Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Amerikkalaiset pannukakut


- Meillä hemmoteltiin Äitiä jo tänä aamuna amerikkalaisilla pannukakuilla!

Vanhin tyttäreni tuli miehensä kanssa meille viikonlopuksi ja päätettiin juhlistaa kiireetöntä aamua jo tänään, sillä huomenna sunnuntaina kiiruhdamme kaikki minun vanhempieni luo valmistelemaan Äitienpäivälounasta isommalla porukalla. 


Vaahterasiirappia tai juoksevaa hunajaa meiltä ei löytynyt, mutta tuoreita mansikoita ja mustikoita, banaania, mansikka- ja boysenmarjahilloa. Niin ja kermavaahtoa! Mies jaksoi paistaa näitä tupla-annoksen, sillä meitä oli seitsemän syöjää! Ihanaa!


Amerikkalaiset pannukakut


noin 15 kpl amerikkalaista kokoa tai 30-40 pientä

3 munaa
2-3 rkl fariini- tai tummaa sokeria tai juoksevaa hunajaa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
2-3 dl maitoa
2 dl piimää tai kermaviiliä
½ dl voisulaa tai öljyä

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja nesteitä, niin että saat paksun pannaritaikinan.

Paista pienellä munakas- tai blinipannulla paksuja, vajaan senttimetrin paksuisia lettuja. Kuumenna pannu ensin kunnolla ja laske sen jälkeen levyn tehoa, sillä taikinassa on sokeria, joka palaa helposti. Käytä paistamiseen rasvaa.


PS. Piimän voi korvata esim. kermaviilillä, samoin fariinisokerin tavallisella sokerilla.

8 kommenttia

  1. Kylläpä näyttää ihanalta!
    Ihana mies kun jaksaa nähdä vaivaa.

    VastaaPoista
  2. Aijai, tämän ohjeen otankin talteen. Mulla on yksi ohje ja sillä tulee oikein hyviä, mutta tämä on sen verran erilainen että pitääpä kokeilla.

    Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
  3. OIKEIN ihanaa äitienpäivää teille sinne koko poppoolle!! <3

    VastaaPoista
  4. Superherkullisen näköisiä! Mitenköhän nuo sopivat tällaiseen lievään "kohti rantakuntoa"-ruokavalioon... ;)

    Hyvää äitienpäivää myös sinne!

    VastaaPoista
  5. Ihania herkkuja! Noita täytyy joskus kyllä kokeilla. Mukavaa äitienpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia taas! Oikein herkullisen näköisiä pannukakkuja!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★