Sisustus & lifestyle since 2009

Search

YKSI YÖ ENÄÄ..


- Siinä se nyt on! Meidän tämän joulun piparitalo asukkeineen.

Päivät ovat menneet muksujen kanssa vauhdilla, kun on ollut monenlaista tekemistä. Leivottiin maanantaina vielä parin kilon piparitaikina ja eilen muksut innostuivat kukin tekemään itselleen vanhan ajan pullaukot sillä välin, kun leivoin pari pellillistä joulupullia. Tiistai-ilta menikin sitten jäähallilla glöginkeittohommissa ennen ansaittua kiekkopoikien joulutaukoa.

Pikkusisko luuli enkelimuottia lepakkomuotiksi, joten tehtiin sitten joululepakoita!

Pojat on aina poikia..

Piparitalon teossa käytimme Orthexin kätevää piparitalomuottia. Osat onnistuivat hienosti, kun taikinan kauli suoraan leivinpaperin päällä eivätkä palaset venyneet, kun niitä siirsi paistopellille (ja leivinpaperin muuten saa pysymään paikoillaan vaikka teippaamalla, kröhöm).  


Koristelu onkin sitten oma taiteenlajinsa. Osat liimattiin yhteen pikeerillä, jota voi käyttää myös koristeluun. Se on helppo valmistaa, eikä tarvitse polttaa näppejä kuuman sokerin kanssa. Tarvitset vain 1/4 dl munanvalkuaista + 1,5 dl tomusokeria, jotka vatkataan kulhossa kuohkeaksi 3-4 min vatkaimen tehosta riippuen. 

Vinkki! Valmis pikeeri kovettuu melko nopeasti, joten satsi kannattaa laittaa kokonaan pursotinpussiin ja teipata tyllan pää umpeen, jos työ keskeytyy välillä. Lasten kanssa kun näin tuppaa aina käymään ;)



Nyt keittiö on siivottu ja kinkku muhinut uunissa nyt muutaman tunnin. Iskä saapuukin töistä sopivasti kinkun maistajaksi. Sitten ohjelmassa on enää pikkusiivousta, vaihdetaan sänkyihin puhtaat petivaatteet ja kuusi saa loput koristeet. Sitten Joulu saa mun puolesta tulla. ♥ 


Piparimuotit saatu Orthexilta. Sally kiittää!

4 kommenttia

  1. Valaisee lyhtynen soma
    hiljaista joulun tietä.
    Tämä hetki on jokaisen oma,
    rauha löytyy sieltä.
    Hyvää ja rauhallista joulua koko perheelle!

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunis piparkakkutalo, tuota ei varmasti raaski edes syödä! Ihanaa joulunaikaa teidän perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kiitos samoin, ihanaa joulun aikaa! ♥ Itse asiassa, muksut jo varasivat mökin osat, jotka aikovat syödä heti joulun mentyä ;DD

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★