- Jouduin olemaan loppuviikon pois töistä, kun muun perheen jo parannuttua tämä kurja flunssa iski minuunkin. Blääh.
Kuume on jo laskemaan päin, mutta veto on ihan pois. Silti ajatus viikonlopusta lämmittää. Aurinkoakin taitaa olla luvassa, ainakin eilen piti sisällä pötköttää koko päivä säleverhot suljettuina, kun oli mukamas olevinaan niin kirkasta. Ah kevät!
Mutta tosiaan, nyt olemme viimein saaneet talotarjoukset kaikilta viideltä firmalta ja ollaan taloedustajien kanssa istuttu harva se ilta palaverissa. Aika kova hommahan se on verrata näitä tarjouksia keskenään, sillä vaikka annoimme kaikille niin sanotusti 'samat speksit' eli tietty pohjaratkaisu haluamaamme valmiusasteeseen nakuteltuna, niin silti variaatioita on yhtä monta kuin on näitä talofirmojakin.
- Pyysimme tarjousta siten, että talo olisi ulkoapäin täysin valmis, mutta sisältä ns. 'viittä vaille valmis' eli väliseinät, sähkö- ja putkityöt tehty ja gyprocit seinissä. Siitä jatkaisimme sitten itse näkyvät pinnat, hankkisimme keittiön, kodinkoneet jne.
Kuten aiemmin kerroin, niin mukaan tarjousvertailuumme valikoituivat Deko-talo, Jetta-Talo, Kannustalo, Kastelli-talo ja Teri-Talot. Tarjoukset saatuamme tein hienot excelit päätöksentekoamme helpottamaan, sillä kuten aika pian huomasimme, niin tarjousten sisällöissä oli hurjan paljon eroavaisuuksia. Ällistyksen määrällä ei ollut rajoja, kun tajuttiin, että halvin ei oikeasti ollutkaan halvin vaan toimitussisällöltään suppein ja esim. materiaalit saattoivat olla toivotuilta osin mukana, mutta asennustyö puuttui. Eli niillä sisällöillä talo ei suinkaan tulisi ulkoa päin valmiiksi, kuten olimme pyytäneet ja esim. lämmönlähde puuttui hinnasta kokonaan.
Vastaavasti korkein tarjous sisälsi kaiken pyytämämme asennettuna, lisäksi ulkoverhouspanelit oli paitsi pohjamaalattu, niin myös välimaalattu haluamallamme sävyllä + heidän ulkoapäin täysin valmiissa talossaan oli ulkoseinävalaisin vaihtoehdotkin esitelty ja asennus mukana ;) Niinpä äkkiä katsottuna kallein tarjous ei ollutkaan oikeasti kallein vaan monipuolisin ja kun muihin tarjouksiin lisättiin esim. niistä puuttuneet ulkoseinävalaisimet, terassilaudat, maalämpöpumppu, porareikä, porausjätteen poisvienti ja putken tuonti talon tekniseen tilaan ym. niin ollaankin yllättäen siinä tilanteessa, että kaksi näennäisesti halvinta tarjousta onkin näistä viidestä ne kaksi kalleinta. Voitteko uskoa?
Vastaavasti korkein tarjous sisälsi kaiken pyytämämme asennettuna, lisäksi ulkoverhouspanelit oli paitsi pohjamaalattu, niin myös välimaalattu haluamallamme sävyllä + heidän ulkoapäin täysin valmiissa talossaan oli ulkoseinävalaisin vaihtoehdotkin esitelty ja asennus mukana ;) Niinpä äkkiä katsottuna kallein tarjous ei ollutkaan oikeasti kallein vaan monipuolisin ja kun muihin tarjouksiin lisättiin esim. niistä puuttuneet ulkoseinävalaisimet, terassilaudat, maalämpöpumppu, porareikä, porausjätteen poisvienti ja putken tuonti talon tekniseen tilaan ym. niin ollaankin yllättäen siinä tilanteessa, että kaksi näennäisesti halvinta tarjousta onkin näistä viidestä ne kaksi kalleinta. Voitteko uskoa?
- Niinpä olemme nyt tehneet ensimmäisen valinnan ja pudottaneet pois kaksi talotoimittajaa. Kolmen muun kanssa teemme vertailua vielä viikonlopun yli ja ensi keskiviikkona menemme käymään luonnosten ja laskelmien kanssa pankissa. Sen jälkeen on lopullisen valinnan aika.
Mukavaa viikonloppua!
Mukavaa viikonloppua!
Voin uskoa, että aikamoinen homma on vertailla, kun hinnat eivät suoraan kerrokaan mitään :) Tsemppiä lopulliseen päätökseen! Ja mukavaa viikonloppua :)
VastaaPoistaKiitos. Kyllähän tää on aikaa vienyt. Tarjoukset ovat pitkiä, jopa yli 30-sivuisia, joten tekstiä on paljon. Excelit onneksi helpottaa vertailua, sillä sinne on helppo lisätä rukseja oikeisiin sarakkeisiin, että mitä minkäkin talofirman tarjouksessa on mukana. Eihän näistä muuten ota erkkikään selvää ;DD
PoistaKaksi kertaa tuon läpikäyneenä tiedän, että ei ole helppo homma tuo. :/ Mutta kaiken vaivan arvoinen kyllä. Tsemppi projektiin!
VastaaPoistaKiitos. Mekin ollaan jo onneksi toistamiseen asialla, joten tiedetään vähän, mitä tää on. Mutta asiat ovat myös paljon muuttuneet sitten vuoden 2005, kun rakensimme ensimmäistä taloamme..
PoistaMonesti olen haaveillut talon rakentamisesta, mutta tuo vaihe hirvittää, seuraavaksi kaikki se materiaalien valinta. Toisaalta kivaa hommaa, mutta kun on niin paljon mietittävää kerrallaan. Nostan hattua niille, jotka jaksavat tuon homman tehdä useasti.
VastaaPoistaSinulla on niin varma sisustusmaku, että uskon sinun selviytyvän kaikista valinnoista voittajana :)
Ihanaa lauantai-iltaa <3
Kiitos. Se hyvä puoli pitkässä ennakkosuunnittelussa on kyllä ollut, että on ollut aikaa pohtia omaa sisustusmakuaan ja sitä, minkälaisessa kodissa sitä oikeasti tahtoisi asua. Toista kertaa rakentamisprojektia käynnistäessä haluaa myös tehdä tiettyjä asioita toisin edelliskertaan verrattuna, mikä tarkoittaa nyt tavallaan rohkeampia valintoja/ sisustamista.
PoistaIhanaa uutta viikkoa!
Juu, tuon vaiheen muistan kyllä elävästi, vaikka siitä aikaa onkin jo vierähtänyt useita vuosia. Todella hankalaa ja vaivalloista saada selkoa toimittajien pakettien sisällöistä!
VastaaPoistaJust näin! Mikä ihme siinä on, ettei talotehtaiden tarjouksiin saada jotakin yhtenäistä lomaketta, joka olisi ennenkaikkea asiakkaan kannalta helppolukuinen!
PoistaNo, mutta siinähän kävis äkkiä niin, että asiakas pääsis liian helpolla, tai mikä pahempaa toimittajien kannalta, asiakkaat oppisivat näkemään, miten monessa kohtaa yritetään käydä kauppaa asioilla, jotka loppupeleissä ovatkin ihan eri laisia kuin asiakas alunperin oli ajatellut..näin tää ikävä kyllä menee nykyisin vähän bisneksessä jos toisessakin. Itse reilut kymmenen vuotta sitten rakentaneena, en voisi enää uudelleen samaa projektia aloittaa, juurikin kun noi kaiken maailman määräykset ja vastuut on muuttuneet niin paljon ja stressin määrää en enää jaksaisi. Mutta eipä tässä ole tarvettakaan, tämä meidän valinta on osoittautunut sen verran hyväksi, että ellei ihan kunnon lottopotti osu kohdalle, niin tässä ollaan hamaan hautaan asti ;)Mielenkiinnolla odotan, että minkä valmistajan valitsitte. Meille aikoinaan pari talofirmaa eivät edes laittaneet minkään laista tarjousta, eikä vastausta mun useampaankin s-postiviestiin, joten ne jätettiin heti alkumetreillä pois laskuista, olisko ollut vielä tuolloin niin kova rakennusbuumi meneillään, että oli vara valita asiakkaansa ;).
PoistaTuo on todellakin työläs vaihe, ja toisaalta se jossa työ ihan erityisesti kannattaa! Ja kuten olette huomanneet, niitä tarjouksia on tositosi vaikea verrata. Sitten jos olisi pintojakin mukana, niin niissä vielä enemmän tulee vaikeutta... Tarkistakaa niistä ulkopuolista tosiaan että mitä tulee ja mitä ei, onko katolla kattoturvatuotteet? Rännit? Jos takka kuuluu toimitukseen, kuuluuko myös hormi ja sen asennus? Minkälaisella panelilla seinät on paneloitu (ohutta ja edullisempaa vai kunnon paksut panelit)? Kuuluuko työmaan siivous urakkaan, vai teille? Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään...
VastaaPoistaTsemppiä valintaan!
Niin, ja tavaroiden vastaanotto! Siinä on iso ero pitääkö sinne jokaisen toimituksen aikana sännätä itse vai ei.
PoistaJuurikin näin. Erittäin hyviä pointteja kaikki! Se tarjous, mitä me ekaksi pidettiin kalleimpana, onkin nyt toiseksi halvin, sillä kaksi halvinta tarjousta onkin kaksi kaikkein puutteellisinta ja kun niihin lisää maalämpöjutskat ym. niin hinta pömpsähtää.
PoistaOlemme pyytäneet talotarjoukset ulkoapäin täysin valmiina eli kattoturvatuotteet, rännit ja syöksytorvet paikoillaan. Myös maalämpöpumppu pitää olla käynnissä tarjouksen hintaan. Ulkoverhouspaneleiden paksuudessa on paljon eroja ja olimme yllättyneitä, että juurikin toi toiseksi halvin tarjous oli laskettu kaikista paksuimmalla panelilla (28 mm). Ei siis voi ikinä olla varma ennenkuin on lukenut kaiken perusteellisesti ja vielä perusteellisesti luettuaankin täytyy olla tarkkana, että on ymmärtänyt kaiken lukemansa.
Voi tuo on niin jännittävää ja mukavaa aikaa!!:)
VastaaPoistaIhana päästä seurailemaan teidän taloprojektia!
Tsemppiä valintoihin!!:)
Kiitos, kiva kuulla että säkin odotat innokkaana meidän projektia ;DD Kohta onkin jännät paikat, kun pitää tehdä lopullinen valinta..
PoistaTäytyy nolosti tunnustaa, että meillä jäi tuo vaihe väliin. Meillä oli kaksi toimittajaa josta valitsimme parhaan luonnoksen. Meillä oli myös haaveena saada juuri tuon talotoimittajan talo. Otimme talotoimittajan pelkästään mielikuvan perusteella, tietäen että hinta muilla olisi ollut joku muu. Mutta, siltikään emme ole katuneet. Oma talotoimittajamme on ollut varma ja heidän kanssaan asioiminen helppoa. Ainoa mihin petyimme oli se etteivät myyjä myynyt pakettia meille maaliin asti. Jätti tarjoamatta avaimet käteen toimitusta. Ehkä kaikki talopakettitoimituksen jälkeen olisi sujunut mutkattomammin, kun kaikki olisi tullut samasta luukusta. Siltikään en kadu meidän valintaa. Onnea teille valintaan !
VastaaPoistaJoko olette päätöksen tehneet? Olisi kiva kuulla keneen päädyitte. Meillä on sama tilanne meneillään, kova vertailu n. 4-6 välillä. Jännittävät ajat meneillään!
VastaaPoista