BLOGGERS INSPIRATION DAY


Junailin lauantaina blogikollegoiden kanssa Helsinkiin Indiedaysin #BID2016 bloggaajapäivään. Tapahtuma järjestetään kahdesti vuodessa ja on tosi mukava päästä tapaamaan blogituttuja sekä tutustumaan yhteistyökumppaneiden tuotetarjontaan.

Tällä kertaa tapahtuman näyttämönä toimi Konepajan Bruno, joka sijaitsee idyllisessä tiilirakennuksessa Helsingin Pasilassa. Päivän parasta antia oli hyvä seura, mutta yhtään vähemmälle ei jäänyt BOSS The Scent For Her uutustuoksu (jonka saimme omaksi), raksalla kärsineiden kynsien pikalakkaus, Chill Out niskahieronta viininmaistelun lomassa sekä mahdollisuus päästä ammattimeikkaajan käsittelyyn Max Factorin pisteellä.

Kiitos kuvasta Uudenkuun Emilia ♥ 






- Säihkyvän meikin innoittamana rohkenin vielä lopuksi poseeraamaan Instrun osastolla punaiset pokat päässä! 

Voitte arvata, että iltapäivä hurahti kuin siivillä! Ja jäin suustani kiinni niin monen kanssa, että unohdin vallan käydä virallisessa yhteiskuvassa. Olisi ollut ilo jatkaa tilaisuudesta myös Indiedays Blog Awards gaalaan, jossa palkittiin blogimaailman tämän syksyn vaikuttajat. Onnittelut kärkikolmikoille! Jouduin kuitenkin jättämään iltajuhlan väliin, sillä aikataulu ei vaan antanut myöden. Ihanalla Coco-Sannallakin olisi ollut tuparit ennen gaalaa, mutta viime viikkojen raksahommat ja opiskelu työn ohessa ovat vaatineet osansa + Ava-neiti oli meillä käymässä. Mies oli onneksi fiksu ja vei muksut ja Avan Koiramäen kummitusjuhlaan, kun Mummi humputteli Helsingissä, ja kurvaili sitten vielä hakemaan mut juna-asemalta ;) 

Päivätapahtuman viralliset kuvat löydät täältäIhanaa uutta viikkoa! 

Ei kommentteja

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.