Sisustus & lifestyle since 2009

Search


Oi ihana joulukuu! ♡ Laitoimme kuusen tänä vuonna ennätysaikaisin ja sitä oli ihana fiilistellä koko joulukuu. Itsenäisyyspäivän aikoihin saatiin vähän luntakin ja koko maassa taisi olla tänä vuonna valkoinen Joulu. Juniorilla oli 9. luokan Itsenäisyyspäivän tanssiaiset ja Isosisko täytti vähän ennen aattoa 18 vuotta. Pikkusiskolla oli tanssiharrastuksen joulunäytös ja Avakin käväisi hakemassa joulupaketit meiltä. Jouluaaton vietimme kotona Tähtikalliolla, joka oli jo toinen Joulumme tässä kodissa. Joulupäivän aamuna puhelimessani odotti suloinen viesti, kun isoin Isosisko kertoi, että olivat kihlautuneet aattoiltana. Niin ihana uutinen! 

- Hyvää Uutta Vuotta 2019!

Vuosi 2018 alkaa olla lopuillaan ja tullut on aika kurkata, mitä tänä vuonna tapahtui. Tekstit ovat suosituimmuusjärjestyksessä eli eniten...
- Pitihän sitä ihmettä päästä katsomaan, kun Coca Cola joulurekka saapui Tampereelle! Tai itse asiassa paikkana oli Pirkkalan Cityma...
- Päivät on vierineet vinhaa vauhtia siitä saakka, kun ensimmäisen kerran sanoin ääneen sanan joulu. Niinpä päätin kokeilla toistakin ki...
- Onnea Suomi 101 v. Aurinko painui puidenlatvojen taa jo varhain iltapäivällä, taivas oli lempeä ja pilvet kuin kultareunaisia. Maa...
- Joulukuu pyörähti käyntiin ja tänään vietettiin ensimmäistä Adventtia .  Kun lapset olivat pieniä, niin leivoimme aina ekana Adve...
Marraskuu on monen mielestä mälsä kuukausi, sillä pimeää riittää, vaikka lampaat söis! Humoristi pukee marraskuun pellepukuun ja tirsk...
- Aika hieno aurinkoinen viikonloppu ollut ainakin meillä täällä Pirkanmaalla! Ulkona pikkupakkanen ja upea kuura. Piiiitkät varjot...
Kaupallinen yhteistyö DESENIO - Jokos ootte bongailleet hyviä BLACK FRIDAY tarjouksia? Jos ette vielä, niin nyt kannattaa olla k...
- Tänään juhlittiin isiä, noita kaikkia ihania oikean elämän supersankareita! Leivoin lasteni isälle mehevän suklaakakun, joka sai pot...
Lokakuussa maahan satoi ensilumi ja koululaisilla oli syysloma. Vietettiin lomaviikkoa ihan vaan chillaillen kotona, sillä sekin on tär...
- Ei uskoisi, että lokakuun loppua eletään, sillä niin upeita ilmoja on sääherra taas tarjoillut tällä viikolla! Luntakin saatiin yll...
- Tänään paistoi ensin aurinko ja sitten satoi perään rakeita. Säätiedotus lupasi Pirkanmaalle loppuviikosta lunta . Jännää! Vuosi ...
- Kaksikerroksisessa talossa sisäportaat ovat tärkeä osa talon toiminnallisuutta.  Mielestäni portaat ovat myös iso osa talon kiinte...
Kaupallinen yhteistyö TOPI-KEITTIÖT - Lämpimästi tervetuloa tutustumaan  Topi-Keittiöiden uutuusmallistoon lauantaina 6.10.2018 kl...
Syksy saapui ja viileät kelit samoin. Syyskuussa blogi täytti 9 vuotta ja vietin itsekin synttäreitä. Oli Habitare-messut Helsingissä, ...
- Koko viikko on mennyt kurjassa flunssassa, mutta onneksi nyt alkaa elämä voittaa. Kiitos ihanat tsemppiviesteistä! Täytin perjanta...
Kiitos kaikille Sally's blogin 9-vuotis arvontaan osallistuneille! Arvonta-aika on päättynyt ja arvonta suoritettiin eilen perjant...
- Sisustajia hemmotellaan jälleen jokasyksyisillä Habitare-messuilla!  Vierailin messuilla eilen ammattilaispäivänä ja tänä vuonna H...
Sally's blogi syntyi syyskuussa 2009 kotiäidin päiväkirjaksi, nykyään sellaista kutsutaan trendikkäästi lifestyle blogiksi .  M...
Arki iski elokuussa päin näköä! Koulut, harrastukset, työt, kuskaamiset, tiukat aikataulut, vanhempainillat, syysflunssat, kirjojen pää...
Elokuu pyörähti heti turbovaihteella käyntiin!  Koulut alkoivat, samoin lasten harrastukset, on sairastettu jo ekat nuhakuumeetkin, oltu...
Voi mikä heinäkuu! Kaunein, suloisin ja ihanin koskaan! Vietimme lasten kanssa viikonlopun Vierumäellä ja kävimme samalla reissuilla mu...
- Kesällä on ihana grillata ulkona pizzaa! Täytteeksi sopivat kevyet kasvikset, mozzarella + kaikki muu, joka kypsyy nopeasti. Tein...
- Tervetuloa tutustumaan Porin asuntomessujen inspiroivimpaan taloon! Kauniin sisustamisen ja messuille rakennettujen uusien taloje...
- Porin asuntomessutalojen sisustuksissa on käytetty ihailtavan paljon viherkasveja ja tekstiilejä! Pehmeyttä ja runsautta sisustuk...
- Porin asuntomessuilla on paljon kivoja keittiöitä: Topi, Puustelli, Noblessa, Keittiömaailma, Domus, Charmia, Aina ym.   Mustat ke...
- Iso kiitos kaikille teille, jotka osallistuitte Sally's blogissa, facebookissa ja instagramissa tämän ihanan Edblad tähtikorun ar...
-  Meillä on tänään 16-vuotis hääpäivä!  ♡♡ Vuosiin mahtuu paljon, mutta aina on vaan se sama kupliva tunne vatsanpohjassa, kun ekan ker...
- Sisustustalo ZOOM DESIGN Asikkalan Vääksyssä on jokavuotinen kesälomareissumme pysähdyspaikka . Voisin helposti viettää siellä kokona...