Sisustus & lifestyle

Search

Hälsningar från Stockholm! Kesäinen Tukholma on nähty, tosin vain lyhyellä päivävierailulla. Kaupunki teki silti lähtemättömän vaikutuksen! Kaikki kunnia Tukholmalle, jossa vanha skandinaavinen henki oli säilytetty hienosti ja oli sulassa sovussa nykyhetken kanssa. Hienosti osasimme laivaterminaalista Kuninkaanlinnan edustalle, vaikka sitä itse epäilimmekin - terminaalin edestä oli nimittäin halukkaille bussikuljetus keskustaan ja takaisin ;) Aurinko helli meitä koko päivän säteillään ja lasten kanssa mahtui kaduilla hienosti kulkemaan. Vain 3 päivää aiemmin Kuninkaanlinnan edessä oleva silta ja kadut kun olivat olleet täynnä kymmeniä- jopa satojatuhansia Victorian ja Danielin häähumua ihastelleita... Nyt oli paikat siivottu ja kadut lakaistu eikä tungoksesta ollut enää tietoakaan.

Uljaat leijonapatsaat vartioivat Kuninkaanlinnaa. Aseistettu vartijakin seisoi pääoven oikealla puolella vartiokopissa. Hän suostui tulemaan valokuvattavaksi lasten viereen, sillä lapset eivät saaneet mennä hänen viereensä vartiokopin luo. Se oli kielletty alue. Kiipesimme myös kuninkaalliselle tasanteelle ja ihailimme edessämme aukeavaa satumaisen kaunista Tukholmaa. Ja kyllä - kyssa kyssa - vaihdoimme mieheni kanssa suudelman tuolla samaisella parvekkeella, jossa myös Victoria ja Daniel suutelivat (ja josta nousi kohu, sillä Ruotsin televisio missasi kyseisen kuninkaallisen suudelman vain paria päivää aiemmin suorassa televisiolähetyksessä).  


Kuninkaanlinnasta suuntasimme Drottninggatanille, joka on pitkä kävelykatu aivan Tukholman sydämessä. Sen varrella on paljon putiikkeja, myymälöitä ja kauppakeskuksia mm. Åhlens, PUB jne. Monen mielestä astuimme varmaan suoraan turistirysään, mutta ne riittivät ainakin meille ihan hienosti, aikaakin kun oli vain rajallisesti. Sergelin torilla kävi kuhina, samoin Hötorgetilla ja lounasaikaan ihmisvilinää istui mielellään vain katselemassa - jätskitötterö kourassa tietenkin. 

Meille Tukholma tarjosi paljon - niin turistina, shoppailijana kuin kulinaristinakin - ja yllätti positiivisesti joka osa-alueella. Ensi kerralla varaamme ehdottomasti enemmän aikaa ja yövymme tietenkin myös kaupungin sykkeessä. Jospa jättäisimme vaikka lapset kokonaan kotiin sillä reissulla... Laiva-bussia odotellessa nautimme yhdet lasilliset katuterassilla. Alla sopivasti päivän Expressen.




Ja nyt on vuorossa se hetki, jota joku on ehkä jo odottanutkin: nimittäin tuliaisten arvonta! Älköön kukaan tykätkö huonoa, sillä omasta mielestäni tämän arpajaispalkinnon kantava idea on vallan mainio - Prinsessa Victorian ja Prinssi Danielin kuvalla varustettu tiskirätti, jonka Sally postittaa yhdelle onnelliselle - ja Ruotsin lipun väreissä tietenkin! Näin kuninkaalliset tulevat lähemmäksi tavallisen kansalaisen arkea ;) Ja rätti on tietenkin ekologinen + pestävä.



Arvontaan pääset mukaan niin helposti kuin jättämällä kommentin tämän viestin kommenttilootaan. Mikäli tahdot linkittää arvonnan omaan blogiisi, muista mainita asiasta minulle, niin saat itsellesi toisenkin eli extra arpalipukkeen. Arvonta-aikaa on ensi viikon sunnuntaihin klo 17.59 saakka eli 11.7.2010 klo 18:00 suoritetaan arvonta.

Tule rohkeasti mukaan! Deltag i lotteri!


 

Summer day in Stockholm - WOW! Can I please go there again? What a warm and beautiful city it is. Unfortunately we had so little time, only a half of day, and then m/s Silja Serenade would take us back to Helsinki. But we managed to do some shopping, sight-seeing, ice cream eating, and enjoying Stockholm in such many ways. Maybe next time we will leave kids home and stay over night at a fancy hotel in the heart of Stockholm....
Kesä näytti kauneimman puolensa, kun laivamme irtosi Helsingin satamalaiturista kohti Tukholmaa. Ilta-auringon laskiessa näkymät hytin ...
Kesäinen Helsinki koluttiin juhannusviikolla pikaisesti parissa päivässä. Tässä kiivettiin Tuomiokirkon rappusia aina ylimmälle portaal...
Juhannusaaton aattona saavuttiin Ruotsin reissulta. Olipa ihanaa palata kotiin, kun maisemat olivat kuin postikortista konsanaan - niin ...
  "Taa-daa-daa dapa-dapa-dam dapa-dapa-dam...."   Eipä taida ihan Richard Geren veroisia upseereita ja herrasmiehiä olla Suom...
Aamupäivällä saunoimme lasten kanssa rantasaunalla. Lihamureke on parhaillaan uunissa ja prinsessakakut otettu pa...
Tällainen vonkale oli uinut yöllä katiskaan. Voi sitä lasten kiljumista, riemua ja tärinää, kun Pappa nosti katiskan vedestä! Jokainen ...
Ruotsi elää parhaillaan häähumua. Kruununprinsessa Victoria ja hänen kihlattunsa Daniel Westling, tuleva Länsi-Göötanmaan herttua, aste...
Tummanpuhuva ukkospilvi peitti järven muutamassa minuutissa, kun muksut pelasivat nurmikolla jalkkista. Pieni pisartelu ei vielä haitan...
Loman aloitus on sujunut niin sutjakkaasti, että huomasin tästä tulleen myös tahaton breikki bloggaamiselle. Ilmat ovat olleet mukavan ...
...kaikille koulun ja aherruksen päättäville! Onnea ylioppilaslakin taikka ammattiin valmistumisen johdosta! Tuhansissa kodeissa ympäri ...