Sisustus & lifestyle

Search


- Jos kotimme onkin valkoinen, niin ruuassa on tällä viikolla ollut väriä senkin edestä!

Tehtiin nimittäin alkuviikosta täytettyjä paprikoita, oijoi, ihanasti retroa (tuli ihan yläasteen köksäntunnit mieleen;) ja niin maistuvaa sapuskaa. Muksut on myös helppo ottaa tähän mukaan!




Täytetyt paprikat 

Täytteeksi edellispäivältä jäänyttä riisiä, sipulia, valkosipulia ja paahdettua pekonia. Paistettu jauheliha sopii näihin myös mainiosti! Sekoitin ne vielä yhdessä valkosipulituorejuuston kanssa, jota oli rasiassa noin 1/4 jäljellä. Täytin paprikanpuolikkaat seoksella ja ripottelin päälle juustoraastetta. 

Koska en esikypsentänyt paprikoita mikrossa ennen täyttöä, laitoin ne uunissa ensiksi foliopaperin alle 15 minuutiksi ja sitten otin folion pois ja paistoin vielä toiset 10-15 min, jotta saavat kauniin värin. Uuni 200 astetta.

--

Ja nyt viikonlopun kunniaksi pyöräytettiin pizzaa. Kaikille omat! Muksut olivat jälleen niin innoissaan saadessaan tehdä kukin omat. 


Meille kahdelle aikuiselle tein kolme pizzaa, jotka jaettiin:

  • Chorizo-makkaraa, punasipulia, vihreää paprikaa, mustia oliiveja
  • Kinkkua, sinihomejuustoa, persikkaa
  • Tuoreita herkkusieniä, kirsikkatomaatteja, basilika/pesto juustoa, fetaa, oliiveja



Mmmmm. Vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen! Parasta oli, että kaikki ainekset oli "jämiksiä" eli nämä herkut syntyivät ihan oman jääkaapin antimista ;) 

Pizzakastike on mun oma salainen resepti ja pizzapohjan reunat sudin aina oliiviöljyllä ennen täyttämistä, jotta niistä tulee ihanan rapeat! 

Olen saanut teiltä ihanilta jonkin verran postia ja kyselyitä tähän valkoiseen lautaseinäämme liittyen, joten vastaan tässä posta...
Maria se aina jaksaa muistaa mua haasteilla. Kiitos ihanainen! Blogiystävät ovat elämän suola ;) Tässä tulee haastetehtävän kymmenen kovaa ...
Habitare huonekalu/ sisustus/ design -messut järjestetään tänä syksynä ke-su 18.-22.9.2013 Helsingin Messukeskuksessa. Kaksi eka...
Kaunis ja lämmin viikonloppu takana. Ihan parasta! Aamut ovat melko viileitä ja ilma tuoksuu jo aavistuksen syksyltä. Mutta aurinko lämmitt...
Olimme tänään mukana Aamulehden ja Ystäväkylä -hankkeen bussisafarilla . Sää oli mitä mainioin, mutta retkipäivän parasta antia oli ...