Sisustus & lifestyle since 2009

Search

KOIRAMÄEN JOULU TAMPEREELLA


Vierailimme muksujen kanssa Koiramäessä viime viikonloppuna. Lauantai oli ilmeisen suosittu, sillä muutama muukin perhe oli lähtenyt liikkeelle samalla ajatuksella ;)

Koiramäki on Tampereella, Särkänniemen kyljessä oleva ulkoilmapuisto, joten kunnolla vaatetta päälle ja pienimmille kannattaa ottaa rattaat mukaan. Parituntinen vierähtää siellä oikein helposti.




Miljöö on ihastuttava! Rakennukset on mainiosti viimeistelty ja ihka oikeita eläimiäkin pääsee katsomaan lähietäisyydeltä. Meidän sakki viipyi tallissa ihastellen hauskoja elukoita melko pitkään, mutta Joulupukkia muksut vain kurkistivat vienosti oviaukosta, liekö ollut liian jännittävää astua lähemmäs ;)

- Puuhapajoissa tytöt askartelivat villaenkelit ja kaikki halukkaat pääsivät koristelemaan pipareita.





Kuumaa glögiä, kahvia ja pullaa voi ostaa Cafe Von Guggelbööstä, jonka sivukammarissa on myös piparinkoristelupaja. Ulkona voi lisäksi paistaa makkaraa ja vaahtokarkkeja! Mauri Kunnaksen kirjoja ja maskotteja ym. pikku tuliaisia voi ostaa mukaan Gunnas-kirjakaupasta. Siellä on myynnissä myös trendikkäitä himmeli materiaalipaketteja!

- Kannattaa pakata makkaraa ja muuta evästä mukaan reppuun ja tulla Tampereelle vaikka koko päiväksi!

Vinkkaan vielä, että myös Tampereen Sokoksen Joulun ajan näyteikkuna Hämeenkadulla on somistettu tänä vuonna Koiramäki teemalla.


Himmeli materiaalipaketti on trendikäs tuliainen!


 
- Meidän 6, 10 ja 12-vuotiaamme tykkäsivät paikasta eli peukut Koiramäelle!  

Kunnas -faneille paikka antaa taatusti enemmän kuin ihan "normikuluttajalle". Noissa hahmoissa on mielestäni ihanasti samaa lupsakkuutta kuin Ankkalinnan asukeissa!


Särkänniemen Koiramäki on avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin klo 15-19 Loppiaiseen 2014 saakka. Lisätietoja pääsymaksuista ym. löydät halutessasi tästä linkistä.

 

5 kommenttia

  1. Onpas ihanan näköistä. Tuo himmelimateriaalipaketti on kyllä hyvä idea.

    VastaaPoista
  2. Minäkin kävin lauantaina katsomassa Koiramäen joulun 8-vuotiaan pikkusiskoni kanssa. Paikka oli kyllä aivan upea - kuin olisi astunut satukirjaan! Mua ihmetyttää kuitenkin lippujen korkea hinta. Mielestäni siitä ei kuuluisi maksaa kovin suurta summaa, että pääsee tekemään ostoksia.

    VastaaPoista
  3. Voi, kuin ihana miljöö asukkeineen :)
    Aivan ihastuttava tunnelma!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★