotiin ja huomasin heti etusivulla kasvosi. :)
      Ihana juttu kauniista kodistanne!

      Poista
    2. Peuranpää tuikkukupit ovat SIA ja siis jo viime joulun mallistoa ;)

      Poista
  5. Ihana oli käydä kylässä - niin jouluisen kaunista. Kiitos koko teidän perheelle - oli niin hauskaa :)
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen. Oli mukava seurata ammattilaisten työskentelyä ;)

      Poista
  6. Ihana joulutunnelma! Lehti tuli eilen ja illalla sitä lueskelinkin....aikamoinen ylläri bongata teidän joulukoti sieltä :) Kiva juttu ja niin houkuttelevat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Tanja! Ajattele, mulle ei oo tullut vieläkään lehteä.. Kävin malttamattomana ostamassa irtonumeron :)

      Poista
  7. Voi miten kaunista ja tunnelmallista - ja joku vielä väittää, että valkoinen on kylmä väri;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen. Valkoista on olemassa useita kymmeniä eri sävyjä! Sinertävän valkoinen onkin varmasti jäinen väri, mutta valkoinen saa muutkin värit lähellään näyttämään raikkailta!

      Poista
  8. Todella kaunista! Valkoista juuri minun makuuni. Ja kyllä se tähti on minunkin joulufiguuri nro 1! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Mun mielestä viisisakarainen tähti on yhtä kaunis kuin kukka!

      Poista
  9. Onpa kaunista ja tunnelmallista!

    http://nuotinvieresta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana. Pitääkin tulla vastavierailulle blogiisi :)

      Poista
  10. Aivan ihana juttu! Sinä kyllä osaat :)
    Joulu <3

    VastaaPoista
  11. Tulipas upea juttu! Kauniit kuvat, mieletön sisustus. Täälläkin tulee jo ihan jouluinen olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks dear! Meillä onkin tänä vuonna laitettu joulua vähän maltillisemmin.. Jotenkin tämä jatkuva vesisade ja harmaus vievät ajatukset ihan väärään suuntaan. Mutta josko se pikkuhiljaa tarttuisi joulufiilis meillekin! Piparitaikina ainakin jo odottelee kylmässä...

      Ihanaa Joulun odotusta sinne Valtameren taakse! ♥

      Poista
  12. Voi, miten upeita kuvia! <3 Täytyykin kipaista kaupan kautta. :)

    VastaaPoista
  13. Tunnelmallista. <3 Kiinnitin heti huomiota vanhoihin suksiin, tosi kiva sisustuselementti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Vanhat Karhut olen pelastanut vanhempieni mökiltä joutumasta roskiin. Iskä kysyi, mitä aion tehdä niillä ja kyllä hänellä vähän suupielet nousi hymyyn, kun sanoin pistäväni ne olkkarin koristukseksi :) Pienet punaiset puusukset on mun ja niillä olen sivakoinut ahkerasti järvenjäällä 70-luvulla.

      Poista
  14. Kaunista on ja tuo kuusenne on kyllä ollut ihan täydellinen! Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Tuuhea joulukuusi on tietenkin tanskalainen :) ja löytyi ihan kodin läheltä Plantagenista.

      Poista
  15. Minäkin tunnistin heti kannen kasvokuvasta ja lehti pääsi kaupan lehtihyllystä parempaan kotiin. :)
    Ihana juttu kauniista kodista! <3

    VastaaPoista
  16. Lehti tuli tännekin, mutta vielä juttu lukematta. Näytti kylläkin todella hienolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Aika jännä, mäkin olen lehden tilaaja, muttei ole vielä kolahtanut postilaatikkoon... Naapurit on taatusti pihistäneet sen ;) ;)

      Poista
  17. Aivan ihana juttu, lukaisinkin sen jo :) Todella kaunista ja ihanan tyylikästä!

    VastaaPoista
  18. Lehti tuli tänään ja heti selasin sivulle 30. Kivoja ja kauniita kuvia edellisestä kämpästä! :) Mistä tuo "I'm wishing for a white christmas"-tyyny on ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos. Juuttinen "I'm wishing for a white Christmas" tyyny on H&M:ltä, viime joulun mallistoa ;)

      Poista
  19. Löööööv it!!! Ihana joulukoti!!! <3

    VastaaPoista
  20. Aivan ihana juttu! Juuri äskettäin lehden luin päivän päätteeksi. Kauniit kuvat kauniista kodista ja tykkäsin myös jutun kokonaisuudesta ja tunnelmasta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ihana! Jutusta joutui jättään paljon pois. "Vain" neljä aukeamaa oli rajoittava tekijä. Mutta tunnelma onneksi välittyi, se on kiva kuulla!

      Poista
  21. Onnea vielä tätäkin kautta, ihana juttu. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana. Juttu on myös itselle ihana muisto entisestä kodistamme ♥

      Poista
  22. Aivan iihana <3 niin kaunista kaikki! Koti mihin voisin muuttaa heti, heh... pitääkin hakea lehti huomenna. Ihanaa joulun odotusta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, kiitos kauniista sanoistasi. Ne lämmittivät sydäntäni kovin ♥

      Poista
  23. Onpa sinulla kaunis koti. Onnea upeasta lehtijutusta!

    VastaaPoista
  24. Tästä meillä olikin juttua pari viikkoa sitten. Täytyykin ostaa lehti, kuvat näyttävät kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vain harvat ja valitut tiesivät tästä etukäteen ;) Viikonloppuja sinne!

      Poista
  25. Ihana koti sinulla, vaikka olettekin nyt eri paikassa. Lehti kolahti eilen postilaatikkoon ja vapaapäivä oli mukava aloittaa lehden luvulla:)
    Nuo viljellyt kuuset ovat ihanan tuuheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana. Tanskalainen tuuhea kuusi löytyi ihan tuosta läheltä Plantagenista :)

      Poista
  26. Oi, täytyykin tänään ostaa tuo lehti luettavaksi:) Niin ihanan kaunista ja tunnelmallista ollut teillä viime jouluna <3

    VastaaPoista
  27. Vastaukset
    1. Hihii, toivottavasti sulla on suklaatia kyytipojaksi ;)

      Poista
  28. Kaunista teillä - ja lehtikin tuli kotiin kannettuna. Minäkin niistä kattauksen tähtikipoista, että mitä olet niistä tarjonnut muun muuassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis! Tähtikipot on Riviera Maison ja oikein sopivan kokoiset pienelle makealle jälkkärille, rahkalle tai jätskipallolle. Niihin voi myös laittaa oliiveja, suolapähkinöitä, glögimausteita, dippikastiketta, puolukkahilloa yms. pientä tarjolle. Eli parillakin pärjää jo mainiosti, mutta itse rakensin viime Joulun kattauksen niiden ympärille ja hankin niitä samantien 6 kpl.

      Ihanaa viikonloppua!

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★