Sisustus & lifestyle since 2009

Search

TALO TÄHTIKALLIO


- Heinäkuun alussa muutettiin uuteen kotiin ja nyt talo Tähtikallio sykkii elämää!

Vanhasta on luovuttu ja pitkä raksavuosi saatu päätökseen. Ei kaikki ihan valmista vielä ole, mm. sauna on kesken, kodinhoitohuone työn alla ja vähän listojen laittoa, ulkomaalaushommia ym, mutta aivan mahtavaa oli päästä vihdoin omaan kotiin! 

Väliaikaista vuokralla asumista kesti ihan liian pitkään, mutta onneksi niistä vuosista (ja niiden sivujuonista) ei tiedetty mitään silloin, kun kesällä 2011 myimme talomme Pohjanmaalla ja muutimme tänne minun synnyinseuduilleni Hämeen sydämeen. ♥ Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa, ja asioilla on taipumus järjestyä. Molemmat sanonnat pitävät meidän kohdalla paikkaansa. Tässä talossa asuu onni.



- Metrin kokoinen peltitähti on päässyt kunniapaikalleen terassin seinään.

Rakastan tätä talon sisääntuloterassia, jolle paistaa aurinko puolesta päivästä alkaen koko ihanan illan ja terassin päällä olevalla samankokoisella parvekkeella on ihana istuskella liki puiden latvojen korkeudella, suojassa katseilta. Myös upeimmat auringonlaskut voi ikuistaa sieltä käsin!


Moni varmaan ajattelee, että no nythän on helppo tehdä raksahommat loppuun, kun asuu jo talossa. Juu, tavallaan onkin, mutta jokainen vähänkin remppaa tehnyt tietää, mikä sotku siitä tulee. Lisäksi kaikki huonekalut ja tavarat ovat koko ajan edessä eli kyllä totuus on, että se on maailman pisin työmatka, kun pitäisi tehdä jotain remppaa kotona ja jo eteisessä tulee vastaan monta vähintään yhtä tärkeää ja kiireellistä hommaa. 

Rivarista olikin paljon helpompi lähteä raksalle touhuamaan, kun tiesi, että perillä voi keskittyä täysillä tekemiseen. Nyt pitää samalla pestä pyykkiä, tehdä ruokaa, etsiä laastaria, kastella kukkia, kitkeä rikkakasveja, ihmetellä uusien kodinkoneiden sielunelämää, viedä muksuja kavereille, kaupoille ja uimaan - eli muistaa viettää ihan vaan kesääkin lasten kanssa. Joka välissä pitää kuitenkin yrittää järkkäillä tavaroita muuttolaatikoista oikeille paikoilleen. Säilytystiloja ja kiintokalusteiden paikkoja suunnitellessa oli iso etu, kun tiesi, minkälaista tavaraa ja miten paljon meillä on - mutta pakko on nyt ääneen ihmetellä, että miten ihmeessä olemme mahtuneet kaikki nämä vuodet vain hieman yli 100-neliöiseen 4h+k asuntoon, kun nyt neljä viikkoa muuton jälkeen musta vieläkin tuntuu, että miten tätä tavaraa voi olla vieläkin näin paljon (onneksi syksyllä tulee taas Mansen blogikirppis, jee, eli less is more)!


Oltiin tosi ahkeria koko raksa-ajan eli noin vuoteen meillä ei ollut vapaa-ajan vietto-ongelmia, sillä ylimääräistä vapaa-aikaa ei ollut, kun kaikki liikenevä aika oltiin raksalla. Nyt ollaan vähän löysätty ja vaan nautittu, nukuttu pitkään, syöty hyvin ja oltu ilman sen tarkempia aikatauluja. Tehty aurinkoisina päivinä pihahommia ja pieniä päivän reissuja Tampereelle ja lähiseuduille, käyty asuntomessuilla Mikkelissä ja oltu koko pitkä heinäkuu ilman tv:tä! Tosi terapeuttista muuten (suosittelen!), mutta olihan se aika rankkaa, kun ennen muuttoa Elisalta sanoivat, että ehtivät kytkemään valokuidun ja kaapeliteeveen meille vasta heinäkuun lopussa. Aika nopsaan viikot kuluivat ja käytiin kirjastossa, luettiin ja oltiin paljon lasten kanssa. 14v ja 16v haluavat jo toki olla mieluummin itsekseen ja omien kavereittensa kanssa, mutta 10veen kanssa on ollut mukava puuhastella kaikenlaisia juttuja, kun omat kaverinsa ovat olleet mökillä ja reissun päällä. 

- Joko tekisi mieli kurkistaa myös meille sisälle?

36 kommenttia

  1. Onnea onnelliseen kotiin. Koska tullaan kylään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! ♥ Katotaan, jahka saadaan Mansen Blogikirppiksellä myytyä ylimääräistä tavaraa vähemmäksi... *vinkvink

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin! Ihanalta näyttää😍 Mistä olet löytänyt noi ihanat tuolit? Oot metsästänyt tuon tyylisiä vaikka mistä mut ei löydy ei..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! ♥ Tuolit on Hillerstorp Tennessee -kansituolit.

      Poista
  3. Aivan mieletöntä. Onnea!! Näyttää niin täydelliseltä

    VastaaPoista
  4. Oi onnea, nyt olette perillä. ❤️

    VastaaPoista
  5. Onnea uuteen kotiin, upealta näyttää <3 Malttamattomana odotan sisäkuvia. Saattaa valmiina näyttää vähän erilaiselta kuin viime helmikuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana. ♥ Juu, vähän on valmiimpaa jo...

      Poista
  6. Onnea uuteen kotiin! Niin kaunis!

    Vekarus, vekarus3.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. Onnea! Näyttää kyllä liian ihanalta, mitä sitten sisältä vielä löytyykin. Kysymys: mistä löytyi noin iso peltitähti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! ♥ 100 cm kokoinen peltitähti löytyi Amerikasta eli tilasin sen terassin seinään eBaystä ;DD Toinen (vähän isompi) on meillä olkkarissa!

      Poista
  8. Upealta näyttää ja siinä terassilla ollessa unohtuu varmaan vuoden rakennustunnit. Onnea uuteen kotiin koko perheelle ja innolla jään odottaa sisäkuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! ♥ Sinäpä sen sanoit.. Tuhannet tunnit raksalla - eikä tunnu missään, kun saa ahmia aurinkoa omalla terassilla!

      Poista
  9. Hienolta näyttää ulkoa. Sisäkuvia odotan kovasti! 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! ♥ Sisäkuvia tulossa tuotapikaa..

      Poista
  10. Onnea uuteen kotiin:) Aivan ihana talo ulkoapäin ja varmasti myös sisältä.
    En malta odottaa sisäkuvia.

    VastaaPoista
  11. Onnea uuteen kotiin! Varmasti taivaallinen tunne, kun vihdoin pääsee muuttamaan! 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! ♥ Kyllä tätä onkin odotettu!!

      Poista
  12. Onnea! Urakka loppusuoralla, huippua! Ihana talo, kaunista! Tuun viivasuorana käymään, kun kutsu käy. Halit!

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos ihana! ♥ Mekin tykätään tästä kovin!

      Poista
  14. Onnea uuteen kotiin! Niin ihanalle näyttää ja huiman rutistuksen teitte vuodessa, hatun nosto myös siitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! ♥ Tiukkaa oli kyllä rutistaa tää kaiken muun ohessa, mutta niin palkitsevaa! Nyt voikin sitten vaan nauttia lopputuloksesta.

      Poista
  15. Aivan ihana! <3 Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  16. Ihana teidän koti! On ollut mahtava seurata sen etenemistä... jospa sitä joskus toteutuis oma unelma rakentamisesta. Keneltäs niitä blogikirppiksen pöytiä muuten pystyi kyseleen?

    VastaaPoista
  17. Aivan ihanalle näyttää! Mielellään kurkistaisin sisälle ;) Tällainen olisi todella mahtava saada. Toivottavasti projektimme alkaisi näyttää vihreää valoa :)

    VastaaPoista
  18. Uskomattoman ihana talo teillä! Kaikki näyttää niin upealle. Missäpäin Hämettä talonne sijaitsee? Meillä suunnitelmissa Kannustalon muuttovalmis talo ja olisi kiva nähdä erilaisia ratkaisuja sekä saada omaan kotiin hyviä, toimivia huoneratkaisuja.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★