Pitkä kuuma kesä


Koululaisten kesälomaa on vielä jokunen viikko jäljellä. Ollaan reissattu lasten kanssa kotimaassa, käyty risteilemässä ja nähty kesäinen Tukholma, mutta ollaan harrastettu myös lähimatkailua eli oltu turisteina omalla kotiseudulla. 

Lähimatkailu on tärkeää, sillä siten voi tukea harvaanasuttujen seutujen elinkeinoa ja mahdollistaa ihmisten asumisen jatkossakin syrjäseuduilla. Aina ei tarvitse mennä kauas voidakseen lomailla, pienet päivän reissut ovat joskus ihan piristäviä plus että omasta sängystä on aina yhtä ihana herätä. Kumma kyllä, itsestä usein tuntuu, että juuri muualla asiat osataan tehdä toisin - ja yleensä jopa paremmin. Vai onko viehätys siinä, että on vaan mukavampaa kierrellä uusissa paikoissa ja tavata uusia ihmisiä?


Lomalla ei olla turhaan stressattu aikatauluista ja kellonajoista. Ollaan varmaan joidenkin mielestä vietetty hyvinkin boheemia kesäelämää. Lapset ovat saaneet nukkua aamulla pitkään, ollaan vietetty kokonaisia päiviä rannalla ja lähdetty melko ex-tempore monenlaisiin kesätapahtumiin. Me kun emme ole lainkaan huvipuistoihmisiä, vaan nautimme mieluummin luonnosta, oleilusta veden äärellä, mökkeilystä ym. mutta tykkäämme myös kaupunkien kävelykeskustoista ja puistoista sekä istuskelemisesta katukahviloissa tarkkailemassa ihmisvilinää.


Loman lähestyessä loppuaan kiireet yleensä lisääntyvät. On vielä paljon tehtävää ja paikkoja, joissa piti käydä - tai tuli luvattua käydä (itselle, lapsille, sukulaisille..). Siinä loman alkuperäinen tarkoitus usein unohtuu. Meillä tämä kesä on menty melko pitkälle lasten ehdoilla. 

Näitä kuvia katsoessaan voi onneksi hymyssä suin todeta, että ollaan taidettu jossain määrin onnistua ja kerrankin on ollut kunnon piiiiitkä kuuma kesä :)




1 kommentti

  1. Hei Sally, teidän lomanviettonne kuulostaa erinomaiselta! Olemme harrastaneet myös pikku "trippejä" sinne sun tänne lähialueella, suunnitelmissa on vielä ainakin muutama kohde. Ne ovat kuin pieniä lomamatkoja, ja kuten sanoit, miten ihanaa onkaan nukkua yö ihan iki-omassa sängyssä :) Kuvasi ovat myös ihania, onnellisen ja iloisen näköisiä lapsia Suomen kesässä. Oikein tulee iloinen mieli itsellekkin kun näitä katselee! Voisipa tuon tunnelman säilöä pitkän talven varalle :) Iloista helleviikkoa teille!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.