Sisustus & lifestyle since 2009

Search

PERUNAPIZZA


Vapun herkuttelujen jälkeen tekee mieli hieman keventää, mutta jääkaapissa näky on karu: vain paketti nakkeja, vähän perunasalaattia (kauankohan se muuten säilyy?), pari maitoa, flora, puolikas kermaviili, mansikkahillo, munia ja perunaa.

Keittiön kuivakaapissa sen sijaan meillä on aina hyvä kuivamuonavalmius, joten päätin kokkailla lapsille kananuudelikeiton pussista ja leipoa kaveriksi pellillisen perunapizzaa!




Pizzapohja (koko pellillinen)

4 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
noin 9-10 dl vehnäjauhoja
loraus rypsiöljyä

Lisää kädenlämpöiseen veteen suola ja rypsiöljy. Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja vaivaa taikina tasaiseksi. Anna kohota liinan alla noin 15 min. Valmistele sillä välillä täyte:

7-8 perunaa
puolikas prk kermaviiliä
oliiviöljyä
punasipuli
2-3 valkosipulin kynttä
pizzamaustetta
rosmariinia, timjamia
50 g juustoraastetta
(pinjan siemeniä)
(suolaa)

Sekoitin kermaviilin loppuihin lorauksen oliiviöljyä ja kuivattuja yrttejä maustekaapista. Perunat kannattaa pilkkoa mahdollisimman ohuiksi, jotta ne ehtivät kypsyä ja pizzaa on mukavampi syödä. Painele jauhotetuilla käsillä pizzapohja leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Levitä kermaviili-mausteseos pizzapohjan päälle ja lado perunasiivut mukaan. Ripottele päälle valkosipulia + punasipulirenkaita.  Itse lisäsin myös pinjan siemeniä, sillä meillä oli avatussa pussissa enää  alle kourallinen jäljellä. Mausta perunapizza halutessasi vielä yrteillä + ripauksella suolaa. Pirskottele päälle ja reunoille lopuksi oliiviöljyä ja lisää vielä juustoraaste (juuston jämät on hyvä käyttää vaikka tähän) ja paista uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia.


Perunapizza on maukas sellaisenaan, mutta sopii loistavasti esim. salaatin tai kevyen keiton kanssa.


16 kommenttia

  1. Nam, nälkähän tässä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kannattaa kokeilla! Vinhasti erilainen kuin perinteinen tomaattiversio!

      Poista
  2. Näyttää herkulliselta! Kyllä niistä kaapin jämistäkin saa näköjään ihan kelvollista ruokaa kun osaa ideoida. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Meinasin ensin tehdä omeletit koko porukalle, mutta sitten keksin tämän! Ja munat pääsevät huomenna lättytaikinaan ;DD

      Poista
  3. Voi vitsit miten herkun näköistä. Tämä ois varmasti niin hyvää fetasalaatin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi varmasti! Ajattelin just, että oispa ollut vähän rucolaa + fetajuustoa, jota ois voinut murustella uunista tulleen pizzan päälle!

      Poista
  4. Perunapizza on niin hyvää! Pitääkin taas tehdä sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sun blogista mä varmaan aikoinaan tän bongasinkin! Mutta ne oikeat pizzajauhot ovat mulle vielä uus tuttavuus..

      Poista
  5. Wautsi! Enpäs ole koskaan maistanutkaan perunapizzaa. Täytyypäs joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kokeile ihmeessä! Mukava kasvisversio ja sopii myös tomaattiallergisille!!

      Poista
  6. Moi:)
    Hyvä kuivamuonavarustelu on aina kätevää :))
    Mutta kas, perunapizzastapa en ole minäkään kuullutkaan! Kaikkea sitä näkee kun vanhaksi ellää..
    Piti oikein googlata ja kah, sehän on ihan oikea ja herkullinen pizza!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis Helena! Kyllä munkin mies vähän hieraisi silmiään, että panit sitten perunaa pizzan täytteeksi ;DD Mutta söi hyvällä ruokahalulla kuitenkin!

      Poista
    2. Tätä pitää kokeilla, meillä kun ei kaikki voi syödä tomaattia. Kiitos ohjeesta.

      Poista
    3. Eipä kestä. Tää on helppo ruoka!

      Poista
  7. Näyttääpä herkulliselta! Tätä pitää kokeilla, maistuis varmaan meijän perheen nuorillekin!
    Iloista päivää Sally!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kokeile ihmeessä! Itse siivutin päälle raakaa perunaa, mutta mikäänhän ei estä laittamasta jo valmiiksi keitettyjä, jos niitä on jäänyt edellispäivänä yli ;) Ja tuorejuusto sopii varmaan mainiosti perunapedin alle tomaattikastikkeen virkaa toimittamaan. Mä raapaisin tähän ainekset, joita meiltä löytyi jääkaapista/ kuivamuonakaapista.

      Mukavaa päivää Anne! Siellä oli jo aamusta +13 ja tuulikin tuntui lempeältä.

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★