Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Suklaaherkkuja

 
Lapsi kysyy keittiössä, että mikä on hellapoliisi. Kuuntelen sivukorvalla, kun mies selittää lapselle. Kiinnostun keskustelusta kuitenkin kunnolla vasta, kun rapina alkaa ja lapsi kysyy, että mikä on mutakakku ;) Ihan vielä ei ole pipariaika, mutta selvästi huomaan, että kelien viilentyessä herkuttelun määrä on vakio. Siispä suklainen kakku on mainio valinta ja sopii hienosti tummaan syysiltaan. Mutakakusta on olemassa monenlaisia versioita, mutta alunperin mississippiläisessä mudcakessa oli vain suklaata, kaakaota, voita, munia ja sokeria. Meidän kakkumme syntyi tällä kertaa Hellapoliisin ohjeen mukaan:


Mudcake eli mutakakku

6 munaa
150 g sokeria
1 dl vehnäjauhoja
350 g tummaa suklaata
125 g voita

  
Erota keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi, lisää joukkoon jauhot. Sulata voi kattilassa, nosta liedeltä. Sekoita joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoita kunnes suklaa on sulanut. Lisää seokseen tipottain 1-2rkl vettä. Yhdistä suklaaseos ja taikina.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita 1/3 valkuaisvaahdosta taikinaan hyvin sekoittaen, loput valkuaisvaahdosta varovasti nostellen. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan, jonka halkaisija on 20-24 cm. Paista 200 asteessa noin 20 min.

Ripottele halutessasi pinnalle tomusokeria. Tarjoa seurana vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa.

 
* * *
 


 
Ah, niin herkullista! Miltei syntisen hyvää! Kannattaa olla tosi tarkka paistoajan kanssa, sillä mutakakku saa jäädä keskeltä laavamaisen sulaksi. Ja suklaa maksimissaan 60-prosenttista tummaa suklaata, niin maku säilyy pehmeänä. Ja vie muuten sitten kielen mennessään!
 
-Sally-
 

11 kommenttia

  1. Kiitos Sally -- taas saan Neuvolasta huutia, kun paino nousee;)))...NAM!
    Terkkuja, Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta eikös sun pidä syödäkin kahden edestä ;)

      Poista
  2. Mutakakku on aina niin herkullista, maistuu muuten ihanalle hieman jäisten mansikoiden kanssa tai valokkien kanssa. :)

    Kivat tähti servetit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lintunen ;) Mulle tuli vadelmat ekana mieleen, et vois sopia. Noi valokit piti tarkistaa googlesta, että mitä eksoottista herkkua ne mahtavat olla..

      Tähtiservettejä kaappasin aimo kasan jokunen vuosi sitten Ikean joulunjälkeisestä alennusmyynnistä. Luulin silloin, että ne riittävät meillä varmaan loppuelämäksi, mutta viimeisiä viedään jo!

      Poista
  3. Nam! Meillä ei olekaan pitkään aikaan herkuteltu mutakakulla, liian pitkään aikaan! Täytyykin viikonloppuna ottaa vahinko takaisin ja leipasta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Suklaa on hyvä sydämelle eli jo kansanterveyttä edistääkseen kannattaa ryhtyä leipomuspuuhiin!

      Poista
  4. Taas löysin mahtavan blogin! Ihanaa! Oikein hyvää syksyä tänne! :)

    VastaaPoista
  5. Vesi herahti kielelle...toi näyttää niin hyvin onnistuneelle. Just sopivan mutaisan näköistä keskeltä. Meillä tytöt on innokkaita mutakakun leipojia, joten taidan törkätä tämän reseptin heille seuraavaksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku vie kielen mennessään ;) Ja suklaata on mukava napostella jo leipoessa. Mukavia leipomishetkiä teille!

      Poista
  6. Oi eii, näyttää herkulliselta, tuota täytyy kyllä tehdä!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★