DIY: VALKOINEN LAUTASEINÄ


Facebookin puolella jo arvuuttelinkin eilen illalla, mitä voisi tehdä sadasta metristä valkoista lautaa.. Nyt kerron sen teille:

Kesäkuisen muuton jälkeen yritin sisustaa nykyisen olkkarimme samaan tapaan kuin edellisenkin eli tuoda sinne ihanaa, valkoista beach house tyyliä tullessamme. Mutta jotenkin en saanut kiinni "punaisesta langasta" vaan tila kaipasi ryhtiä, sillä vaalea ruusukuvioinen tapetti oli kyllä kiva, mutta ehkä hieman pikkusievä rentoon rantatyyliin verrattuna. Tarvittiin hieman lisää rosoa ja rohkeutta - ja siinä sitä nyt on kokonaisen seinän muodossa!



Meidän vuokraisäntämme ja -emäntämme ovat ihan huippuja, kun antoivat siunauksensa tälle! Kerroinkos, että he lähtivät lasten kanssa vuodeksi Amerikkaan ja me pidämme sen aikaa huolta heidän talostaan ;) Ihana S on valtameren takana nämä kuvat jo nähnyt, joten on aika esitellä ne täällä blogissakin ja kertoa hieman työvaiheistakin, jos vaikka "tauti tarttuu"..



Eli ensiksi materiaalimenekki. Meidän olkkarin seinän mitat: leveys 420 cm x korkeus 315 cm. Vertailtuani lautoja parissa puutavaraliikkeessä tulin melko pian siihen tulokseen, että paras lopputulos syntyisi 12 cm levyisillä lankuilla, joiden väliin tulee 3 mm rako. Siten suuresta seinäpinta-alasta tulisi rauhallinen, mutta kuitenkin näyttävä. Materiaalimenekki kutakuinkin 100 juoksumetriä lautaa, kun oviaukko vähennetään + lisäksi vaakalaudoituksen alle tulevat pystyrimat, joita tarvittiin noin 20 juoksumetriä.


Lautatavara hankittiin Ylöjärven Puutoimesta (klik), joka on täyden palvelun puutavaratalo aivan Kauppakeskus Elon naapurissa. 

Asiantunteva palvelu ja mahdollisuus lainata veloituksetta peräkärryä puutavaran kotiinkuljettamiseen. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka, josta löytyy kaikkea rakentamiseen, remontointiin ja pikku nikkarointiin (ihania saunajuttuja sekä myös maaleja, listoja ym).




Maalasimme pystyyn tulevat rimat + lautojen lyhyet sivut jo ennen asentamista, jottei maalaamatonta puuta jäisi valmiissa seinäpinnassa yhtään näkyviin. Pystyrimat ruuvattiin kiinni gyproc-seinään koolausten kohdalle 60mm pituisilla ruuveilla (taatusti pysyy!). Laudat kiinnitettiin 40mm ruuveilla pystyrimoihin katonrajasta alkaen, sillä halusimme, että lautajako kulkee niin, että ylin lauta on kokonainen, jolloin oviaukon yläpuolelle saatiin 9 ehjää lautariviä (kaikkein alin lautarivi kavennettiin noin 9 senttiin).

Laudat maalattiin kahteen kertaan Tikkurilan Remontti-Ässällä, jota meiltä löytyi ennestään. Lattia pitää muistaa suojata hyvin ennen maalausta ja tukevat tikkaat on tarpeen. Ekan maalauskerran voi suorittaa vaikka ulkosalla ennen asennusta. Me maalattiin suoraan seinälle!


Jokainen pensselinveto muutti laudat aina vaan makeemmiksi ja makeemmiksi ;) Mun korvissa kuului jo miltei lokkien kirkuna ja meri pauhasi jossain kaukana selän takana..

- Ihana Beach house fiilis syntyi samantien! Iso peltitähti odottelee vielä pääsyä uudelle seinälle!


Tarvikkeet:
- Puutavara: 20x120 HSP puuvalmista lautaa 112 jm + rimat 20 jm (ovh noin 150e)
- Ruuveja rimojen kiinnitykseen seinään: pituus 60mm, menekki 26 kpl (noin 5e)
- Ruuveja lautojen kiinnitykseen rimoihin: pituus 40mm, menekki noin 260 kpl (noin 8e)
- Valkoista maalia: Tikkurila Remontti-Ässä noin 3 litraa (oli jäänyt muista projekteista)
- Työkalut, maalausvälineet, suojapaperia, "vanerisia rakotulkkeja paksuus 3mm"

Aikataulu:  
- Seinän koolaus 30 min
- Sahaus + lautojen kiinnitys koolauksiin 8 h
- Maalaus yhteensä 2 h


Laudat kiinnitettiin ruuveilla, koska haluttiin, että seinä voidaan tarvittaessa "helposti" purkaa.

49 kommenttia

  1. Näyttää todella raikkaalta!
    Meillä löytyy lautaseinä myös tyttäremme huoneesta ja tietysti valkoiseksi maalattuna. Lauta on laitettu pystysuuntaan ja kyse on ihan raakalaudasta. Olen ollut tosi tyytyväinen siihen ja myös teinimme.
    Taidamme asua samaisessa kaupungissa. Hassua, etten ole törmännyt sinuun missään täällä :).
    Blogiasi on kiva seurata, kiitos siis siitä.
    -Piiu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piiu! Teidän seinä on varmasti kans upea!

      Me päätimme laittaa lautaseinän vaakaan, sillä olkkari on jo yli 3 metriä korkea eikä ollut tarvetta korostaa sitä entisestään ;) Raakalautaakin mietittiin, mutta jätettiin sitten, kun nähtiin tämä - ja tykkään tosi kovasti!

      Ja nappaa hei ihmeessä hihasta, jos tunnistat/ näet mut jossain ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Joo, mun Long Island olkkari! Pari kottikärryllistä hiekkaa vois roudata vielä tohon seinustalle ;)

      Poista
  3. Hieno seinä tulikin - tuo jää kyllä takanuppiin kummittelemaan meidän portaikon seinäratkaisua mietittäessä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittakaa ihmeessä! Helpompaa kuin tapetointi.

      Poista
  4. Joo-o kyllä on HIENO! Sä aina keksit. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Country living ♥ Vuokranantajammekin onneksi tykkäsivät ;)

      Poista
  5. Ihana! Haaveilen myös vaakalautaseinästä yhteen kotimme huoneista. Miten muuten ratkaisitte tuo oviaukon kohdan? Kuvistasi ei näy miten laudoituksen reuna on viimeistelty tuosta missä on ovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laita kuvia siitäkin kohta, kun laudanpäätkin on nyt maalattu ;)

      Poista
  6. meidän portaikossa on valkoinen raaka-lauta seinä. se on kyllä hieno ja tyyliä mitä olette tavoitelleet on onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi wau! Varmasti upee seinä teilläkin! Laitoitteko vaakaan vai pystyyn?

      Poista
  7. On kyllä tosi kivan näköinen! nyt alkoi raksuttamaan mihin toteuttaisin ton tyylisen jutun ;) Olen seurannut blogiasi jonkun aikaa ja tykästynyt tyyliisi tosi paljon. Kiitos ♥ terveisin Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis Merja! Kiitti kommentistasi ;) Meillä oli itse rakentamassamme kodissa lautaseinä veskissä! Juttu löytyy täältä :

      http://countrysally.blogspot.fi/2010/04/wc-kantrityyliin.html

      Terkuin Sally

      Poista
  8. Iiiihana!!! Siis aivan mieletön beach house -tunnelma! Tykkään kovin! Hei, laitankin sulle muuten viestiä siitä lauantaista vielä tänään. Unohdin laittaa aiemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiiiih, mun Long Island tyylinen beach house koti ;)

      Toivottavasti pääsette piipahtaan lauantaina! Jo seinänkin takia ;)

      Poista
  9. Vautsi miten hieno! Mäkin haluan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janina! Puutavarakauppaan sitten mars mars ;)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos Lumo! Parempi kuin mikään tapetti!

      Poista
  11. Tosi hieno on! Ja ihanat vuokraisännät teillä - niin tai oikeastaan heitä on onnistanut ihanissa vuokralaisissa :)
    Ja tykkään noista työvaihekuvista maalisuti kädessä ;) Se motivoikoon mua, mulla on pää täynnä ideoita toteutettavaksi täällä kotona, mutta käynnistymisen kanssa on ongelmia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Meillä on maailman parhaat vuokranantajat!

      Laitoin mukaan kuvia työvaiheista, sillä ajattelin, että jotakuta voi vaikka kiinnostaa tehdä samanlainen ;) Yleensä tarvitaan vaan rohkeutta aloittaa. Tsemppiä sulle aloitukseen! Kerro sit mitä teit, jooko?

      Poista
  12. Upea lopputulos! Saisinpa tuollaisen seinän omaan olkkariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Laura, kiitos kauniista sanoistasi!

      Poista
  13. Upea lopputulos!

    Olisin vielä kiinnostunut kustannuksista.Paljonko suurin piirtein tuli maksamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis Ani, postauksen lopussa on eritelty kustannukset ilman työkustannuksia, sillä homma tehtiin itse (oma aikahan on korvaamatonta, eiks vaan).

      Materiaalit yhteensä puutavara 150e, ruuvit 13e, maalia meiltä löytyi ennestään. Seinän pinta-ala noin 13m2. Terkuin Sally

      Poista
  14. Tulipas hieno seinä! Toisilla niitä ideoita vaan kumpuaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä olen haaveillut tällaisesta jo vuosia... Ja kannatti kyllä!

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Hei kiitti, ihana! Kyllä meidän nyt kelpaa ;)

      Poista
  16. Hei,kiitos vinkistä-mä olenkin jotain tämän tyylistä jo pidemmän aikaa miettinyt,mutta jäänyt sitten miettimisasteelle kun en nähnyt lopputulosta kumminkaan ihan kokonaan ajatuksissani-toi seinä on MAGEE!! Tahtoo kanssa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia, kannattaa miettiä, laittaako laudat pystyyn vai vaakaan. Vaakaraita leventää, pystyraita saa huoneen näyttämään korkeammalta. Merjalla kommentoinkin jo tossa hieman ylempänä, että meillä on aiemmin ollut wc kantrityyliin eli lautaa veskin seinässä! Postaus löytyy täältä:

      http://countrysally.blogspot.fi/2010/04/wc-kantrityyliin.html

      Terkuin Sally

      Poista
  17. Ihastelin tätä jo tuolla fb:n puolella. On niin mageen näköinen... mäkin kuulen ne lokit ja haistan meriveden tuoksun ihan tänne asti:)
    Olet taitava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Frida! Tää on ollut mun haaveeni jo pitkään.

      Poista
  18. Hieno tuli ja upea idea. Osaisipa itsekin. Tuo poikkiraidan ainoa huono puoli on se, että huone näyttää pienemmältä.
    Teetkö muuten tilaustöitä, siis maalausta/tapetointia? Itse ei olla koskaan tehty ja kynnys kokeilla on kova. Pohjatyöt onnistuu, mutta se tapetointi ei. Ja murkut ovat aivan kypsiä prinsessoihin:)

    5:n äitee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis! Ja lämmin kiitos kommentistasi. Laita mulle sähköpostia countrysally(at)wippies.com niin jatketaan jutustelua ;)

      Nykytapeteilla on helppo aloittaa tapetoitsijan ura! Liima vaan seinään ja tapetti perään. Tarvitaan oikeastaan vaan rohkeutta aloittaa ;) Hinta kertoo melko paljon tapetin laadusta ja samalla tapetoinnin helppoudesta, ainakin kun kuitutapeteista (non-woven) on kyse. 30-40 eurolla/ rulla saa jo tosi hyvälaatuisia tapskuja.

      Palataan! Sunnuntaiterkuin Sally

      Poista
  19. Aivan ihana! Täydellinen Beach house seinä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos Essi! Tykätään kovin!!

      Poista
  20. Hei!

    Eka kerta, kun eksyin blogiisi ja tämähän on aivan ihana blogi!
    Ja mahtava juttu tämä seinä, opastuksineen kaikkineen!

    Hyvää syksyn jatkoa : )

    Terkuin Aava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis Aava! Tervetuloa lukijaksi. Lämpimiä elokuun iltoja toivottelee: Sally

      Poista
  21. Vitis, olen juuri samanlaista seinää ajatellut meille. Kunhan vain joskus päästäisi muuttamaan. Saattaa toki olla että mieli muuttuu vielä jos aikaa menee liikaa mut nyt tuo näyttää niin parhaalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kannattaa laittaa korvan taakse ;) Tää on livenä vielä parempi ku kuvissa!

      Poista
  22. Oi vau! Aivan mahtava seinä! Löysin tänne Senjan blogista :).

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksistasi! Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.