10. RAKSAVIIKON KUULUMISET


- Tämä "kakku" tässä on terassin portaiden perustukset. Porrasaskelmat tulevat koko talon leveydeltä ja koska etupiha on hieman rinteessä, niin haluttiin varmistua, että ne myös pysyvät paikoillaan.  

Porrasaskelmia tehdään 3 kpl ja niiden materiaali on samaa 120 mm sileää terassilankkua kuin terassin lattiakin. Pylväissä roikkuvat valkoiset sähköjohdot ovat led-valoja varten, sillä jokainen pylväs saa oman pienen led-napin. Lisäksi terassin sisäkattoon tulee valot. Kuvassa näkyy myös Kannustalon ulko-ovet, joiden päällä on pieni ikkuna. Se on kaunis tunnusomainen piirre Kannustaloille, mutta tuo myös käytännöllisenä elementtinä yllättävän paljon lisää valoa sisään.


Timpuri laittoi tällä viikolla yläkerran lattiaan gyprocit. Levyjen alla on lautakoolaukset ja runkopalkit sekä äänieristeenä kerros villaa. Putkimies on myös käynyt laittamassa yläkerran kylppärin viemärit ym. paikoilleen.

- Aika fantastista oli tepastella ensimmäisen kerran yläkerrassa, joka on tällä hetkellä vielä yhtä suurta avointa tilaa! 

Porraskuilu on tuossa keskellä tuo aukko, missä koolauslaudat ovat vielä näkyvissä. Aukkoa täytyy vielä suurentaa sitten lopullisia portaita varten (yläkertaan kuljetaan vielä toistaiseksi tikapuita pitkin). Katto saa koolaukset ensi viikolla eli kattoristikot peittyvät sen jälkeen näkyvistä. Sitä ennen ilmanvaihtoputket ym. pitää kaikki asentaa minkä jälkeen onkin puhallusvillan vuoro. Lattiaan tulee myös lattialämmitysputket ja niiden päälle kipsivalu. Tarjouspyyntökierros sen osalta on tehty, mutta emme ole lyöneet vielä lukkoon valupäivää. Vasta sitten voi tehdä yläkertaankin väliseinät. Kaikissa ulkoseinissä gyproc-levyt jo onkin, sillä ne kiinnitettiin seinäelementteihin jo talotehtaalla valmiiksi. Kätevää!


- Ilta-aurinko paistaa kauniisti makkarin ikkunoista sisään.

Yläkerran pariovetkin on nyt viimein asennettu. Niistä aukeaa kulku parvekkeelle, jossa säilytetään tällä hetkellä yläkerran puutavaraa. Sotkusta viis, sillä tänään raksalla käydessämme tuli ensimmäisen kerran tunne, että tässähän täytyy kohta oikeasti ruveta katselemaan tapetteja..


Ei kommentteja

Kiitos ajatuksistasi! Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.