Kellot pirisi ennen seiskaa sunnuntaiaamuna, mutta vettä satoi - ja oli satanut koko yön (nämä ankeat kuvat sunnuntaiaamun lehdenhakureissulta). Päivän suunnitelmat menivät siltä seisomalta uusiksi, sillä eihän tuonne koiranilmaan voi lähteä myymään ulkoilmakirppikselle. Niinpä annettiin lasten nukkua, laitettiin tulet takkaan ja puurokattila hellalle porisemaan. Sitten yhtäkkiä, kuin elokuvissa, taivas kirkkeni ja linnut rupesivat laulamaan taas. Eikun lapset ylös, kahvit alas, pikainen aamupala ja niin me pakattiin lennossa myytävät kirppistavarat + uniset tenavat autoon!
Loppu onkin legendaa! Ja pällistellään Leijona-paidoissamme sitten tämän päivän Aamulehdessä ;)
Oikeesti hurjan kiva tää Moron peräkonttikirppis, joka järjestetään kahdesti vuodessa. Me oltiin mukana myymässä nyt toista kertaa. Liikkeellä ihania ihmisiä, ja vieläpä tuhatmäärin! Ja bongasinpa minä teitä blogilukijoitakin paikan päällä ;) Kiva, kun poikkesitte morjestamassa!
Pikkusisko tanssahtelee Raatihuoneen portailla |
Oikeesti hurjan kiva tää Moron peräkonttikirppis, joka järjestetään kahdesti vuodessa. Me oltiin mukana myymässä nyt toista kertaa. Liikkeellä ihania ihmisiä, ja vieläpä tuhatmäärin! Ja bongasinpa minä teitä blogilukijoitakin paikan päällä ;) Kiva, kun poikkesitte morjestamassa!
Hahaa ihana kuva teistä :-)
VastaaPoistaKuulostaa kyllä siltä että tuolla olisi halunnut käydä :-)
Hyvää alkanutta viikkoa!! :D
Kiitti ;) Toi Moron peräkonttikirppis on tosi kiva tapahtuma!
PoistaTänä vuonna halukkaita tulijoita myyjiksi olisi ollut ennätykselliset 2600, mutta "vain" 450 mahtuu mukaan. Paikat luonnollisestikin arvotaan ;) Paikkamaksu menee lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen "Ruokanysselle".
Happy Monday!
Mukavaa, että sää selkesi. Itse olimme Ruovedellä mökillä ja siellä satoi iltaan asti:)
VastaaPoistaTuonne olisi ollut ihana tulla, mutta nyt ei sopinut aikatauluun ollenkaan, ehkä sitten syksyllä!
Oi, olisi ollut kiva nähdä ;) Mutta ajatus mökkiviikonlopusta, takkatulesta ja saunasta kuulostaa oikein mukavalta.
PoistaOi, varmasti aivan loistava tapahtuma ja paljon ihanaa tavaraa :)
VastaaPoistaOlisin tullut viivana.....jos tää välimatka ei olis niin suuri ;) kiva kuva teidän poppoosta.Aurinkoista ja lämmintä viikon alkua!
Hihii, kiitos. Toimittaja pääsi vähän niinku yllättämään meitit ;) Porukkaa pyöri siinä sen verran, että luultiin ensin häntäkin asiakkaaksi! Mä ihan pokkana huutelin suojaan saman sateenvarjoni alle populaa - tietenkin, että pääsisin pitämään myyntipuheeni siinä samalla!! Ruusuja onneksi meni ihan kivasti kaupan ;)
PoistaAurinkoa päivääsi, Tanja!
Ihana kuva Teistä ♥
VastaaPoistaNoi Suomi-paidat on niiin hyvät! Minäkään en päässyt tapahtumaan, mutta ensi kerralla sitten. Aurinkoista viikkoa Sari!
Kiitos, ihana!!
PoistaJoo, ollaan hankittu koko poppoolle fanipaidat sen jälkeen, kun Suomi täräytti viimeksi maailmanmestaruuden! Kummipojalle vietiin sellainen kanssa viimeksi kun käytiin.
Illalla taas jännätään Suomen puolesta! Ihana mahtavaa keliä on luvattu täksi viikoksi. Palataan!
Varmasti ollut mukava päivä ja asuvalintanne on ollut oikea kun ootte Aamulehteenkin päätyneet :)
VastaaPoistaNo ajateltiin, että jotain piristystä pitää keksiä! Leijonaperhe peräkonttikirppiksellä ;) Puri ainakin toimittajaan! Ja muutamaan asiakkaaseenkin...
Poista