Sisustus & lifestyle since 2009

Search

LEXINGTON JOULUINEN ARVONTA


- On tullut aika lausua lämpimät kiitokset teille lukijoille ja muistaa teitä näin vuoden kauneimman juhlan alla!

Sally's blogi täytti syksyllä 8 vuotta ja juhlallisuudet jäivät tuolloin kaiken muun jalkoihin. Muutto uuteen kotiin, pihatyöt, koulun alku, harrastukset. Lähestyvä ensimmäinen joulu uudessa kodissa herkistää ja saa sydämen pakahtumaan onnesta. ♥ Olen kiitollinen omasta kodista, perheestä, terveydestä, ystävistä sekä teistä ihanista siellä ruudun toisella puolella! Vaikka vuosi on ollut pitkä ja monin tavoin raskas, niin kiitollisuus on silti päällimmäisenä mielessä. 

Kommentointi on blogimaailmassa vähentynyt roimasti aiempiin vuosiin verrattuna ja vaikka itsekin seuraan monen teistä blogia ja ihania instagram-tilejä, niin harvemmin tulee kommentoitua, vaikka ne ovat pullollaan inspiroivia kuvia ja sisustusideoita. Instagram tykkääjien määrät kasvavat jatkuvasti ja instastoryssä voi kätevästi seurata bloggaajan elämää livenä. Tykkään myös, kun yhä useampi teistä rohkenee nykyään tarttua hihasta ja tulla juttelemaan esim. kaupassa ihan livenä. Kiitos siis kaikista ihanista kohtaamisista tänäkin vuonna 2017!


- Kaikki mut tuntevat tietää, että olen aina ollut Lexington tyttö ja Sisustustalo Zoom Designilla Vääksyssä on aina ollut erityinen paikka sydämessäni. ♥

Zoomin joulumaailma on täynnä toinen toistaan ihanampia sisustusjuttuja ja Vääksyyn ajelee aina oikein mielellään. Sisustustalon väki myös postittaa ahkerasti paketteja ympäri Suomen ja tällä kertaa tilasin ihania sisustusjuttuja sieltä postitse. Zoomin sydämellinen Natalia halusi paketoida samalla nämä Lexingtonin jouluiset uutuudet arvottavaksi blogissani eli nyt käynnistyy samalla Sally's blogin jouluinen 8-vuotis arvonta!


Lexington arvonta!

Juhla-arvontaan pääset mukaan, kun kerrot, miksi sinä tykkäät käydä täällä blogissa. ⭑ Onko meillä ehkä samanlainen sisustusmaku, tykkäät valkoisesta, tähdistä, Lexingtonista? Vai onko meillä tyystin erilainen sisustustyyli ja tykkäät muuten vaan hengailla mukana, lukea juttuja laidasta laitaan, seurata talon rakentamista, arkea ja juhlaa, sitä ihan tavallista elämää? Kerro! Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy perjantaina 15.12.2017 klo 12:00, jolloin blogitonttu paketoi yhdelle onnekkaalle nämä kuvassa näkyvät Lexington uutuudet: 

Lexington Printed Pot Holder pannulapun 
Lexington Printed Kitchen Towel keittiöpyyhkeen 
Punaisen Lexington Waffle Kitchen Towel keittiöpyyhkeen 

Tuotteiden arvo yhteensä 53 eur. Jätä siis rohkeasti kommenttiboksiin merkki käynnistäsi + muista laittaa email osoitteesi mukaan, jotta saan sinut voiton osuessa kiinni. Arvontaan voi osallistua myös blogin instagram sivulla @countrysally. Onnea arvontaan! ⭑


Arvottavana olevat LEXINGTON uutuudet saatu Zoom Designista. ⭑ Sally kiittää!

ZOOM DESIGN löytyy myös Facebookista ja Instagramista
Tilaukset ja tiedustelut natalia.mesterton(at)zoomdesign.fi
Asikkalantie 2, Vääksy

204 kommenttia

  1. Hei!
    Jotenkin aikoinaan eksyin blogiisi ja olen viihtynyt. Itse en juurikaan sisustele, mutta on niin nautinnollista seurata tätä sinun sivustoasi.
    Silmä niinsanotusti lepää. <3

    sanna.pietinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! Kiva kun eksyit tänne ;DD

      Hyvää Joulua!

      Poista
  2. Vahingossa joskus blogiin eksynyt ja sitä myöten seurailua jatkanut :)
    pusuri (at) luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Tervetuloa taas.

      Hyvän Joulun toivotukset sinne!

      Poista
  3. Olen jotain kautta eksynyt blogiisi ja aivan ihastunut, samanlainen sisustusmaku ja sinun sivustoasi on muutenkin ihana seurata <3

    miia.kajander@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis! Onpa tosi kiva kuulla, että meillä on samanlainen sisustusmaku ;DD

      Ihanaa Joulua sinne!

      Poista
  4. Tykkään blogisi monipuolisuudesta. Sisustusjutut ja kauniit kuvat ovat lemppareitani. Blogisi on inspiroiva :)
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Tää on meidän perheen elämää - ja mun sisustusunelmia! Kiva kuulla, että ne inspiroivat sua ;DD

      Kaunista Joulua!

      Poista
  5. joskus vain satuin tänne ja olen sitten seurannut muilloinkin =) mervik75@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun eksyit tänne Mervi! ♥ Ihanaa Joulua!

      Poista
  6. Reilu 3 vuotta sitten aloitin oman blogin pitämisen sinun inspiroimana. Blogiasi olin seurannut jo kauan ennen sitä. Olen aina ihaillut tyyliäsi ja kotiasi joka sai minut tutustumaan ihan uuteen maailmaan. Kiitti 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlainen sisustusmaku ja kivasti kirjoitetut blogitekstit. -Linda-

      Poista
    2. Voi Marika, ihanasti sanottu! Mitäs me tähtitytöt? ★ Ihanaa Joulua!

      Ja Lindalle, kiva kuulla, että säkin tykkään valkoisesta ja tähdistä! ★ Kaunista Joulua!

      Poista
  7. Joskus vahingossa eksyin tänne ja sen jälkeen välillä käynyt katsomassa😊 sinulla on paljon erilaisia mielenkiintoisia aiheita

    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Sisustus & lifestyle on siitä hyvä kategoria, että välillä voi kirjoitella kevyempiä ja välillä vähän vakavampia juttuja. Ihan niinkuin elämässä muutenkin! ♥ Ihana Joulua!

      Poista
  8. Hei, olen seurannut blogiasi kohtaamisestamme Lähiruokasafarilla lähtien. Kirjoitat mukavasti, otat kauniita kuvia ja kyllä meillä suurelta osin on samansuuntainen sisustusmaku. Eniten tykkään sun reissujutuista ja sisustusjutuista. Muutkin luen kyllä mielelläni��
    Jatka samaan malliin❤️
    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kirsi, ja kiitos kauniista sanoistasi! Muistelemme Lähiruokasafaria lämmöllä. Oli ihanaa päästä mukaan!

      Pysähdy hetkeksi, hengitä syvään,
      kuule kun taivaan kansi laulaa.
      Tähtien valossa pienet enkelit
      toivottaa sinulle joulurauhaa!

      Ihanaa Joulua!

      Poista
  9. Jo nelisen vuotta olen seuraillut ihanaa tähti-valkoista-blogiasi. Tismalleen sama maku meillä monen jutun suhteen. ☆
    mia.muhonen@outlook.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Mia! Tiedän! ★ Kiitos kauniista sanoistasi & Lämmintä joulumieltä!

      Poista
  10. Tässä juuri tänään googlailin sanalla country "sally+ makuuhuone" sisustusideoita miettien :D Monta hauskaa kuvaa löytyi vuosien varrelta. Kuinka hauskasti sattui tämä arvonta juuri tänään tänne. Mietin miten oikeastaan päädyin blogin lukijaksi.. Varmasti sama sisustusmaku, tähdet ym.Useamman vuoden olen blogin lukijana viihtynyt. Ruokapostauset ja matkakertomukset ovat myös olleet kivoja. Matka Tanskaan mielessä ihanien inspiroivien juttujesi takia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö Laura, parasta blogimaailmassa ovat juuri kaltaisesi ihanaiset siellä ruudun toisella puolella! En olisi koskaan uskonut, miten paljon samanmielisiä hyviä ystäviä tätä kautta on löytynyt! ★ Ihanaa Joulua koko perheelle!

      PS. Löysitkö makkari-ideoita?

      Poista
  11. mielenkiintoinen blogi ja samanlainen sisustusmaku :)
    mariaheinonen1@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Maria. ★ Ihanaa Joulua!

      Poista
  12. Käyn silloin tällöin ja varmaan sisustusjuttuja etsinyt kun löysin blogisi.Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan melkein kaimat Salli & Sally! ★ Kiva, kun löysit tiesi tänne!

      Hyvää Joulua!

      Poista
  13. Eksyin tänne äsken. Lexingtonilla on kivan näköisiä sisustustuotteita :)

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  14. Uskomattoman pitkä taival sinulla ja blogilla jo takana! Eniten tykkään lukea niitä ihan tavallisen arjen postauksia :) Sekä tietenkin niitä sisustusjuttuja, sinulla on aivan ihana maku sisustuksen suhteen :)

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! ★ Mulla on sangen omaperäinen sisustusmaku, on aina ollut! Tai ainakaan 20 vuotta sitten kukaan ei ymmärtänyt mun tähti-innostusta ja bloggaamisen aloitettuani sain kuulla kommentteja, joissa mun amerikkalaisvivahteinen sisustusmakuni lytättiin liian erikoisena, että ei tällaista sisustusblogia jaksa ihmiset seurata. Mutta jokainen saa tykätä ihan vapaasti mistä haluaa (tai olla tykkäämättä).

      Tähtihetkiä Jouluusi!

      Poista
  15. Tykkään etenkin kuvistasi.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Valokuvaaminen on siitä kiva harrastus, että kehityskaari näkyy siinä selvästi. Kun aloitin bloggaamisen 2009, mulla oli vaan ihan perusdigikamera ja blogipohjassa käytetyt kuvat olivat ihan hirmuisen pieniä verrattuna tämänpäiväiseen. Tekniikka on kehittynyt ja on ollut pakko pysyä kehityksessä edes jollain tavoin mukana. Onneksi bloggareita ei sido ammattilaisten säännöt, sillä tykkään ottaa kuvia omalla omaperäisellä tyylilläni.

      Kaunista ja ihanaa Joulua!

      Poista
  16. Sisustustyylistäsi tykkään ja ihanista kuvista.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Olen seurannut blogiasi jo vuosia. Meillä on 9v sitten rakennettu valkoinen puutalo ja sisustusmakuni on hyvin samanlainen kuin sinulla. Meiltä löytyy valkoista vaakalaudoitusta seinässä, valkeat lattiat, valkoiset Lappiportaat ja olenpa joskus ostanut sinulta tähtiäkin sisustukseen.
    airasanna@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana kuulla! ★ Mehän ollaankin sitten vanhoja tuttuja!

      Mun harras toiveeni oli saada valkoinen Joulu! Ja sain sen. Ensimmäinen Joulu uudessa kodissa on Joulujen Joulu. Ymmärrät varmaan. Kaunista ja Ihanaa Joulun aikaa teidän valkoiseen unelmataloon!

      Poista
  18. Jäin miettimään, että kauanko olen blogiasi seurannut. Pitkään, ajalta ennen Pirkanmaata, eikös se niin ollut. Miksikö? Tykkään kuvistasi, jutuistasi. Sisustusmakuni on hiukan erilainen, mutta teillä on kaunista. Toki Lexington nappaa meikäläiseenkin, ihania!
    Tykkään elämänkirjosta, joka blogissasi näkyy. Iloitsen siitä, että on blogisteja, jotka jaksavat kirjoittaa vuosi toisensa perään, vaikka niitä kommentteja harvoin saavat. Kunpa voisi antaa takaisin sen, mitä on blogisi kautta saanut. Monta kertaa piristystä arkeen, hetken irti arjen rutiineista. Kiitos, että jaksat kirjoittaa!
    Laitan säponi suoraan sinulle, jos satun voittamaan. Kuitenkin täällä luurailen :)

    Sijasäiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. ♥ Kyllähän tämä bloggaaminen on aika pitkälti yksinpuhelua, mutta sellaisena tämän alkujaan aloitinkin, vähän niinkuin päiväkirjan omaisena, kun oli päivisin aikuisen juttukaverin puute. Asuttiin tosiaan silloin blogin alkuvuosina Kokkolassa ja sisustusmaku oli sangen maalaisromanttinen. Vanhoja kuvia onkin hauska selata, kun jo naurattaa... Itseensä luottamisen ja itselle nauramisen taidot ovat molemmat tärkeitä! Pätee niin bloggaamisessa kuin elämässä yleensäkin. Kirjoittaminen on myös mukavaa, vaikka aikaa siihen ei tunnu välillä löytyvän. Mutta nytkin, kinkku muhii vielä uunissa (saa olla pari tuntia vielä, niin on tarpeeksi murea), niin on hyvää aikaa kirjoittaa. Pienimmät menivät jo nukkumaan, että aattoaamu tulisi nopeammin. Saas nähdä tuleeko uni silmään...

      Mä olen aina leikkisästi sanonut, että voisin asua Lexington kuvastossa ;DD No ei nyt sentään, mutta tämä Amerikan itärannikon rento sisustustyyli sopii mulle. ★ Kiva, jos pystyn välittämään vähän inspiraatiota ruudun toiselle puolellekin!

      Joulun taikaa sinne teille!

      Poista
  19. Olen jonkun toisen blogin kautta joskus löytänyt ja jäänyt lukijaksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tulit ja jäit, Marja! ★ Ihanaa Joulua!

      Poista
  20. Tykkään seurata blogiasi, vaikka sisustustyylimme ei ihan samikset olekaan. Ja olemmehan tämän yhteisen harrastuksen myötä tutustuneetkin eli senkin takia tykkäön blogistasi. Ihailen myös reippauttasi päivittää Insta Storya 😊

    Nuo tuotteet toisivat juuri sopivasti punaista meidän jouluun ❤️

    satulinnablogi@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tuija, kiitos kauniista sanoistasi! On ollut mukava tutustua sinuun. ★ Kaunista Joulua teidän perheelle!

      Poista
  21. Olen jo pidemmän aikaa seurannut blogiasi. Tykkään kauniista kodistasi ja katsella kuviasi. Toki lexingtongin on omaan makuuni myös =) Mukana arvonnassa

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla Marika! ★ Lexington forever!

      Yöhön tummansiniseen
      uusi tähti hohdon luo.
      Jouluhetki kirkkahin
      meille joulun rauhaa tuo.

      Ihanaa Joulun aikaa!

      Poista
  22. Mukana, raksahommat kiinnostaa eniten. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana hiirulainen! Kiitos kauniista sanoistasi. Raksa muuttui kodiksi, kiva kun pyörit silti täällä vielä ;DD

      Kaunista Joulua!

      Poista
  23. Elämänmakuinen blogi tähtien tuikkeessa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinäpä sen kiteytit hienosti yhteen lauseeseen! ★ Kiitos!

      Tahtoisin toivoa Sinulle
      jotakin oikein hyvää –
      Enkelin siipien havinaa,
      onnea, iloa syvää.

      Poista
  24. Minä monen muun tavalla eksyin jo monta vuotta sitten blogiisi jonkun toisen kautta. Siitä asti olen säännöllisen epäsäännöllisesti seurannut blogiasi.
    cupido.maxi(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Juuri tällain säännöllisen epäsäännöllisesti itsekin seuraan blogeja ;DD

      Rauhallista Joulun aikaa!

      Poista
  25. Mukana arvonnassa.Minä tykkään seurailla sisustukseen liittyviä juttuja täällä.Valkoinen on oma lempiväri.Ja kiva omi seurata talonne edistymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Aikku! Meillähän on sitten paljon yhteistä! Näin jälkeenpäin on mukava lukea itsekin omia raksapostauksia. Jossain ihmeen välissä niiden kirjoittamiseen löytyi onneksi aikaa ;D

      Rauhallista ja ihanaa Joulun aikaa!

      Poista
  26. Olen jo useamman vuoden ajan seurannut blogiasi. Sama sisustusmaku. Kotiamme koristaa useampi sinulta ostamani huutislöytö.
    sirjahaapoja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanainen Sirja! On ollut mukava tutustua sinuun! Tai ainakin musta tuntuu, että näiden vuosien aikana elämänlankamme ovat viehkosti kietoutuneet toisiinsa! ♥

      Lämmintä Joulumieltä & yhteisiä hetkiä!

      Poista
  27. Ennen kaikkea käyn täällä viihtymässä ja fiilistelemässä. Valkoisesta tykkään suuresti ja kaikista näistä ihanuuksista, vaikka omassa kodissani olenkin aika laiska sisustelija.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos M-L! Viihtyminen & fiilistely kuulostaa just niiltä jutuilta, joiden takia tätä on myös mukava kirjoittaa! ★ Lämpimästi tervetuloa uudelleen!

      Ja Joulun taikaa tahtoisin toivottaa myös sinne teille kotiin!

      Poista
  28. Olen tykästynyt blogisi sisustustyyliin ja postauksiasi on aina piristävä lukea. Mukavaa joulun odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Ja olet myös ahkera kommentoija.

      Hyvää Joulua! ★

      Poista
  29. Minusta sinulla on kaunis blogin nimi. Eksyttyäni blogiisi olen säännölliseti seurannut, koska sinulla on maku, joka on mieleeni. Kaunista.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! En ole koskaan varsinaisesti tullut ajatelleeksi, mutta onhan Sally's aika "pehmeä" sanana eikä liitä blogia mihinkään tiettyyn asiaan. Se on vaan mä ja mun lifie.

      Pysähdy hetkeksi,
      hengitä syvään,
      kuule kun
      taivaan kansi laulaa.

      Tähtien valossa
      pienet enkelit
      toivottaa sinulle Joulurauhaa.

      Poista
  30. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun piipahdit Pirjo! Kuvia minäkin tykkään katsella blogeissa.

      Hyvää Joulua!

      Poista
  31. Tykkään sisustustyylistäsi ja valkoisesta :D
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S. Olet myös ahkera kommentoija! ♥

      Hyvää Joulua sinne!

      Poista
  32. Olen seurannut blogiasi jo kauan aikaa. Kuvat ja jutut aina mukaansa tempaavia. Ja mielenkiinnolla uusia päivityksiä aina odotellen. Ja toki lexingtogin sisustustuotteet aivan ihania.
    miiahuovinen@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia! Aika moni on sanonut seuranneensa blogia jo pitkään, se lämmittää sydäntäni kovin! ♥ Ja Lexingtonhan on aivan ihana!!

      Suloista Joulun aikaa!

      Poista
  33. Seurailen monia sisustusaiheisia blogeja, eikä kaikki mene yksi yhteen oman makuni kanssa. Silti aina voi tarttua mukaan kivoja ideoita. Tykkään blogeista, joissa on kauniit, laadukkaat kuvat ja muutenkin mietitty ulkoasu, kuten sinun blogissasi. :)
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Mä tykkään tästä bloggerin blogialustasta, kun tästä saa aika pienellä vaivalla omannäköisensä eikä tartte edes olla mikään nörtti!

      Kaunista Joulua!

      Poista
  34. Tykkään sun sisustustyylistä ja kuvasi ovat kauniita

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustustavasta kommentistasi! Säkin oot ahkera kommentoija - kiitos myös siitä!

      Hyvää Joulua! ★

      Poista
  35. Meillä on paljon yhteisiä juttuja sisustuksessa ja on myymistäsi tuotteistakin joitakin eksynyt meidän matkaan.
    share@kolumbus.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! ★ Mukavaa Joulun aikaa sinne teille!

      Poista
  36. On ollut ilo ja onni saada olla blogisi seuraaja aivan alusta asti ❤️
    Tykkään tyylistäsi, ja vaikka oma tyylini onkin viime aikoina muovautunut hieman pelkistetyympään suuntaan, niin ihailen sinun varmaa ja juuri teille sopivaa tyyliä täysillä. Persoonastasi tykkään myös kovasti!
    marielisa@windowslive.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! ♥ No sinä oletkin paras asiantuntija kertomaan, mikä saa sut palaamaan tänne kerta toisensa jälkeen ja vuodesta toiseen! Ihan sydäntä lämmittää tällainen. Mä myönnän olevani itsekin aika uskollinen blogilukija eli olen montaa blogia seurannut jo yli 5 vuotta. Se on vaan jotenkin niin koukuttavaa! Sitten on näitä blogeja, jotka harmittavasti ovat lopettaneet tai muuttuneet sangen kaupallisiksi.. Mutta kukin tyylillään. Kiitos, kun olen saanut olla nämä kaikki vuodet luottamuksesi arvoinen! ♥

      Ihanaa ja suloista Joulun aikaa teidän perheellenne!

      Poista
  37. Sisustus - ja matkailuaiheiset blogit kiinnostavat eniten. Kuvilla on myös sisällön lisäksi suuri merkitys!
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla M-A! ♥ Hyvää Joulua sinne teille!

      Poista
  38. Sisustusmakuni on aivan erilainen kuin sinun, mutta jotain yhteistä sieltä aina kuitenkin löytyy jota voi kotiin hankkia.Hyvä maku sinulla kuitenkin on sisustamisessa. Kirjoitat jotenkin maanläheisesti ja pidän siitä tyylistä. Arvonnassa ehdottomasti mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Erilaisuus viehättää! Itsekin tykkään lukea aivan erilaisesta sisustuksesta pitävien blogeja. Kauniit kuvat ja kiva varma tyyli viehättävät.

      Hyvää Joulua!

      Poista
  39. olen tuuriseuraaja,kun kiinnostavaa luettavaa/katsottavaa huomaan, tulen blogiin ja sitten saatan klikkaila moniakin aihepiirejä, mutta harvoin kommentoin. kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskasti sen puit sanoiksi! Tuuriseuraaja ;DD Sait hymyn huulilleni!

      Ihanaa Joulua!

      Poista
  40. Musta on kiva seurata erilaisia, elämänmakuisia blogeja ja sulla on niin monenlaista sisältöä täällä :)Mukaan arvontaan.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Välillä tuntuu, että lukeekohan näitä juttuja edes kukaan, kun kommentointi on niin paljon vähentynyt aiemmista vuosista.

      Suloista Joulua!

      Poista
  41. Sisustusblogeja seuraan ja Lexington on superIHANA!
    han.nystrom@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! SuperIHANA!! ★ Suloista Joulua sinne!

      Poista
  42. Sisustustyylisi inspiroi kovasti, joten pääosin siksi kiinnostuin, mutta toki on kiva lukea elämästä laajemminkin, varsinkin kun kiurjoitat niin aidon oloisesti. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Kauniit sanasi lämmittivät sydäntäni kovin. ♥

      Hyvää Joulua!

      Poista
  43. Ihana elämänmakuinen blogi, osittain sama sisustusmaku, siinä pari syytä seurata blogia. Olemme tavanneet ja kirjoitelleet vähän syvällisemminkin.
    Olen ollut matkassa hiljaisena lukijana alusta lähtien, nyt jo joskus kommentoinkin.
    Toivon blogillesi paljon vuosia eteenpäin.
    minnaliisa.silvennoinen@outlook.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä oletkin aivan ihana! ★ On ollut mukava tutustua! Tämä blogimaailma on niin moninainen ja silti samanmieliset löytävät toisensa. Toivon teille suloista Joulua! Tähtihetkiä ja yhdessäoloa.

      Poista
  44. Ui mikä arvonta. Ensiksi katsoin kuvista, että mitäs LEXINGTON-ihanaa Sally on jälleen itselleen hankkinut, mutta hei ne onkin jolle kulle meistä; IHANAA!! Voi kunpa olisin yksi onnekkaista :)
    Ihanaa Joulunaikaa <3 t. alonnfors@icloud.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Tokihan mun pitää muistaa teitä ihania siellä ruudun toisella puolella! Olette sen ansainneet, kun joudutte näitä mun höpötyksiä lukemaan... ;DD

      Ihanaa Joulun aikaa myös sinne! ★

      Poista
  45. Oma siustustyylini suosii suomalaista muotoilua. Meillä on esim. ruokapöytänä Artekin yli 30 vuotta vanha pöytä. Klassikoihin ei vaan kyllästy.
    merja.hannele1954@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että teidän oma sisustus on ihan erilainen! Suomalainen muotoilu ansaitsee syvän kumarruksen ja siinä olet oikeassa, että klassikoihin ei vaan kyllästy! Hienoa!

      Hyvää Joulua!

      Poista
  46. Sinun blogi on ensimmäisiä blogeja mihin "vuosia sitten" tutustuin, jotenkin vain sitä kautta käyn täällä aina katsomassa kuulumisia. Tykkään myös monista sinun sisustus jutuista... ja lexington <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta? Onpa kiva kuulla. ♥ Ihanaa Joulua sinne teille!

      Poista
  47. Olen seurannut blogiasi jo muutaman vuoden ajan ja tykkään sisustustyylistäsi. Tähtiä löytyy myös omasta sisustuksestani :) marjut.kukkonen83@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjut! ★ Tähtityttöjä molemmat!

      Ihanaa Joulua teille!

      Poista
  48. Sisustusblogeja on kiva seurata ja niistä saa aina hyviä vihjeitä.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se pitää kyllä paikkaansa! Kiva, kun poikkeilet täälläkin.

      Hyvää Joulua!

      Poista
  49. Rakastan sisustamista yli kaiken ja saan blogisi sisustuskuvista paljon inspiraatiota :) Haaveilen myös miehen kanssa oman talon rakentamisesta. Ihanaa joulun aikaa sinulle ja kaikille lukijoillesi :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Rakentamishaave on kiva juttu, pidä siitä kiinni! Pitkään mekin haaveilimme tämän talon rakentamisesta. Välillä tuntui, ettei tästä tuu koskaan mitään, mutta ne vuodet tarvittiin, jotta osasi lopulta poimia omista unelmistaan ne pointit, jotka sopivat tälle tontille, nykybudjettiin ja aikatauluihin. Kaikkea ei voi saada, eikä ole tarviskaan. Nyt on ihana viettää ensimmäistä joulua uudessa kodissa.

      Ihanaa Joulun aikaa teille!

      Poista
  50. Olen seurannut jo kauan blogiasi. Useampikin asia yhdistää, Lexington on myös suosikki ja tykkään lukea juttujasi joita on myös välillä muistakin kuin sisustusaiheista. Jatka samaan malliin, tulee aina hyvä mieli kun täällä piipahtaa.
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Kiva kuulla, että säkin olet ollut pitkään mukana! Kommentistasi tuli itsellekin tosi hyvä mieli.

      Suloista Joulun aikaa teille!

      Poista
  51. Lexintonista tykkään :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samma här! ★ Kiva kun poikkesit täällä! Hyvää Joulua!

      Poista
  52. Sisustusjuttujen vuoksi.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  53. Aloitin itse valkoisen sisustusblogin kirjoittamisen kevättalvella 2014 ja olit ensimmäinen seuraamani blogi silloin. Meitä yhdistää ainakin valkoisuus ja näissä Lexintonin tuotteissa olisi särmää meidän valkoiseen moderniin kotiin. Ja tuota punaistakin olisi kiva lisätä joulun aikaan kotiin. Onnea 8-vuotiaalle <3. Tervetuloa tutustumaan myös minun blogiini www.kotiporstua.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta? Onpa kiva kuulla! Kyllähän mä sun blogissasi silloin tällöin piipahtelen. Olen vaan niin huono kommentoimaan, kun aina on olevinaan niin kiire... Lupaan yrittää parantaa tapani.

      Kaunista Joulua Kotiporstuaan!

      Poista
  54. Harvoin tulee tosiaan kommentoitua missään blogissa vaikka monia seurailenkin aktiivisesti. Tykkään kovasti tähdistä sisustuksessa. Laadukkaat kuvat ja monipuolisuus blogissasi viehättää.mari.pauliina66@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se! Itseäkin aina harmittaa, kun ei ole mukamas aikaa jättää viestiä käynnistään. ★ Tähtihetkiä teidänkin Jouluunne!

      Poista
  55. Sinulla on tosi ihana blogi ja ottamaai kuvat ovat kauniita ja isnpiroivia�� Innokkaana sisustajana saan blogistasi paljon ideoita, kun sisustusmakummekin on hyvin samanlainen����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Laura! ★ Ihanaa Joulua!

      Poista
  56. Tykkään sisustusjutuistasi ja kuvistasi :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  57. Olen lukenut jo kauan ja vaikka sisustustyyli ei ihan sama olekaan, tykkään.
    o.korpi@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ihanaa, kun jaksat käydä täällä! ♥ Lämmintä Joulumieltä!

      Poista
  58. Olen pitkään seurannut blogiasi. Paljon saanut vinkkejä. Kiva seurattava, kun usein pieniä uudistuksia ja välillä leivontaa. merka(@)suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Pitäiskin lisätä kakkujuttuja tänne blogiin... Kiva, kun vinkkasit, että tykkäät niistä!

      Hyvää Joulua!

      Poista
  59. Monia sisustusvinkkejä sinulta napanneena ja uusia postauksia aina innolla odottaen. annika_-92@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö? Onpa kiva kuulla! ★ Ihanaa Joulua sinne teille!

      Poista
  60. Airiina
    Kauniit sisustuskuvat saavat minut aina lukemaan blogiasi. Punainen, valkoinen ja tähdet ovat minulle tärkeitä myös sisutuksessa.
    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen kauniista sanoistasi! ♥ Lämmintä Joulumieltä!

      Poista
  61. Kuvasi inspiroi ja teksti on kivasti kirjoitettu.
    Tähdet on edelleen lähellä sydäntä ja muutenkin...blogisi on vaan niin mukava :)

    heli(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi! ★ Ja ONNITTELUT vielä Onnettaren suosikille!

      Eikö olekin jännä juttu, miten tähdet yhdistävät niin montaa meistä? Ja monellakin tapaa me ihmiset voimme olla tähtiä toisillemme. Emme aina näkyvissä, mutta jo tieto siitä, että toinen on olemassa, lohduttaa. ★

      Ihanaa Joulua teidän perheelle!

      Poista
  62. En sisusta itse samalla tavalla, mutta pidän tyyliäsi silti todella kauniina ja on ihanaa seurata erilaisia sisustajia!
    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hienosti kiteytit sen, miksi tykkään itsekin lukea monia eri blogeja!

      Ihanaa Joulua!

      Poista
  63. Pidän sisustustyylistäsi eli vaaleudesta ja niistä pienistä tärkeistä yksityiskohdista. Tänä vuonna oli kiva seurata rakennusurakkaanne, sillä itselläkin oli sama tilanne ja aikataulu. Yhtäaikaa pähkäiltiin tapetteja ja eri harmaansävyjä. Onnea 8-vuotiaalle!

    piritta.sjoblom@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja auts, mä olin jo unohtanut ne kipuilut täydellisen harmaan sävyn löytämisestä!! Siinähän kävi nimittäin lopulta niin, että yksi kaunis päivä sitten vaan maalasin keittiön valkoiseksi! Ja nyt on hyvä.

      Ihanaa Joulua! Teilläkin ensimmäinen uudessa kodissa! ★

      Poista
  64. Joskus muinoin eksyin blogiin, kun jotain juttua haeskelin. Tykkään kovin tähdistä, valkoisesta, jenkkityylistä yms joten ihanaa käydä blogiasi lukemassa ja kuvia katsomassa.
    Mukana arvonnassa marie.suntila@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Moni on tänne eksynyt, ja jäänyt pysyvästi! ★

      Ihanaa Joulua & tähtihetkiä!

      Poista
  65. Eksyin aikanaan googlen kautta, en muista enää mitä hain... Sisustusjuttuja luen :)
    matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Aika moni on tänne eksynyt jotain muuta kautta ;DD Kiva, että palasit kuitenkin uudelleen!

      Hyvää Joulua!

      Poista
  66. Sun tyyli on se joka vetää puoleensa. Selkeät ja ihanat kuvat, valkoinen sisustustyyli ja sisustaminen yleensä. On ihana seurata muiden taloprojektia, kun itsellä myös muutto ajankohtainen.. tosin ei noin hienoon taloon mitä teillä! 😱 Inspiraatiota sisustukseen olen kyllä kuvistasi saanut :)
    Susku646@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teilläkin vietetään siis ensimmäistä Joulua uudessa kodissa? Oikein ihanaa & lämminhenkistä Joulua koko perheelle!

      Poista
  67. Samantyylinen sisustusmaku (ainakin osittain) ja hienot kuvat saa minut lueskelemaan blogiasi :)
    Mukana arvonnassa jmlehtim@hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ihanainen! ★ Kaunista Joulua!

      Poista
  68. Valkoinen on lempivärini ja tähtiä ei voi olla liikaa. Sisustus on lähellä sydäntä ja uudet ideat kiinnostavat aina.
    Anu L.

    Anu.leinonen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit jalat suustani! ★ Suloista Joulun aikaa sinne!

      Poista
  69. Sisustusvinkit ja kivat kuvat.
    sinitiiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Ihanat sisustusjutut. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, säkin olet ollut pitkään täällä lukijana. ♥ Kiitos siitä!

      Ihanaa Joulua!

      Poista
  71. Sisustustyylisi kiinnostaa, talon rakennus kiinnostaa, Tampereen seutu kiinnostaa ja onhan sinulla tuttuja täällä Kokkolan seudullakin. Seurailen blogiasi säännöllisesti ja laitan sp.osoitteeni, jos satun voittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! ★ Raksa muuttui kodiksi, joten kiva, kun sisustusjutut jaksaa vielä kuitenkin kiinnostaa ;DD

      Pitkään asuttiin joo Kokkolassa ja 2011 muutettiin tänne mun synnyinseuduille Hämeen sydämeen. Viihdytty ollaan mainiosti ja lapset on saaneet kavereita. Pala Pohjanmaata haluttiin kuitenkin mukaan ja se on tämä meidän Kannustalo. ♥

      Ihanaa Joulua teidän perheellenne! Kiva, kun jaksat lukea blogiani!

      Poista
  72. Uudet sisustus ideat kiinnostavat aina! Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  73. Tykkään seurata blogiasi, sillä on mukava katsella toisten sisustuskuvia ja saada itsekkin niistä vinkkejä :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Mäkin tykkään harrastaa just samaa!

      Hyvää Joulua!

      Poista
  74. Hyvä maku sisustuksessa ja pirteä olemuksesi piristää blogin kautta, mielenkiintoista seurattavaa ehdottomasti.-Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Marja! ♥ Muksut pitää nuorekkaana ja menossa mukana!

      Ihanaa Joulua teille!

      Poista
  75. Tykkään blogista, koska sitä lukiessa tulee kotoisa olo + saan aina silloin tällöin kivoja vinkkejä
    - Vilmak, vilmakoon@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Vilma! ♥ Mä lähdin 17-vuotiaana vaihto-oppilaaksi Jenkkeihin ja törmäsin oitis amerikkalaiseen vieraanvaraisuuteen, jota nimitän sanoilla "warm country welcome". Se on kantanut mua pian 30 vuotta eli vaikka tyttö lähti Amerikasta, Amerikka ei koskaan lähde tytöstä! ★ Merry Christmas!

      Poista
  76. Nyt juuri sattumalta löysin tämän ja kivaltahan täällä näyttää. :) markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun poikkesit! Tervetuloa uudestaankin! ★ Hyvää Joulua!

      Poista
  77. Löysin vasta hiljattain tämän blogin. Muutenkin tällainen isompi sisustusinnostus nostanut päätään vasta viime aikoina. Varmasti tulen jatkossakin lueskelemaan :) Ihanaa joulun odotusta! roovel@netti.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Toivottavasti tuut vielä monta kertaa uudestaan! ♥ Iloista Joulua!

      Poista
  78. Aika lailla samanlainen sisustusmaku. Meillä löytyy paljon tähtiteemaa ja sisustusvärinä valko-harmaa valtaa kodin.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Mitäs me tähtitytöt? ★ Ihanaa Joulua sinne!

      Poista
  79. Olen seurannut blogiasi jo pitkään, uusia ideoita😊
    Riikka.Kulla@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Pitkään olen jo seuraillut, kiva tyyli ja rento ote! :)

    VastaaPoista
  81. Löysin juuri blogisi ja selailinkin jo useampia postauksia. Hyvältä vaikuttaa, sait uuden lukijan :)

    Sisustuspostaukset ovat niitä, jotka kiinnostaa itseäni eniten tällä hetkellä. :)

    jonnarawr@hotmail.fi

    VastaaPoista
  82. Olen jo kauan seurannut blogiasi! Tykkään sisustustyylistäsi ja kauniista kuvista.
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  83. Vahingossa joskus eksynyt blogiisi ja tykkään kyllä! Meri1977@luukku.com

    VastaaPoista
  84. Kuvien houkuttelemana :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Pidän blogisi maanläheisyydestä ja haen blogistasi inspiraatiota omaan sisustukseen. Makumme ei aina ihan täysin kohtaa, eikä minusta tarvitsekaan, mutta Lexington- fani olen niin kuin sinäkin. :)
    -Lumikki, lumikki90(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  86. Alunperin löysin blogisi "tähtien" kautta :) Heti ensimmäisestä vierailustani lähtien jäin seuraamaan päivityksiäsi, joissa minua on kiehtonut sisustustyylisi, värimaailma ja tietenkin ne tähdet :) Ja on kyllä ollut mielenkiintoista seurata teidän rakennus-urakkaannekin!

    VastaaPoista
  87. Ihana koti ja onnellinen perhe. Mukava seurata teidän touhuja ja joulun odotusta. riitta62sihvo@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Tykkään sun sisustusmausta <3

    caminblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Kotoisa tunnelma saa lukemaan tätä blogia.
    hanna.minkkila@hotmail.com

    VastaaPoista
  90. Sisustusjutut kiinnostaa paljon! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  91. Pitkään olen blogiasi seurannut ja napannut hyviä sisustusvinkkejä. :)

    arjenmiljonaari@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Ihan sen takia, että blogisi on yksi ensimmäisiä blogeja, joihin olen koskaan tutustunut:) Ja tästä on vuosia...Mukavaa joulunaikaa sinulle toivottaa Satu
    satu.koskenala@outlook.com

    VastaaPoista
  93. Oma tyylini on minimalistisempi kuin sinun, mutta kauneutta on monenlaista. On virkistävä nähdä erilaisia sisustustyylejä.
    Hyvää joulua sinulle ja perheellesi!
    esri3363@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Hei! Olen tykännyt ennen kaikkea kuvista tässä blogissa!Tyyliä, raikkautta ja sopiva määrä niitä on se juttu. T. Seija

    VastaaPoista
  95. Olen käynyt blogissasi sen vuoksi että muutamien viime vuosien aikana olet kohdannut vaikeuksia mutta silti blogistasi ja perhe-elämästäsi on välittynyt lämmin tunnelma. On ollut hieno seurata teidän talon rakennusmatkaa ja katsoa upean talon valmistumista. Blogisi on elämän läheinen! Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  96. Sinun elämänmyönteisyys, iloisuus, harmonia sekä tietysti sisustus, ovat juttuja jotka välittyvät ja kiinnostavat ja saavat aina vain palaamaan...

    VastaaPoista
  97. Olen seurannut blogiasi jo niin kauan,etta tuntuu kuin oltaisiin jo tuttuja.Ja onhan meilla jotain yhteista myos Keski-Pohjanmaalla.Ainakin muistan,etta olette aiemmin asuneet siella...Ja ennenkaikkea nautin kauniista sisustuskuvistasi!

    VastaaPoista
  98. Pitkään olen seurannut blogiasi, remontti ja rakentaminen kiinnostavat ja tietty Lexingtonin tuotteet ovat superia:)-Rida

    VastaaPoista
  99. Hyvän mielen blogi. Ihania kuvia ja juttuja. Tykkään siitä, että olet maltilla mukana kaikenmoisissa tuotesponssauksissa. Niitä näkee blogeissa ihan liikaa..
    Onnea 8-vuotiaasta blogista ja toivon rutkasti vuosia lisää!

    VastaaPoista
  100. Rakastan blogisi kuvia, joista huomaa että kameran takana ei ole aivan aloittelija! ❤️

    aino.m.honkamaki@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Onnea! Kiva arvonta, osallistun! Tykkään raikkaasta sisustustyylistäsi ja siksi täällä aika usein käyn katsomassa onko jotakin uutta.
    Mukavaa joulunodotusta!
    t. Johanna

    VastaaPoista
  102. Löysin blogiisi vasta nyt, LIF!EN bannerin kautta :) Mukana kivassa arvonnassa.
    elinan09@hotmail.com

    VastaaPoista
  103. Huomasin googlettaessa että blogistasi saa mahtavia vinkkejä omankin kodin sisustukseen :)

    VastaaPoista
  104. Blogiasi olen seuraillut jo vuosia. Tähdistä pidän myös ja niitä löytyy kotoa myös. Olispa arpa-onni myötä. krkorpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  105. Täytyy sanoa että etsimällä etsin Tampereen seudulta bloggaajia. Juurikin siksi että esim suositellut tuotteet tai vaikka ravintolat, olisivat sellaisia, joita itsekin voisi helposti hankkia/käydä paikassa. Mutta yllätyin yksi päivä kävelylenkillä kun pongasinkin tutun näköisen talon ihan tästä meidän huudeilta ��. -Hanna hannasiltanen@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  106. Löysin vasta blogisi ja ihastuin sisustusjuttuihin! :) ihana tämä arvontakin, ehdottomasti mukana!

    krista.nissila@gmail.com

    VastaaPoista
  107. Tykkään sisustuksessa myös tähdistä, valkoisesta yms. Sisustustyylisi on kiva ja inspiroiva! Ja asutaan myös samalla paikkakunnalla! ☺️
    laura.lassila@hotmail.com

    VastaaPoista
  108. Tykkään sisustustyylistäsi, valkoisesta yms. Oli myös mukava seurata talonne rakennusta. Olet niin uskomattoman energinen, että välillä minua ihan huimaa ��..ehdit yhtä jos toista. Lämpöistä Joulun odotusta kauniiseen kotiinne. Sari2008@luukku.com

    VastaaPoista
  109. Ihana uusi koti teillä ja innolla odotan lisää kuvia.

    valoatupaan@gmail.com

    VastaaPoista
  110. Tykkään, koska tämä on harvoja blogeja, joiden sisustustyyli ei koko ajan muutu muodin mukana! :)

    jasminella82 @gmail.com

    VastaaPoista
  111. Tykkään blogisi raikkaudesta. Itsekin pidän valoisuudesta ja puhtaudesta, joten olen saanut täältä paljon ideoita. Lexington on aivan ihana! 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
  112. Käyn päivittäin tsekkaamassa oletko päivittänyt blogia ihanilla sisustuskuvillasi :) Olen myös Lexington-fani ja saan sinulta paljon inspiraatiota! :) /Josefiina Peltola

    VastaaPoista
  113. Tykkään sisustamisesta ja kodin laittamisesta, mutta opiskelijabudjetti ja väliaikainen koti vähän vähentävät sitä. Vaikka tyylimme ja elämäntilanteemme ovat vähän erilaisia niin joku blogissasi saa palaamaan tänne �� Ihanat kuvat ja elämän makuinen ja positiivishenkinen blogi!
    Mukavaa joulunaikaa!
    sonja.sulkunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  114. Ihana blogi sinulla ja uusi talo. Onnittelut siitä!
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  115. Eksyin blogiisi ja ihastuin oitis kauniisiin kuviisi! Jäin koukkuun ja ihailen upeaa kotiasi =)
    saikku19@hotmail.com

    VastaaPoista
  116. Tykkään kyllä sun sisustustyylistä, jos olis varaa, niin sisustaisik varmaankin samalla tyylillä. :) Olen itse Tampereelta, joten mukava seurata paikallista.

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  117. Tykkään sisustustyylistäsi ja innolla seurasin rakennushommaanne. Kauniin kodin teitte. Mukana arvonnassa
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  118. Sisustustyyli (ja lexingtonin tuotteet!) iskee ja kovaa ;-D
    siirun@luukku.com

    VastaaPoista
  119. Syy miksi tykkään lukea blogiasi on se, että eksyin tänne joskus vahingossa, minä en ole "näkynyt" lukijoissa kuitenkaan sillä minulla oli pitkä tovi kun siirryin seuraamaan monen elämää instagramin kautta ja oma arki on usein kiireistä ettei blogien lukeminen napannut hetkeen..
    Seuraan useaa henkilöä iästä riippumatta, haluan seurata aitoja & persoonallisia ihmisiä sekä heidän kotejaan.. noh sieltä löysin sinut sattumalta uudelleen & innostuin lukemaan jälleen blogiasi! Pidän vielä samallaisesta tyylistä kuin sinäkin, mutta ennen kaikkea elämäsi & arkesi on inspiroivaa!
    Mukavaa joulun odotusta :) -Heini (Hemppadamppa)

    Heiniemilia.reis@gmail.com

    VastaaPoista
  120. Eksyin joskus toisen blogin kautta tänne. Tykkään sisustustyylistäsi. Enemmän tulee seurattua instagram tiliä. Blogia ja instaa on kiva seurata myös senkin takia, koska meilläkin on Kannustalo :)

    VastaaPoista
  121. Arvonta-aika on päättynyt. Kiitos osallistumisestasi!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★