Sisustus & lifestyle since 2009

Search

IHANA VALO


- Nyt kun käy töissä, niin viikonlopuilla on aivan uusi merkitys. Palautuminen.

Toisaalta on ihanaa, kun voi nukkua aamulla pitkään (paitsi jos on tikkana pystyssä jo seiskan jälkeen niinkuin minä tänään), mutta toisaalta tekemättömät työt odottavat tekijäänsä. On kaupassa käyntiä, siivousta, pyykin pesua, viikkausta, ruuan laittoa ja sitten niitä mukaviakin juttuja kuten kiekkopelejä, ystävien tapaamista jne. Eli viikonlopun tunnit täyttyvät kyllä kuin itsestään. 



- Viikonloppuaamuina on ihana viipyillä pitkään lämpimissä peitoissa ja nauttia eka kupillinen kahvia sängyssä. 

Ja sunnuntait me päätämme usein iltasaunalla. Niiden kahden väliin mahtuu paljon mukavaa aikaa perheen kesken ja esim. ulkoilua ja kokkailua yhdessä.



Tänään käytin aamupäivän siivoamiseen ja kyllä oli mukavaa puunata nurkat auringon paistaessa. Heti vaan tulee mieleen, että koskahan sitä pesisi ikkunat.. ja näin maaliskuun alkaessa pitäisi varmaan ottaa keittiöstä jo noi jouluverhotkin pois ;)

PS. Meidän muksuilla alkoi hiihtoloma. Ja arvontaan ehtii hei vielä mukaan! 

8 kommenttia

  1. Kiva keittiönpöytä ja tuolit teillä!Täällä viikko vielä hiihtolomaan.Jaksaa jaksaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis! Viikko menee nopsaan ja maaliskuu on ihan kohta täällä!

      Tämä ruokapöytä tuoleineen löytyy meidän olkkarista ja ruokailemme siinä usein just näin vikonloppuisin tai isommalla porukalla. Keittiössä meillä on pienempi valkonen pöytä ja mustat tuolit, jotka on helppo pitää puhtaana ;DD

      Mukavaa sunnuntaita! Taas mä heräsin aikaisin..

      Poista
  2. Se on niin totta, että töissä käydessä viikonloput saavat ihan erilaisen merkityksen, niihin mahtuu paljon kaikenlaista kodin huoltamisesta yhdessä olemiseen! Sunnuntain iltasauna kuullostaa kivalta ajatukselta, täytyykin pistää muistiin :). Oikein ihanaa alkavaa viikkoa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanainen! Viikon jatkoja myös sinne ;DD

      Sunnuntain aamusauna on kesäaikaan myös oikein virkistävä vaihtoehto. Siitä lähtee päivä kivasti käyntiin. Hirmuisen paljon on ollut ohjelmaa viikonloppuisin, ei meinaa tunnit riittää kaikkeen ;D Mutta täytyy vaan tehostaa omaa ajankäyttöään ja tehdä juttuja, joista oikeasti nauttii.

      Ens kuun jälkeen on muuten jo TOUKOKUU! Ihana kevät sieltä jo kurkistelee..

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Auringonvalolla on ihmeellinen vaikutus! ♥

      Poista
  4. Mä taas rakastan tota mattoa! Mistä se on? Ja itsellekin maaliskuun esiin ottaminen kalenterista on tällä kertaa jotain ihan spesiaalia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sulla on vissiin aika mainio loma alkamassa.. ;DD Ruokailuryhmän alla oleva mustavalkoinen matto on hankittu noin kolme vuotta sitten sisustusnettikaupasta, jota ei valitettavasti oo enää olemassa. Olen tykännyt siitä ihan kympillä, sillä kääntöpuolella on käänteiset värit.

      Ihanaa kevään odotusta Ansku!

      Poista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★