MAKUMATKALLA HÄMEEN KANSALLISMAISEMISSA




Olimme tänään mukana Aamulehden ja Ystäväkylä -hankkeen bussisafarilla. Sää oli mitä mainioin, mutta retkipäivän parasta antia oli päästä tutustumaan hämäläiseen kansallismaisemaan ja lähitiloille. 

Suomen kansallismaisemat ovat Suomen kansallista identiteettiä kuvastavia maisemia, joihin tiivistyvät maamme erityispiirteet. Vuonna 1994 Ympäristöministeriössä valittiin 27 erityisen merkittävää maisemakokonaisuutta kansallismaisemiksi. Valinta liittyi Suomen itsenäisyyden 75-vuotisjuhlavuoteen. Hämeenkyrö on yksi näistä. [Lähde: Wikipedia]






Pääsimme taputtelemaan lähitilojen kivoja eläimiä ja maistelemaan mm. höyryävää "uunijussia" (ternimaidosta tehtyä juustoa), lammasbratwurstia ja pukkinakkeja.






Marjatiloilla sato oli pääosin jo korjattu, mutta pensaista löytyi vielä vadelmia ja pellolta muutamia mansikoita, kun tutki alimpia oksia oikein tarkkaan - just sopivaa puuhaa lapsille. 

Mansikkamehu maistui puiden lehvien suojassa, mutta tämä Yrjölän tilan itsetehty mansikkapehmis oli valmistettu italialaisen perinteen mukaan - ja vei melkein kielen mennessään!


Tämän kimpun kuivatan ja keitän siitä makoisat teet - Tunnistatko mikä yrtti on kuvassa?



Frantsilan yrttitila sekä Hyvän Olon keskus olivat oikein kiinnostavia ja hieman harmittikin, kun jokaista pysähdyspaikkaa varten oli varattu retkellämme vain tietyn verran aikaa. Siellä olisi nimittäin saanut kulumaan helposti kokonaisen päivän. Yrttien kasvatus ja niiden käyttö hyvinvoinnin edistämiseksi ovat kiinnostava aihealue ja saimme yrttipellolla paljon tietoa viljeltävistä kasveista.

Kaiken kaikkiaan meidät syötettiin joka paikassa niin hyvin, että paluumatkalla bussissa olisi voinut ottaa vaikka nokoset - jos vain olis kehdannut. Ei kyllä kaukana ollut ;)


Lisätietoa safaripäivän lähiruuan tuottajatiloista Pirkanmaalla löydät klikkaamalla tästä.

12 kommenttia

  1. Ai että mitä fiiliksiä, upeita kuvia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lintunen! Aivan mahtis sääkin sattui retkipäiväksi! Lapset olivat niin innoissaan että pienimmällä oli illalla suru puserossa, kun ei pääse tänään uusiksi ;)

      Poista
  2. Oki varmasti kiva ja herkullinen päivä.

    Yrtti lienee minttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes indeed! Lähiruoka on tämänpäivän (ja tulevaisuuden) juttu! On mukava tietää ruuan alkuperä ja uskon, että allergioitakin saataisiin sitä kautta vähenemään.

      Aika hyvin tunnistit yrttikimppuni ;) Se on nimittäin piparminttu, jonka lehdistä saa maanmainiota teetä. Auttaa ruuansulatukseen ja sopii mainiosti myös salaattiin, jälkiruokiin ja tietty lampaanlihan mausteeksi.

      Poista
  3. Kerrassaan mahtava retkipäivä. Lähiruoka kunniaan! Lisää tällaisia pitäisi tarjota ympäri maata. Itse suosin kotimaista ja mielellään myös lähellä tuotettua ennemmin kuin ulkolaista. Syksy on siitä niin ihana kun sadonkorjuu on käsillä ja tuoretuotteita on saatavana reilusti. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Menkää ihmeessä tutustumaan lähitiloille, jos/kun sellainen mahdollisuus tulee. ♥

      Poista
  4. Ihana tunnelma kuvissa! Varmasti mielenkiintoisia vierailupaikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Päivä oli tosi antoisa ja sää mitä kaunein, just sopiva tämänkaltaiselle retkelle.

      Poista
  5. Kiitos, aivan ihana blogikirjoitus ja upeat kuvat!

    T. Kirsi/Ystäväkylältä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, kiitos! Kiitos myös mukavasta retkipäivästä! Nautimme kaikesta näkemästämme ja kokemastamme kovin. Pieni musta "pekka töpöhäntä" Einolan tilalla jäi erityisesti lastemme sydämiin ♥

      Poista
    2. Voiettä tulee ihan Pennsylvanian matkat mieleen.Noin kauniita maalaismaisemia ei juuri enää täältl löydy,sääli.Kuvat on hienoja,taas kerran.

      Poista
  6. Mukava postaus reissusta! Itselläni oli aikeissa osallistua päivän retkeen, mutta tuli muuta menoa. Täytyy ensi vuonna yrittää. :)

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksistasi! Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.