Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Joulupuu on lahja lapselle


"Lapsen maailmassa lahjat ovat tärkeä joulumieltä ja iloa tuova asia. Jokainen lapsi on joululahjansa ansainnut. Joulupuu -kampanjaan osallistumalla voimme levittää jouluiloa myös niille lapsille, joiden läheisillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa heidän lahjatoiveitaan. Tammerkosken Nuorkauppakamari on jo useana jouluna pystyttänyt Joulupuun keskelle kaupunkia. Nyt on aika pystyttää tämänvuotinen Joulupuu. Viime vuonna Tammerkosken Nuorkauppakamari keräsi noin 1600 lahjaa, jotka jaettiin perheille nuorten toiminta- ja ohjauskeskus Messin kautta. Joulupuukampanja yhdistää vuodesta toiseen yksityisiä ihmisiä ja yrityksiä, joilla on tahto auttaa. Kampanjan tavoitteena on myös herättää keskustelua yhteisvastuusta ja erityisesti lasten asemasta." [Lähde: Tammerkosken Nuorkauppakamari Ry]


Joulupuu -keräyksen lahjoja kerätään Tampereen keskustan Joulutorilla 10.-11.12.2011 klo 10-18.


Kenelle lahjat annetaan?

Lahjat on tarkoitettu 0–17 –vuotiaille lapsille ja nuorille. Lahjojen ikäjakauma menee seuraavasti: 0-1, 2–4, 5–7, 8–10, 11–12, 13–15 ja 16–17. Tammerkosken Nuorkauppakamarin keräämät lahjat jaetaan perheille nuorten toiminta- ja ohjauskeskus Messin kautta (http://www.messi.in/).


Miten toimitaan?

Lahjojen pitää olla uusia tai itse tehtyjä. Lahjat tuodaan keräykseen joko lahjapussiin tai lahjakääreeseen paketoituna. Erityistoiveena on, että konsoli- ja tietokonepelit, CD-levyt ja DVD-elokuvat tuotaisiin keräykseen ilman lahjakäärettä. Lahjakorttikuoriin olisi hyvä merkitä selvästi, mihin lahjakortti on tarkoitettu. Lahjoihin pitää merkitä joko etukäteen tai keräyspisteessä saatavaan pakettikorttiin: lahjan sisältö, onko lahja tytölle vai pojalle sekä lahjansaajan ikä.


Lahjoja tähän hyvään tarkoitukseen kerätään myös yrityksissä ympäri Tamperetta. Ja myös Sallyn työpaikka on mukana. Tänään lähdinkin töihin erityisen hyvällä mielellä, sillä mukanani oli kassillinen jouluiloa ;)   Tule sinäkin mukaan! MLL on valtakunnallinen järjestö, joka toimii ympäri Suomen. Lisätietoja Tampereen alueen kampanjasta saat täältä. Kannattaa seurata ilmoittelua myös oman paikkakuntasi lehdissä ym, jotta löydät Sinua lähellä olevat keinot auttaa tuomaan joulumieltä pienille ja isoille avuntarvitsijoille. Vinkkejä keräyksistä ja keräyspaikoista voit jättää esim. tähän juttuun kommentoimalla. Annetaan hyvän kiertää!

-Sally-
 
 

1 kommentti

  1. Meidänkin kaupungissa järjestetään sama kampanja! :) Ajattelin osallistua! Lahjojen toimituksessa ovat täällä apuna ovat sosiaalityöntekijät, jolloin lahjat kohdentuvat paremmin niitä tarvitseville eli esimerkiksi sukset tarvitseva lapsi saa lahjakortin urheiluliikkeeseen tms.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★