DIY: KORTTEJA KÄTILÖOPISTOLLE



- Lapsen syntymä mullistaa elämän. Miten me kaksi olemme voineet saada aikaiseksi jotakin näin täydellistä ja ihanaa?

Itse olen saanut kokea syntymän ihmeen neljästi: ensimmäisen kerran vuonna 1991, sitten 2000, 2003 ja vielä 2007. Joka kerta se on tuntunut uskomattoman hienolta! ♥ Puhumattakaan siitä hullaantumisesta, minkä ensimmäinen lapsenlapsi saa aikaan...


"Kun on oikein pieni, voi istua lumihiutaleille, liitää maailman tuulien teille, kun on oikein pieni."

Aina kaikki ei suju toivotulla tavalla. Jo raskausaika voi olla hankala, vauva saattaa syntyä ennenaikaisesti ja vanhemmilla/muulla lähipiirillä on luonnollisesti huoli pikkuisesta. Ennenaikaisen synnytyksen sattuessa on myös yhtäkkiä kyettävä ottamaan hurjan iso loikka vanhemmuuteen, kun pikkuisen olisi ollut vielä hyvä kasvaa monen monta viikkoa äidin sydämen alla. Henkistä kanttia koetellaan silloin. Ja vielä monta kertaa senkin jälkeen.

Suomessa syntyvistä vauvoista 4 % syntyy ennenaikaisesti. Vauvaa sanotaan keskoseksi, mikäli hän syntyy ennen 37. raskausviikkoa ja/tai painaa alle 2500g. Pikkukeskosia puolestaan ovat alle 1500g painoisina syntyneet. Oma siskoni ja veljeni ovat kaksoset ja syntyivät pikkukeskosina vuonna 1973. Jo tuolloin maamme sairaaloissa oli tarjolla vastasyntyneiden huippuhoitoa ja siinä mielessä on yhä lottovoitto syntyä Suomeen.




- Blogistaniassa on meneillään kiva korttikeräys Kätilöopistolle. Tule sinäkin mukaan talkoisiin hyvän asian puolesta! Alkuperäinen linkki löytyy täältä *klik*

Korttiaskartelu oli meillä mukavaa pakkaspäivän puuhaa, johon lapsetkin osallistuivat mielellään. Käytettiin ihan kotoa valmiiksi löytyviä tarvikkeita: tapetin paloja, kartonkia, leimasimia, tusseja, liimaa sekä ikean kivoja paperitarvikkeita. Tyyli ja toteutustapa ovat vapaat, seuraavassa kuitenkin hieman lisäinfoa, jos vaikka innostut mukaan:

- Paperilla -lehti kerää kortteja Kätilöopiston osastolle LV37

"Tarkoitus on ilahduttaa pieniä potilaita ja erityisesti heidän perheitään tarjoamalla osaston käyttöön erilaisia kortteja. Lahjoitetuilla korteilla juhlistetaan pieniä ja suuria etappeja ja ne jäävät perheille muistoksi sairaala-ajasta. Keräykseen sopivia korttien aiheita ovat kotiin lähtö, 2 kg, 1 kk, 2 kk ja ilman erityistä viestiä olevat kortit. Huomioithan, että enkelikortit eivät ole hyvä ratkaisu lastenosaston potilaille, sillä ne kantavat erityistä merkitystä. Kortteja voi toimittaa 31.3.2014 mennessä osoitteeseen: Minna Enqvist/ Korttikeräys, Auroratie 52, 02420 Jorvas. Kiitos ajastasi!"


Postauksen vauva on meidän perheen "Pikkusisko", our little star ja reipas eskarilainen, joka täyttää huomenna 7v. Miten aika kuluukaan niin nopsaan...
 

12 kommenttia

  1. Kauniita kortteja! Tässäpä olisikin kiva projekti! Katsotaan...

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva ja hieno idea nuo korttitalkoot! :)

    VastaaPoista
  3. Onpa hyvä idea! Voisin ottaa osaa ja taidanpa kaivella komeroiden jätköjä.
    Terveisin yksi niistä keskosista, 1800 kg:lla aloittanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärsin ;) Pikkuinen olet kyllä ollut..

      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  4. Ihania kortteja! Tähän täytyy kyllä itsekin osallistua :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon osallistumisestasi! Upeita kortteja :)

    VastaaPoista
  6. Upea idea, kiva kun tartuit mukaan :)

    VastaaPoista
  7. Ihania! Mistä olet hankkinut valkoiset tähdet ja leimasimet?

    Niina K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenia. Ne on molemmat kivoja alelöytöjä 1-2 v takaa. Noi tähdet tais olla jostain kirjakaupasta jouluaskartelujen alesta ja kiva leimasinsetti löytyi viime vuonna Kodin Ykkösestä poistopöydästä. Mä kerään alennusmyynneistä pikku askartelutavaraa, joita voi käyttää kortteihin, nukkekotiin.ym, Samoin säästän kartonkia, pahvinpaloja, lahjapapereita, paperikasseja ym tällaisiin kivoihin pikkuprojekteihin :)

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. Anonyyminä ei valitettavasti voi kommentoida ollenkaan.