Sisustus & lifestyle

Search


- Elokuussa ollaan käyty taistoa jopa sääherran kanssa! Talon maalaus on nimittäin ollut ykkösprioriteetti raksalla ja monenmonta tuskastunutta iltaa ollaan jouduttu siirtämään sitä hommaa sateen takia. En kyllä ihan heti muista toista näin kurjaa elokuuta!

Alakerran lattiavalu oli elokuun ekana perjantaina ja lauantaina lähdimme tuulettumaan Eppujen 40 v. juhlakonserttiin Tampereelle. Ava-neitikin pyörähti Mummilassa + raksalla ja pihahommat nytkähtivät eteenpäin, kun saatiin kaivuri tasoittamaan tontilla seisovat täytemaakasat. Myös muksujen koulut alkoivat ja vitsit että on mukavaa, kun arki is back! Meillä on kaikki kolme muksua nyt eri kouluissa, sillä Pikkusisko on ala-asteella, Junior meni yläasteelle ja Isosisko aloitti taidelukion.

Viime viikonloppuna Rauli-myrsky riepotteli koko Suomea, mutta sunnuntaina myrsky laantui ja otettiin erävoitto sääherrasta, kun saatiin talon korkeinkin pääty vihdoin maalattua (ekaan kertaan ;)

Moikkis ja mukavaa maanantai-iltaa! Kurja vesisade on rummuttanut ikkunapelteihin pitkin päivää. Kyllä olis ihanaa pistää pari klapia...
 - Terkut raksalta! Tällä viikolla asennettiin ulko-ovet ensimmäisen kerroksen osalta ja on aloitettu väliseinärunkojen teko.  Lattia...
- Kerro, kenen kanssa sinä haluaisit mennä Habitare-messuille ja voit voittaa pääsyliput kahdelle! Arvonta järjestetään Sally's ...
- Saatiin kaivinkone tänään tontille tasaamaan maa-aineksia ja voitteko uskoa, että ei edes satanut, vaikka tummat pilvet pyörivätkin ...
- Ilokseni voin nyt kertoa sen, mikä on kutkuttanut jo muutamana päivänä vatsanpohjassa: minut on valittu puikkoihin bloggaamaan rake...
- Tää jatkuva vesisade alkaa jo pikkuhiljaa tympiin . Olen päättänyt polttaa kohta maalaushousuni, sillä joka kerta kun vetaisen ne töit...
- Hurmaava harmaa on täällä taas! Sisustustalo Zoom Design Vääksyssä on houkutellut koko kesän käymään ja lupasinkin Natalialle,...
Kaikki illat ollaan rynnätty töitten jälkeen raksalle. Nyt flunssa meinaa ottaa otteeseensa, joten pitää ymmärtää iisata vähän.   - Lei...
- Oletteko huomanneet, miten paljon illat ovat jo pimentyneet? Onneksi elokuu on pitkä ja toivon mukaan lämpimiä iltoja riittää. Raksa...
Jestas! Niin se kesä meni ja koulut alkaa taas . Lukio alkaa Tampereella huomenna ja peruskoulut meillä Ylöjärvellä torstaina. Isosisko...
- Asuntomessut päättyivät tänään. Myös asuntomessut postaussarja on tullut päätökseensä eli on aika esitellä oma suosikkini Seinä...
- Taas olisi vuorossa väliaikatietoja raksalta. Vieläkö te jaksatte näitä viikkopostauksia töiden etenemisestä? Joka päivähän me r...
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: COLORIA OY - Kun rakentaminen oli meillä vasta unelma, oli meillä jo olemassa ajatus valkoisesta talosta! ...
Aamiaiskaapin ovet liukuvat kätevästi sivuun - Asuntomessut juttusarja jatkuu vielä kahden postauksen verran. Nyt kurkataan messuta...