Sisustus & lifestyle since 2009

Search

TOM OF FINLANDIN TAIDETTA



Lauantaina piipahdin tyttöporukalla Tampereen Vapriikissa katsastamassa Tom of Finland -näyttelyä. Museokeskuksen sulkeuduttua klo 18 pääsi vain nimilistalla sisään. Paikalle oli pystytetty viinibaari, jossa seinälle heijastettiin Touko Laaksosen piirrostaidetta ja pöydillä oli selailtavana aiheeseen liittyen kuvakirjoja ym.

Oppaana kierroksella ollut nuorimies heittäytyi hienosti rooliinsa ja oli pukeutunut asianmukaisesti nahkaan. Hän esitteli luontevasti parikymmenpäiselle vierasjoukolle Postimuseon yläkerrassa sijaitsevassa näyttelyssä Aikuiseen makuun K18 taidekuvia, karttakeppinään piiska. Mainittakoon, että näkemämme teokset eivät sisältönsä vuoksi ole näyttelyssä normaalisti esillä, eikä niitä samaisesta syystä voi näyttää täällä blogissakaan. Valokuvia sai kuitenkin ottaa vapaasti ilman salamaa - ja "muutaman" otoksen tulin näistä miesten miehistä napsineeksi ;) 



Tom of Finland ehti tehdä uransa aikana yli 3500 piirrosta. Myös Village People kuulemma innoittautui aikoinaan hänen taiteestaan ja taru kertoo, että 60-luvulla amerikkalaisia seksuaalivähemmistöön kuuluvia henkilöitä jopa lensi tänne Pohjolan perukoille etsimään piirroksien kaltaisia lihaksikkaita ja viiksekkäitä suomalaisia työmiehiä! 

- Pettymys on varmasti ollut suuri, sillä aika kaukana piirrosten miestyypit ovat ainakin omasta mielestäni suomalaisen keskivertomiehen perikuvasta.



Vapriikin Salaisuuksin suljettu näyttely Tampereen Postimuseossa vielä 29.3.2015 asti. Kaikki opastetut kierrokset ovat valitettavasti jo täynnä eikä niihin voi enää ilmoittautua.

4 kommenttia

  1. Juu, täytyy sanoa että olisin hiukan hätkähtänyt jos meillä eilen käynyt putkimies olisi ollut tuollainen lihaskimppu ja saapastellut sisään piukoissa nahkahousuissa paita auki ;-) Ei ole sellaisia työmiehiä pahemmin näkynyt.

    VastaaPoista
  2. Kun Tom of Finland-merkit tulivat postin kuvastoihin, lopetin monivuotisen postimerkkitilaukseni, ja kun Finlayson lanseerasi samalla teemalla mallistonsa, päätin että se putiikki meni boikottiin. Mielelläni ostaisin suomalaisia liinavaatteita ja muita sisustustuotteita, mutta tässä kohtaa koen, että Finlayson floppasi ja pahemman kerran. Finlayson on kuitenkin yksityisyritys ja siinä mielessä voi möhliä niin paljon kuin tahtoo. Kun roisia erotiikkaa muuten kuitenkin vierastetaan esim. postin kaltaisissa valtionyrityksessä, niin seksuaalivähemmistöjen kohdalla tässäkin tehtiin poikkeus. Melkein haiskahtaa poliittiselta lobbaukselta. Frieda

    VastaaPoista
  3. Ompas sitten ihana blogi sinulla! Tykkään ♥ Löysin tänne toisen blogin kautta ja tulen kyllä uudelleenkin.. Jos haluat niin käy kurkkaamassa omaa blogiani, puuhiani saa alkaa seuraamaan ja kommentit piristävät. www.amandanunelmia.blogspot.fi :) Ihanaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★