Joulutervehdys


Räntää sataa, mutta parempi sekin kuin viikkoja jatkunut vesisade. Sydäntäni lämmitti tänään kaukaiselta ystävältäni saapunut joulutervehdys (kiitos Tanja :). Olen potenut tässä jonkin sortin "joulutunnottomuutta". Sitä on kuulemma tänä vuonna paljon liikkeellä. Jouluun haettiinkin eilen vauhtia koululaisten kuusijuhlasta. Kyllä alaluokkalaisten ilo ja riemu on aitoa, meidän Juniorin luokan tonttujen piiritanssi nimittäin huipentui siihen, että yhtäkkiä kolme pientä munamiestä pomppi esiintymislavalla ja kaikki muutkin esiintymässä olleet tontut innostuivat samaan! Opelta tuli tänään kuulemma vähän noottia, kun ei tainnut mennä ihan alkuperäisen kässärin mukaan, mutta viis siitä, sillä yleisö tykkäs - ja esiintyjät samoin! Tänään mies puolestaan yllätti mut tekemällä joulusiivot ja käytiin mun töitten jälkeen tekemässä vielä ruokaostokset. Kiire helpottui siinä vaiheessa, kun reipas myymäläpoika laitteli tuoreita viljapossun kinkkuja kylmäaltaaseen ja tajusin niiden olevan sulia eli eivät olleet pakastinta nähneetkään! Koko päivän nimittäin mietin töissä, että ehtiihän kinkku varmasti sulaa perjantaiksi... Meillä mies meinaa kunnostautua tänä vuonna siivouksen lisäksi myös kinkunpaistajana! Mun tarttee nimittäin pyörähtää työmaalla myös aatonaattona, joka on meillä aina ollut perinteinen kinkunpaistopäivä. Valvojaisiin liittyy myös lahjapaketointi eli muksut talon kakkoskerrokseen, joululaulut soimaan, tilkka viiniä ja kinkun huumaavan tuoksun täyttäessä talon lasten lahjat peittyy kääröihin...



Kuusikin haettiin, kuten kollaasin reunasta hieman näkyy ;) Mutta enpäs paljasta sitä aivan vielä. Kyselyni joulukuusen syvimmästä olemuksesta sai monet rastimaan mieleisensä vaihtoehdon ja niinhän siinä kävi, että perinteinen suomalainen joulukuusi vei voiton, kuten arvelinkin! Hiphip hurraa. Vanhat arvot kunniaan! Meidän perheessämme vietetään allergioiden vuoksi tuoksuton joulu, niinpä kuusikin on hajuton ja mauton eli muovia. Täydellistä kuusta emme löytäneet. Tämä yksilö haettiin Halpa-Hallista hieman yli neljänkympin hintaan. Eipähän paljoa harmita laittaa se (joskus) seuraavan uuden kotimme ulkokuistille, siis sitten kun se täydellinen tontti + täydellinen muovikuusi joskus löytyvät.... Pullat ja piparit vielä leivotaan lasten kanssa. Meillä on ollut tapana leipoa jokaiselle omat pullaukot ja sitten muuta joulupullaa, jotka koristellaan rusinoilla ja kirsikoilla. Eli ihan hyvä joulu tästä tulee, vaikka fiiliksen ollessa vielä pari viikkoa sitten totaalisesti kadoksissa ajattelin lähes skipata koko joulun, kun näissä väliaikaisissa neliöissäkin kerta ollaan. Mutta joulu on lasten juhla. Ja siksi sen valmistelu on tärkeää ja ihanaa. Aattoaamun sauna, Lumiukko elokuva, joulurauhan julistus, joulupäivällinen, lahjojen rapistelu... Charles Dickensiä lainatakseni "I will honour Christmas in my heart, and try to keep it all the year". Tee sinäkin samoin ;)


Blogi hiljentyy Joulun ajaksi.

Toivon Jouluusi lämpöä ja rauhaa!

-Sally-





11 kommenttia

  1. Tunnelmallista joulua! Perfect Homella oli muuten hyvin kaunis muovikuusi, mutta myös hintava. Luulisin, että myös netistä löytyy kuva. Meillä on nyt naapurin tuoma puoliksi koristeltu kuusi. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvaa ja nautinnollista joulunaikaa toivottelen....

    VastaaPoista
  3. Best wishes for a lovely Christmas and a Happy New Year, Sally!

    Hugs,
    Helena

    VastaaPoista
  4. Kauneinta joulua toivottelemassa, ihastelen vielä hetken täällä tunnelmia!
    Ilona

    VastaaPoista
  5. Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa! :) T.Susanna

    VastaaPoista
  6. Onnellista joulua, Sally! Kuule, olin jo ihan unohtanut termin "kuusijuhla" ja samaan aikaan mietin mitä nämä munamiehet ovat... Kaihoisa olo tuli kuitenkin.

    Halaus,

    Johanna

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.