TOUKOKUU KUVIN



- Pian koululaiset karkaavat kesälaitumille, enää tämä viikko täytyy jaksaa. Jee!

Toukokuussa ollaan vietetty paljon aikaa yhdessä ja meille tärkeitten asioiden parissa. Raksahommelit ovat nytkähtäneet eteenpäin ja joo, meille tulee KannustaloKuukauden mottoon kiteytyy kaksi maailman hienointa asiaa: koti ja perhe. I feel blessed.

Paljon rohkeutta on tähän mennessä jo tarvittu, ja tullaan vielä tarvitsemaan, ennenkuin kaikki on valmista ja ollaan perillä. Myös tämän riippusillan ylittäminen Repoveden kansallispuistossa oli yksi suuri sellainen. Mutta kaikesta selviää, kun luottaa itseensä, sillä jostain se voima ja periksiantamattomuus vaan lopulta löytyy, joilla esteet ylitetään. Pitää vaan muistaa uskoa itseesi - ja omiin unelmiin! Jos luovuttaa, niin ei saa koskaan tietää, kuinka lähellä oli onnistumista.


3 kommenttia

Kiitos ajatuksistasi! Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.