Sisustus & lifestyle since 2009

Search

LAUANTAIN LÖYDÖT



Lähdettiin jo aamusta liikkeelle Miljoonakirppiksen innoittamana. Autoletka mateli kohti Onnenkylän ostosparatiisia ja mitä lähemmäs Tuuria päästiin, sitä paremmaksi sää kävi. Kotoa lähtiessä oli nimittäin kolea vesisade, mutta perillä paistoi aurinko. Onneksi oli nahkatakki messissä, sillä Onnenkylässä kävi melkoinen puhuri.

Hotellialueen puoleisessa päässä oleva hiekkakenttä, se missä Miljoonativoli on koko heinäkuun, oli täyttynyt jo aamusta tavarapaljoudesta ja ihmisistä. Itse oltiin liikkeellä ihan vaan ostomielessä, mutta myyntipaikkakin olisi ollut tosi edullinen (hinta vain kympin).


- Päivän löydöt: 2 rustiikkista tonkkaa ja ruostuneet myrskylyhdyt. Koko pompsi 15,-

Sitten kaupoista parit converset koulun alkua varten + nuorisolle vaatteeita, jokunen lelu, jätskit, mansikoita ja vähän taloustavaraa. Siinäpä ne meidän ostokset Keskiseltä. 



- Paluumatkalla poimittiin vielä kotiinviemisiksi tienvarresta valkoisia lupiineja. ♥ Niin, ja syötiin eväät. Jo niiden takia kannattaa tehdä pikku reissu!

12 kommenttia

  1. Aivan ihanat löydöt, eikä olleet kyllä hinnalla pilatut. Itse löysin eilen kirpparilta kauan himoitsemani tavaran, mutta siitä lisää huomenna mun blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä myyjäukkeleita vähän nauratti, kun halusin moiset romut ostaa :) Mutta toisen romu on toisen aarre!

      Happy Sunday!

      Poista
  2. Kivat löydöt! Ja kiva, kun teidän perhe tekee tuollaisia retkiä, mä niin tykkäisin, mutta meillä en saa enää muksuja mukaan ja harrastustoiminta on sen verran aktiivista, että aikaakaan ei ole... Hietalahden kirppiksellä aina poiketaan, kun Hki käydään. Suosimme Radisson Blue Seaside-hotellia, that's why.
    Mikä blogi Outilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meillä muksut vielä pääosin haluaa lähteä tällaisille ex-tempore reissuille mukaan ;) Converset oli kyllä nyt äidillä vähän houkuttimena.. Hietsussa mekin aina poiketaan, kun satutaan Helsingissä olemaan. Ja siinä lähialueen putiikeissa ;)

      Outilla on kiva blogi nimeltä Outi's Life. Siellä on hauskoja DIY-juttuja, käsitöitä ja askarteluvinkkejä. Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat värkätä kaikkea - ja kirjoitella niistä vielä blogiakin.

      Ihanaa sunnuntaita teille, Johanna!

      Poista
  3. Hyvät ja edulliset löydöt! Tuollaisia tonkkia ja lyhtyjä olisi kiva saada omalle pihallekin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Katja ;) Joskus onnistaa! Mä etsin oikeastaan vanhaa keittiövaakaa, muttei näkynyt yhtä ainuttakaan. Etsintä jatkuu siis..

      Happy Sunday! Täällä mutakakku uunissa ;)

      Poista
  4. Kivat löydöt teit kirppikseltä :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat nuo ruosteiset löydöt ja miten edullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tollasen massatapahtuman tavarapaljoudessa jotkut esineet vaan "nousevat" näkyviin. Enkä raaskinut jättää niitä sinne ;)

      Poista
  6. Olipas hienot ja edulliset löydöt!
    Niin se on totta, että toisen romu on toisen aarre :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Myyjäukkeleita kyllä nauratti, kun pidin näitä ruosteisia tonkkia niiiin HIENOINA!! :D

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★