VAUVAUUTISIA



Nyt kannattaa istua tukevasti! Olen nimittäin kantanut tätä suloista salaisuutta sydämessäni jo keväästä asti, mutta nyt minulla on ilo ja onni ilmoittaa, että minusta tuli eilen maanantaina 30.9.2013 klo 15.36 pienen tyttövauvan Mummi, kun vanhin tyttäremme sai miehensä kanssa esikoisensa! ♥

Tuntuu, ettei siitä ole kauaakaan, kun vuonna 1991, ollessani itse 21-vuotias pitelin käsivarsillani tuota omaa pientä ihmettäni. Ja nyt, 22 vuotta myöhemmin, hän saa oman esikoisensa ja tekee minusta Mummin (ja nuoren mummin tekeekin, sillä täytin itse vasta viikko sitten 43v)! Mutta juuri siitähän tässä elämässä taitaa olla kyse. Aika kuluu, muuttaa ja muovaa ihmistä, mutta löydät lopulta paikkasi elämän kiertokulussa. Saat lapsia, ja lastenlapsia! Jätät jäljen, teet jotakin pientä, mutta sangen merkityksellistä.

Hieman totuttelemista on tähän uuteen "arvonimeen", mutta voih, mikä kunnia. *tää on ihan täpinöissään* Ja meidän Pikkusiskosta tuli sitten kertaheitolla 6-vuotias täti ;) 

Mummi on nyt täällä aivan onnesta soikeana ja lähtee pikapuoliin ajelemaan Pohjanmaalle katsomaan vauvaa ja tuoreita vanhempia, ensi kertaa! Sydämessä on ihana onnen tunne, jollaista ei tiennyt olevan olemassakaan. Feeling blessed, very blessed.



Pöllötyynyt Pieni Lintu *klik*

Kurpitsavauva Anne Geddes photography.

36 kommenttia

  1. Ihania uutisia - ja hyvin olet salaisuuden onnistunut säilyttämään;)
    Onnentoivotuksia koko perheelle ja monen monta suojelusenkeliä pikkuprinsessan matkalle maailmassa>3

    VastaaPoista
  2. Oi Onnea Mummille ja koko pienen perheelle!

    VastaaPoista
  3. Voi että, onnea mummille!!

    Niin, ja toki tuoreille vanhemmille!

    VastaaPoista
  4. Onnea pikkuiselle ja pikkuisen vaanhemmille♥
    Onnea, myös mummille ja tädille♥

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea mummille ja pikkuprinsessan perheelle! :)

    VastaaPoista
  6. Onnea Sally! Ihana uutinen <3 Ja noin nuori mummi jaksaa vielä touhuta lapsenlapsen kanssa vaikka mitä! :)

    VastaaPoista
  7. Onnea teille! Ajelehan maltillisesti, vaikka kiire onkin näkemään pientä ja vanhempiaan.

    VastaaPoista
  8. Onnea sinulle Sari ♥ ja koko perheellenne ja lämpimät onnentoivotukset uuden tulokkaan perheelle!

    VastaaPoista
  9. Onneksi olkoon Mummille ja tyttären perheelle ❤

    VastaaPoista
  10. Onnea koko perheelle ja mummi taitaa olla onnesta ihan sekaisin :)

    VastaaPoista
  11. Isot Onnittelut Mummille ja muille asianosaisille!

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea mummille ja koko perheelle! ♥ Tuo tilanne voi olla itsellänikin edessä, koska sain esikoiseni 20 vuotiaana! :oD Minulla on sisko, joka on minua 12 vuotta vanhempi ja hän nauraa minulle aina, että mieti, voit olla mummo jo 40 vuotiaana! Mutta mitäs sitten? Jaksaapahan ainakin touhuta lasten lasten kanssa. ♥

    VastaaPoista
  13. Ihanaa, onnea mummille ja koko perheelle! :) Itekin sain esikoiseni 21-vuotiaana ja hän esikoisensa viime vuonna 20-vuotiaana (melkein 21 vee). Tulin 42-vuotiaana mummuksi ja oon ihan myyty sen pihanan pikkumiehen edessä. ♥ Kyllä on upeeta olla nuorena mummu, jaksaa touhuta pienen kanssa. :)

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea mummille! :)
    Itse olen tekemässä äidistäni tuplamummia, tuossa marraskuun puolella :)

    VastaaPoista
  15. Mahtavaa!! Nytkö se jo syntyi? Paljon onnea!

    VastaaPoista
  16. Aiettä!! Niiin kertakaikkisen Ihania ovat aina tällaiset Uutiset!! Saman tunteen sain itse kokea vähän yli vuosi sitten, kun minusta tuli Mummi 43v (tuli ihan tippa "oikeaan silmään" tätä lukiessani, hih). Onnea Mummille ja koko perheelle, Nauttikaa ja nuuskutelkaa pientä!!

    VastaaPoista
  17. Ihanaa <3 onnea pienen tyttövauvan johdosta! voi, nauti ihanaa vauvantuoksua minunkin puolesta.

    VastaaPoista
  18. Voi hirmusti onnea niin mummille kuin tuoreille vanhemmille! Minäkin sain esikoiseni v.-91, olin sinua silloin 3v. vanhempi. Saas nähdä koska minusta tulee mummi. Kaikilla 4 lapsilla on jo kumppanit, mutta ei vielä naimisissakaan kukaan. Mutta tuo vanhin on vähän jo puhunut häistä ensi kesälle, kenties sitten olisi vauvan aika. Voin kuvitella, että mummina olo on huikeaa!

    VastaaPoista
  19. Ihanaa, Onnittelut koko perheelle uudesta perheenjäsenestä!
    Hyvin olet kyllä onnistunut salaisuuden pitämään. :)

    Meillä kuopusneiti (14v) on ikuisessa 'vauvakuumeessa' ja yhä toivoo vielä pikkusisarusta, mutta kyllä meidän lapsiluku on jo kauan ollut täynnä ja minä odotan jo mummoutumista tulevaisuudessa. ;)

    Runsaasti enkeleitä pikkuneidin elämään ♥

    VastaaPoista
  20. Voi kuinka ihanaa! Paljon onnea :-)

    VastaaPoista
  21. Paljon onnea vaan nuorelle mummille ! Vauvat ne on niiin suloisia :)

    VastaaPoista
  22. Kovasti onnea uudelle mummille! Niin se elämä muuttuu :)

    Minusta tuli kaksi viikkoa sitten ekaa kertaa täti, nyt 42vuotiaana :)

    VastaaPoista
  23. Voi miten ihania uutisia!
    Kovasti, paljon onnea :)

    VastaaPoista
  24. Hellanlettas sentään! Ihan mielettömän paljon onnitteluja Nuppu Home blogista sinulle! Ihanan kuvan olit löytänyt!

    VastaaPoista
  25. Iih, ihan mahtavaa! Lämpöiset onnittelut mummille - todellakin nuorelle sellaiselle : )
    Ja tietenkin myös 6-v. tädille : ) Elämän parhaita asioita!

    VastaaPoista
  26. Onnea MUMMILLE <3 Meidän ihkaeka lapsenlapsen laskettuaika on 3-viikon päästä <3 En malttaa odottaa!!!!!! Se että millä minua kututaan on vielä arvoitus =D Jotenkin mummi ei vaan istu mulle =D JA mammakin on kaukaa haettua =D Voi taivas mitä murheita täällä =D JA nuori "mummi" täälläkin =D 39, mutta joulukuusta sitten jo 40 ;)

    VastaaPoista
  27. Kiitos teille ihanat! Kiitän näin yhteisesti, sillä kommenttien tulva yllätti! ♥

    Vauva on niin suloinen ja on ihana huomata, kuinka omasta tyttärestäni tuli yhdessä yössä äiti! Oli suuri kunnia saada pidellä päivän ikäistä sylissä. Vastasyntyneet katseessa on jotain niin ikiaikaista.

    VastaaPoista
  28. Hurjasti onnea koko perheelle<3 <3 ihania uutisia<3

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. Anonyyminä ei valitettavasti voi kommentoida ollenkaan.