Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Hope for tomorrow


Joulu on karistettu sujuvasti kannoilta, sillä matkamittarissa on jo reippaasti yli 500 kilometriä seikkailua (ja shoppailua) ja kotimatka on vielä tekemättä. On ollut ihanaa tavata ystäviä ja tuttavia matkojen takana ja viettää laatuaikaa löllöttelyn ja lautapelien merkeissä. Kaikenlaista kivaa ja tarpeellista on myös löytynyt aleista kotiinviemisiksi, sillä parhaimmillaan alennusprosentit ovat olleet jopa -70%. Nämä kuvat ovat Witikkalan Kartanosta, Jämsästä. Siellähän pitää tietenkin aina ohikulkumatkalla poiketa Riviera Maisonin ym. ihanuuksien äärellä huokailemassa.


Vuosi 2010 alkaa olla takana päin - ja hyvä niin, sillä pettymykset ovat viitoittaneet tietämme koko matkan. Aina asiat eivät suju toivomallamme tavalla ja se pistää nöyrtymään mahdottoman edessä. Asiat kun voivat sujua niin monella tavalla: smoothly tai vaihtoehtoisesti vauhdilla päin prinkkalaa - eikä se aina ole edes meistä itsestämme kiinni. Ensi vuodelta 2011 toivon siis vaihteeksi jo niitä onnistumisiakin, sillä tänä vuonna kotimme jäi myymättä ja toivomamme muutto + työasiat sen vuoksi toteutumatta. Uusi vuosi ja kevät näkyvät kuitenkin jo valona tunnelin päässä!

3 kommenttia

  1. Oikein ihanaa ensi vuotta sinulle Sally toivottelen! Tuokoon se mukanaan ilon hetkiä ja onnistumisia!

    VastaaPoista
  2. Onnea ja Onnistumisia Uudelle Vuodelle sinulle Sally sekä koko perheellesi!

    VastaaPoista
  3. Voi, olette käyneet täällä nurkilla. Witikkalan kartano on iiihana paikka.

    Minä toivon sydämestäni, että ensi vuosi on onnekkaampi talon myynnissä.

    Onnellista Uutta Vuotta sinulle ja perheellesi!!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★