INSTAGRAM

KESÄKUU KUVIN


Oi ihana kesäkuu! Muksujen koulut loppuivat, Junior meni riparille ja mies piti 2 viikkoa kesälomastaan. Hänen lomansa alkajaisiksi juotiin drinksut terassin aurinkotuoleissa, kun ei olla niissä juurikaan ehditty lekotella, ja käytiin katsomassa Jari Sillanpään lavashow. Vähän meinasi olla draamaa ilmassa, että ehditäänkö konserttiin ajoissa, kun piti heittää ensiksi pikku ex-tempore reissu Tampereelle päivystykseen... mutta hyvin ehdittiin, vaikka lasten kanssa aina sattuu ja tapahtuu. 

Jääkiekon tulevaa kautta 2018-19 suunniteltiin kesäkuun vanhempainpalaverissa ja Juniorilla alkoi omatoiminen harjoittelujakso. Juhannusviikolla tehtiin täsmäisku Tampereen Ratinan uuteen kauppakeskukseen, josta löytyikin 3/5 perheen rippijuhla-asuista. Tässä kuussa vaihdettiin myös pankkia, kun saatiin oikein hyvä lainatarjous, vein ylimääräistä tavaraa juhlien ajaksi kirpputorille "tienaamaan" ja saatiin vihdoin myös otettua meidän vierashuone käyttöön (tapetit ja listat puuttui sieltäkin). Juhannussää ei yllättänyt tänäkään vuonna, vaan keli oli kylmä ja sateinen. Juhannussunnuntaina sen sijaan oli kaunista pilvipoutaa, kun vietimme poikamme rippijuhlia.  Voi, miten nopeasti aika kuluukaan! Isosisko lähti juhlien jälkeen Isoimman Isosiskon mukaan viikoksi eli meillä on nyt vähän aikaa pieni perhe ja Avalla Kokkolassa monta hoitajaa. 
0

RIPPIJUHLAT


- Juhannussunnuntaina vietettiin poikamme rippijuhlia. Sää oli kaunis ja kaukaisimmat vieraat saapuivat Pohjanmaalta asti.

Miten nopeasti aika onkaan kulunut, sillä juurihan tuo köllötteli tyytyväisenä potkuhousuissaan, söi ja nukkui hyvin, ja nyt hänestä on kasvamassa kovaa vauhtia salskea ja hyväkäytöksinen nuori mies. Pituutta hurmurilla on jo äidin mitan verran ja jos yhtään isäänsä ja pappaansa tulee, niin voinee ennustaa, että kasvupyrähdys on vasta alkamassa.


Tummansininen puku löytyi Tampereen Ratinan uudesta kauppakeskuksesta, Halosen miesten osastolta (ja vieläpä sangen kivuttomasti = auto parkkihalliin, liukuportaat ylös, josta marssittiin suoraan kauppaan) ja pukujen koot alkoivat sopivasti numerosta 42, malli extra slim fit. Nuoren miehen itsetuntoa tietenkin hiveli, kun ei tarvinnut enää asioida lasten osastolla. Myös miehen puku ja kengät ostettiin Haloselta.

Kengät ja vyö valittiin asuun rennon ruskeat ja juhlapukeutumisen kruunasi valkoinen kauluspaita + punainen rusetti, joka oli hänen oma toiveensa. Meidän muiden juhlapukeutuminen mätsättiin rippilapsen asuun sopivaksi eli laivastonsinisellä teemalla mentiin (mun pitsimekko Noom ja Pikkusiskon Tommy Hilfiger löytyivät Stockmannilta ja Isosiskon housuasu Zarasta).

Vasemmalla mun veli

Tein kaikki tarjottavat itse ja hoidin myös tilaisuuden valokuvauksen, sillä soitto muutamaan paikkaan varmisti, että Juhannussunnuntai oli juhlien ajankohtana aika haasteellinen. Vietettiinkin nämä juhlat sitten rennoissa merkeissä ja tein kaiken mahdollisen etukäteen (kakut, kalat ja paahtopaistin). Kuvanottohetkellä Mummin kulta Ava juoksi ulkona kuin tuulispää eikä häntä saanut millään pysymään valokuvissa, sillä nurmikolta löytyi yllättäen ihana pikkuinen pomppiva sammakko!

- Alkuun nautimme onnittelumaljan (lapsille + autoileville vieraille oli tarjolla alkoholiton Shirley Temple booli) ja kun uudet perunat kypsyivät, söimme niiden kanssa loimulohta, härän paahtopaistia, juustoista mansikkasalaattia sekä silliä. Keittiön suuri saareke toimi seisovana pöytänä.


Jälkkäripöytä unohtui vallan kuvata ennenkuin kaikki kilvan iskivät sen kimppuun, mutta tarjolla oli siis vaniljajuustokakku, suklaakakku limerahkatäytteellä sekä marenkileivoksia, joiden kuorrutteena sitruunarahkaa, kermaa sekä mansikoita & pensasmustikoita. Nämä kaikki oli helppo valmistaa laktoosittomana ja gluteenittomana, ja vaniljajuustokakun päällä olleet macaronit jätin pois gluteenittomasta versiosta (ne voi korvata hyvin esim. mansikoilla ja syötävillä kukilla). 

Juhlakalu oli oikein onnellinen ja nautti huomion keskipisteenä olosta 

Meidän muksut eli  "fabulous four"

Work hard, stay humble, be kind, my child. 
And always remember that a smooth sea never made a skillful sailor. ⚓️


Kiitos ihanat vieraat, jotka teitte juhlapäivästämme täydellisen!

2

IHANAA JUHANNUSTA!


Kesäkuu on kierähtänyt vauhdilla eteenpäin. Poitsu vietti viikon riparilla ja Juhannussunnuntaina meillä vietetään rippijuhlia. Kaikki on valmista juhlaa varten, kakunkoristelut säästän juhlapäivän aamuun. 

"Minä avaan syömmeni selälleen
ja annan päivän paistaa.
Minä tahdon kylpeä joka veen,
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus,
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari."

- Eino Leino

Ihanaa Juhannusta! 
4