Sisustus & lifestyle since 2009

Search

LIVING ROOM


- Tervetuloa meille! Nyt pääsette vihdoin kurkkaamaan, miltä meidän olkkarissa näyttää! 

Uuden kodin sisustaminen nytkähti tällä viikolla aimo harppauksen eteenpäin, kun Cobellosta tilaamamme valkoinen kirjahylly saapui. Mä olen haaveillut tällaisesta tikashyllystä jo ainakin 10 vuotta ja täytyy kyllä sanoa, että sadat, tai oikeammin tuhannet raksalla vietetyt tunnit eivät enää paina mitään (tämä on siis palkinto aherruksesta ;)


- Hylly on hieno ja kätkee sisäänsä hirmuisen määrän sisustuslehtiä, kirjoja, kynttilöitä ym.

Ja niitähän meillä riittää! Arvatkaas naurattiko, kun aarteiden joukosta löytyi mm. helmikuun 1993 Avotakka. Mä olen roudannut sitä (ja muutamaa muutakin sisustuslehteä) ainakin 15 muutossa mukanani..


Sohvapöytänä on pappani 1940-luvulla tekemä puulaatikko, jonka pelastin aikanaan joutumasta polttopuiksi ja maalasin noin 8-9 vuotta sitten valkoiseksi. Matto on Ikeasta, sohvat samoin ja hankittu myös jo 10 vuotta sitten. Niistä muodostuu rento ja valoisa Long Island -tyylinen sisustus, josta tykkään itse kovin. Sohvanpäälliset on helppo irrottaa pesuun ja matto imuroida.

Olkkarin listoitushommat ovat edelleen vaiheessa. Saha on tylsynyt raksa-aikana, joten se pitää terottaa tai hankkia listoja varten ihan oma pienihampainen terä (kannatan jälkimmäistä). Olkkarista puuttuu vielä myös tulisija. Takka-asentajan kanssa soittelemme alkavalla viikolla, joten olkkarin järjestys vielä vähän muuttuu. Häränpää odottaa myös pääsyä seinälle, telkkari samoin, verhot puuttuu ym, mutta tältä meillä nyt näyttää olkkarissa! Kaikki näyttää muutenkin täällä uudessa kodissa hirmu pieniltä, kun mittasuhteet ovat suuria ja Kannustalon huonekorkeus 280 cm. ♥ 

- Ihanaa uutta viikkoa!


* Kirjahyllystä saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan. Sally kiittää!

10 kommenttia

  1. Näyttää hyvältä. En olekaan ainoa hassu joka raahaa mukanaan erinäisiä lehtipinoja muutosta toiseen. Juurikin vein kirpparille noin metrin pinon lehtiä ;D Hieno talo teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi. Meillä mies aina manaa näitä mun pinoja, kun ollaan eräänkin kerran muutettu... Mutta kummasti toi kaappi nieli niistä suurimman osan.

      Kivaa uutta viikkoa!

      Poista
  2. Kiva toi kirjahylly ja matto myös. Se liene Ikean? Olen aina tykännyt noista matoista, en vaan ole keksinyt minne meillä sellainen mahtuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Paula! Matto on Ikean LOHALS 200 x 300 cm, kudottua juuttia. Ihanan lämmin ja yllättävän pehmeä!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, juuri ne oli tavoitteena tässä! ♥ Ihanaa uutta viikkoa!

      Poista
  4. Todella kauniin näköinen olkkari! Ja tuo kirjahylly on upea sisältöineen kaikkineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vielä lasten uudet koulukuvat kehyksiin, niin se on täydellinen! ♥

      Ihanaa syksyä!

      Poista
  5. Olin mielestäni kommentoinut tähän, mutta ilmeisesti jäänyt puhelimella se viimeinen julkaise painamatta :)

    Enivei, aivan sinun näköisesi olkkari: erittäin viihtyisä ja raikas, tyylilleen uskollinen <3

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! ♥ Mietin pitkään virtiinikaapin ja avohyllyn välillä.. mutta tämä vei lopulta voiton. Cozy, mutta meneeköhän hermot pölyjen pyyhkimisessä... ;DD

      Kivaa venetsialaisviikonloppua!

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★