INSTAGRAM

VALKOISET PORTAAT LASIKAITEELLA


- Kaksikerroksisessa talossa sisäportaat ovat tärkeä osa talon toiminnallisuutta. 

Mielestäni portaat ovat myös iso osa talon kiinteää sisustusta, samaan tapaan kuin sisäovet, vaatekomerot ja muut kiintokalusteet eli niiden pitää sopia talon tyyliin.


Me valitsimme Tähtikallioon valkoiset avoportaat Lappiportaan mallistosta. Halusimme talon amerikkalaiseen Long Island huvilatyyliin sopivat valkoiset ja "kevyen ilmavat" avoportaat, jotka eivät olisi liian modernit eivätkä liian romanttiset.

Porrasaskelmat ovat valkoiseksi maalattua ja kulutusta kestävää koivua ja kaiteena ajaton Timber -lasikaide käsijohteella. Porrasseinästä päätettiin jo talon suunnitteluvaiheessa tehdä lautaseinä, joten monissa selaamissamme porrasvaihtoehdoissa pystyt pinnakaiteet olisivat saattaneet tuoda eteiseen sekavan vaikutelman. Timber kaidemallissa lasi on integroitu sivu- sekä käsijohteiden ja pilareiden väliin koneistettuihin uriin ja lasina on 4 + 4 mm laminoitu turvalasi. Yläkerran aulassa kerroskaide on toteutettu samalla tavalla.


- Portaat sijaitsevat heti pääsisäänkäynnin yhteydessä ja ovat toiminnallisuutensa lisäksi myös näyttävä sisustuselementti. 

Lasikaiteen puolella on "normaali" reisilankku, lautaseinän puoli on toteutettu satulaportaana. Tämä siksi, että lasikaiteen kiinnitys ei nostaisi liikaa portaiden hintaa ja askelmien todellinen hyötyleveys täyttäisi viranomaismääräykset. Valaistus on hoidettu kiinteillä led-valaisimilla, jotka sijaitsevat porraskuilun katossa noin 6 metrin korkeudessa, lasikaiteen käsijohteessa on ura ledinauhalle. Talomme sijaitsee valoisalla paikalla mäen päällä ja valon esteetön kulku talossa oli yksi tilasuunnittelun peruspilareista. Avoportaat olivatkin luonnollinen valinta tähän taloon.


Portaiden hinnasta on saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan. Sally kiittää!


1 kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★