Sisustus & lifestyle since 2009

Search

ISTUTAAN ILTAA


- Veljeni oli viikonloppuna meillä käymässä ja grillasimme ja istuimme iltaa pitkän kaavan mukaan.

Valmistin meille alkusalaatiksi rucolaa ja minttua melonipedillä, joiden päällä oli marinoitua punasipulia sekä paahdettuja kurpitsansiemeniä. Valmistelun aloitin oikeastaan jo edellisiltana marinoimalla punasipulit. Vinkki mehevään melonisalaattiin löytyi Lumon blogista *klik*, jätin vaan retiisin pois.


- Melonikiekon päällä rucolaa, mintun lehtiä, marinoitua punasipulia + paahdettuja kurpitsan siemeniä.

Pääkokkina hääri mieheni eli nautimme grillin antimia sekä ruokajuomana ja alkudrinkkinä viehättävää australialaista Equinox roseeta, jota myydään kätevässä 1 litran tetrassa. Ootteko maistaneet? 

Niin samasta puusta veistettyjä olemme veljeni kanssa, että myös hänen tuliaiskassistaan löytyi samainen rosé! Kätevä tetra on helppo ottaa vaikka piknikille mukaan ja sopii mielestäni niin kevyeen herkutteluun kuin seurustelujuomaksikin.



- Ilta venahti saunomisen ja kivojen keskustelujen merkeissä pikkutunneille. Mukavaa uutta viikkoa!


17 kommenttia

  1. Kuulostaa kivalta viikonlopulta. Hyvää alkavaa viikkoa ★

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Joo, ei aina tartte lähteä "merta edemmäs kalaan".. Ootas kun näet meidän jälkkärin!!

      Poista
  2. Oeltko kokeillut ruunsun terälehtihilloa+kivennäisvettä alkudrinkkinä? Käy myös moneen muuhun. Ajoissa kun sen laittaa, niin värjää ja maustaa veden. Suosittelen :) http://www.finnishplant.com/?page_id=32

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, mulla on selvästikin aukko sivistyksessä! Kiitti vinkistä. Kurkatkaahan muutkin Lauran vinkkiä :D

      Poista
  3. Meloni on niin ihanaa! Tuota ruusuhillovinkkiä täytyykin testata, itse tehtyä ruusunterälehtihilloa kun on jääkaapissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiitos vaan itsellesi mainioista ruokavinkeistä! Kun mä mietin pientä "ruokahifistelyä" viikonloppuun, käyn usein ekana sun blogissa ;)

      Poista
  4. Näyttää superherkulliselta!
    Mä olen kerran maistanut, muistaakseni picnicissä aivan taivaallista marinoitua punasipulia. Sellaista makean etikkaista.. Kaikki muut ovat sen jälkeen maistuneet mikä millekin :D
    Pitäisikin keksiä täydellinen resepti siihen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tää oli just sellaista, makean etikkaista! Onneksi tein tuplamäärän ♥

      Poista
  5. Oi nam... tuli nälkä - ja jano :) Mistä olet btw hankkinut nuo isot vesipullot? Bongasin viikonlopun häissäkin samanlaisia - tahtoo kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on Marja IKEAsta :D "Korken" pullo hinta 1,99 e/kpl.

      http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/30213552/

      Poista
    2. Noni, Ikeaan! Tosin ostin eilen miltei samanmoisen Plantagenista, 1,49 e :D

      Poista
  6. Nam. Näyttää ihanalta. ja toi Lauran vinkki täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
  7. Näyttääpä herkulliselle ja muutenkin kauniita kuvia. Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Uudessa postauksessa kuvia meidän jälkkäristä :D

      Poista
  8. Kuulostaapa tuo melonisalaatti hyvältä. Taitaakin mennä kokeiluun =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Raikas melonikiekko pohjalla toimii todellakin :)

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★