ASUNTOMESSUT 2016: SISUSTUKSEN YKSITYISKOHDAT


- Juttusarja Seinäjoen asuntomessuilta jatkuu. Nyt vuorossa sisustuksen kivat yksityiskohdat! Nämä ensimmäiset löytyvät Kannustalon Pohjanmaa eli kohteesta nro 24.

Me suunnittelimme ja teimme tämän talon

Mustassa saarekkeessa on paljon kivoja yksityiskohtia



Punotut korit ovat kaunis vastapari mustalle pönttöuunille

Kaappikello Kannustalon olohuoneessa

Räsymatot sopivat myös olkkariin!

- Messuillahan käy helposti jo muutaman tunnin jälkeen niin, että kun nähtävää on paljon ja aistiärsykkeitä liikaa, niin aivot ei enää oikein rekisteröi näkemäänsä. Silloin kannattaa yleensä käväistä haukkaamassa jotakin tai ottaa vaikkapa messuskumpat!

Kamera on silloin myös oiva kaveri, sillä muistikortille taltioituneita kuvia on mukava kotona katsella rauhassa tietokoneen ruudulta - vaikka pyjamanhousuissa. 

Keskellä suloinen pieni lasten sohva 

Messuilta löytyy myös paljon kauniita ulkotiloja ja vesiaiheita

Keinutuolit tekevät paluun



- Tänä vuonna esillä on ihailtavan paljon luonnonsävyjä, punottuja koreja, tekstiilejä, räsymattoja jne. Kaikkea näkemäänsä kannattaa siis katsoa hieman tarkemmin, sillä ihasteltavaa löytyy!


Suuret ikkunat päästävät luonnon sisälle

Siparila Paanu kohteessa 32.




Kohde 5. Kotola


Kauniit sinkkiportaat ovat Kotolan olohuoneen katseenvangitsija

Details Kotola

Kohde 12. Villa Tango


Kohteessa 29 pellavatekstiilit Arte Pura

Valokuvat ovat osa sisustusta


Messuväkeä kuljettaa UPM BioVerno polttoaine - Lähidieseliä suomalaisesta metsästä



Asuntomessut Seinäjoella 8.7.-7.8.2016


Ei kommentteja

Kiitos ajatuksistasi! Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.