Sisustus & lifestyle since 2009

Search

AATOSTA JALOA


- Kaunista sunnuntaita! Heräsimme kolmanteen adventtiin aamulla maa valkoisena. 

Nämä kuvat kuitenkin eiliseltä, kun vietimme TRE-blogien pikkujouluiltaa pop up Jouluravintolassa by Arto Rastas. Tilat sijaitsevat Tampereella osoitteessa Aleksanterinkatu 26 ja ravintola toimii Boxing Bingona aiemmin tunnetussa kiinteistössä, rennosti räsymatot lattialla. Samoissa tiloissa pop up kauppaa pitää muuten myös Nord Design Finland, jonka ihania kotimaisia tuotteita voi ostaa täältä mukaansa.



Kotimainen vaneritähti Nord Design Finland

TRE-blogien puuhanainen/ Retromoderni blogin kirjoittaja Suvi, Torson takana Jenni sekä Sula Mahdollisuus Niina

Arto kertoo ravintolakonseptinsa taustoista

Alkupaloiksi maistelimme kuohuvan kera pieniä herkullisia annospaloja, joissa maistuivat kauden maut mm. herkullinen patee, talon sinappi sekä taatelihillo, kuunnellen samalla Arto Rastaan kertomana kiehtovaa tarinaa juuri tämän nimenomaisen ravintolan konseptista sekä uusista tuulista, jotka vievät Rastaan ensi keväänä aina Japaniin asti. 

Herkullinen joulun ajan noutopöytä oli katettu tunnelmallisen ravintolasalin perälle ja useiden ruokalajien makuvivahteet huipentuivat vanhan ajan rekeen katettuun jälkiruokapöytään, joiden lasiset tarjoiluastiat ovat suomalaista designia by Studio Heikki Viinikainen.



Tämä jouluinen pop up ei suinkaan ole ensimmäinen Rastaan ravintola Tampereella, entuudestaan kaupungista löytyvät jo maalaisranskalainen Bistro LePot, streetfoodistaan tunnettu BarBurrito sekä fine dining Hella & Huone, mutta omanlaisekseen tämän pop up Jouluravintolan tekee tarina, joka herkistää kuulijan, sillä nimensä mukaisesti tämä ravintola on avoinna vain tämän ainutkertaisen yhden joulukauden ja sulkee sitten ovensa jouluaattoiltana. Mutta ennenkuin Jouluravintolan ovet painetaan kiinni viimeisen kerran, niin näiden rouheiden tiiliseinien sisäpuolella Joulun taika muuttuu todeksi ja tapahtuu jotain täysin ainutlaatuista, syvältä sydämestä annettua, kun yksi perhe pääsee viettämään täällä ikimuistoisen jouluaaton notkuvien herkkupöytien ääressä. Arto Rastas pukee kauniin ideansa sanoiksi näin:

"Dining 26 by Arto Rastas haluaa tarjota koko Jouluravintolan jouluaatoksi, jollekin sen ansainneelle perheelle täysin omaan käyttöön. Me tarjoamme ruuat, lahjat ja tilan täysin veloituksetta. Olette siellä niin kuin kotonanne ja panostatte yhteiseen aikaan. Kiire ei ole pois, mutta kun haluatte lähteä niin me olemme hoitaneet teille mahdollisesti tarvittavan majoituksen lähistöltä. Kerro meille miksi juuri sinun perheesi tai miksi joku toinen perhe olisi ansainnut tämän ainutlaatuisen mahdollisuuden. Laittakaa meiliä viimeistään 17.12.2015 mennessä osoitteeseen arto@artorastas.fi. Samalla haastan myös muut yrittäjät lahjoittamaan perheelle pieniä lahjoja, jotka he saavat sitten avata jouluaaton kunniaksi. Tehdään yhdessä unohtumaton joulu jollekin perheelle, joka sen todella ansaitsee!"





Toinen toistaan herkistävämpiä tarinoita on Artolle tullut sähköpostiin lyhyessä ajassa jo satoja, mutta vielä 17.12.2015 mennessä ehtii siis ehdottaa, jos tiedät jonkun perheen, jolle tämä olisi ainutlaatuinen mahdollisuus viettää joulua yhdessä. Raati valitsee huolellisen pohdinnan jälkeen yhden perheen, jolle tämä joulu tuo valoa pimeään. Lisätietoa löydät halutessasi täältä

Ja kun Jouluravintola sulkee 24.12. ovensa, nämä tilat kokevat muodonmuutoksen, sillä tammikuun kolmannella viikolla 2016 täällä aukeaa täysin uusi ravintolakonsepti nimeltä Dining 26 by Arto Rastas, joka tarjoilee välimerellisiä herkkuja aivan uudella tavalla. Eikä suinkaan yksin italialaisia, kreikkalaisia ja espanjalaisia makuja, kuten välimerellisyys usein mielletään, vaan rohkeita ruokalajeja myös Välimeren eteläpuolelta.


Pop up Jouluravintola by Arto Rastas
Aleksanterinkatu 26, Tampere
Avoinna ajalla 1.-23.12.2015
TI-TO klo 11-14.30
PE 11-14.30 sekä 17.30-21
LA 15–20

4 kommenttia

  1. Oi kuinka ihanan näköinen paikka ja vieläpä naapurissa. Pitää piipahtaa ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi. ♥ Ihanaa Joulun odotusta!

      Poista
  2. Oi miten ihanan näköistä, kyllä teidän kelpasi <3 *kade*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Paikka oli ihastuttava, ja sen tarina samoin. ♥

      Lämmintä joulumieltä!

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★