Kotona jälleen


Sallyn "ranchille" oli tupruttanut melkoiset määrät lunta poissa ollessamme. Olisittepa nähneet ilmeemme, kun tänään alkuillasta saavuttiin kotiin! Ainakin 30 cm uutta lunta ja tuuli oli tuivertanut ne entisten kinosten kera valtaviksi huippuvuoriksi meidän pihallemme + pisteenä iin päällä lumiaura oli vetäissyt lähes metriä korkean vallin koko pihaanajoväylän eteen. Great! 

Vartin lumitöiden jälkeen saatiin sen verran kulkureittiä aikaiseksi, että saatiin autettua lapset autosta sisälle ja toisen vartin jälkeen auto viimein pihaan. Huoh. Ja koko loman ajan me olimme vain huolissamme katolta putoavista lumista (jotka olivat siis pysyneet katolla)... Ihan uskomaton talvi! Onko teillä muilla himalajan korkuiset kinokset pihassa??



Kotimatkalla tankkasimme ja söimme burgerit - ja pääsinpä piipahtamaan Pentikin tehtaanmyymäläänkin lasten viihtyessä leikkipaikassa. Löytyi ystävämyynnistä tyttöjen huoneisiin puiset hepat sekä vierashuoneeseen uusi valkoinen päiväpeitto + pari saman sarjan koristetyynyn päällistä. Sekä muutama muukin ihanuus.. Satakieli -kangasta, torkkupeitto, kynttilöitä, pääsiäisjuttuja. Iiiiih. Nyt täytyy olla extra-kiltti, kun sai näin paljon kaikkea ihanaa yhdellä kertaa. Ja kun kerrankin oltiin liikkeellä arkena ja päiväsaikaan, niin mies kurvasi vienosta pyynnöstäni auton nokan kotimatkalla kohti Äänekoskeakin. Sateenkaarentaan Ilona sieltä tuli melkein syliin samalla oven avauksella, kun me astuimme sisään, ja lähti antiikkia laittelemaan huomista myyntilauantaita varten. 

Arvatkaapa muuten, kuka istui nuo Pentikin hepat + päiväpeitto sylissä sitten seuraavat sadat kilometrit, kun takakontti ja hattuhyllykin oli autossa tupaten täynnä? No minäpä tietysti. Lapsilla oli suksetkin mukana, mutta eivätpä hiihtäneet koko lomalla, sillä lunta oli aivan liikaa, kun ei valmista latua ollut käytettävissä. Miten sitä metrin mittainen hiihtäisikään metrisessä hangessa? Isosisko tosin kävi Papan kanssa autolla kaupassa yhtenä päivänä ja halusi välttämättä tehdä sen monot jalassa. Eli ei ihan hukkareissu. Mutta kotona ollaan jälleen - ja kyllä on mukavaa. Laukut puretaan vasta huomenna, mutta muistot lämmittävät jo nyt mielissä.

♥ Home Sweet Home ♥


Viimeinen kuva napattu Sateenkaarentaa putiikista.

6 kommenttia

  1. Aikamoinen lumikynnys pihallanne :/

    Minäkin kävin Ilonan kaupalla torstaina :)

    Mukavaa lauantai-päivää sinulle!

    VastaaPoista
  2. Jopas oli lunta!
    Minullakin on Pentikin iso puuhevonen ja päiväpeitto.
    Mitä oletkaan ostanut Sateenkaarentaa-putiikista?
    Odotan innolla kuvia ostoksistasi.

    VastaaPoista
  3. Tänään lauantaina ollaan tehty lumitöitä pihassa KOLME TUNTIA! Tai mies touhusi lasten kanssa pihassa, kun kävin kaupassa ym. asioilla. Onneksi huomenna ei ole talonäyttöä ;)

    Ulla-Kristiina: Ostin Ilonan puodista vain Jeanne d'Arc Living 2. numeron, yhden lasikuvun + puisia pyykkipoikia. Etsiskelin oikeastaan valkoista seinäkelloa + tarranumeroita, mutta heilläkään ei ollut...

    VastaaPoista
  4. Meillä on himalajan korkuiset kynnykset pihalla :) Lumet on pudotettu katolta ja olohuoneen ikkunasta ei näe kuin taivasta -senverran siis lunta kasaantunut pihalle!

    Koti on paras paikka -home swee home

    VastaaPoista
  5. Kyllä meillä ainakin on täällä Pohjanmaan rannikolla ihan hirveesti lunta. Meillä on jyrkkäkattoinen talo ja viikolla humahti kaikki lumet kerralla alas. Ja lisäksi joka päivä satoi lunta lisää, joten koko viikko on mennyt lumitöissä. Saisi jo loppua, eihän tuo sula vielä juhannuksenakaan... Ja mun pitäis alottaa pääsiäisen jälkeen pihasiivoukset työpaikalla! Eipä taida onnistua.

    VastaaPoista
  6. Mies haastatteli naapuria päivällä ja lunta oli satanut taukoamatta kuulemma 3 päivää ja yötä! Katu aurattiin vasta eilen perjantaina eli juuri sopivasti kotiintulopäivänämme ja 30 cm lumisateen jälkeen. Naapurilla oli kestänyt to-aamuna päästä lähtemään töihin autolla omasta pihasta tunnin verran, jonka jälkeen oli jäänyt autolla vielä kiinni tuohon auraamattomalle pihakadulle....

    *huokaus*

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. Anonyyminä ei valitettavasti voi kommentoida ollenkaan.