Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Hyvän mielen 1-VUOTIS ARVONTA




1-vuotis synttärihulinaa tällä viikolla tiedossa, tättärää, sillä tänään 6.9.2010 tämä blogini täyttää yhden vuoden! Enpä olisi villeimmissä unelmissanikaan kuvitellut vuosi sitten aloittaessani kerääväni näin montakymmentä innokasta lukijaa. Välillä on myös useasti tuntunut, että kiinnostavatkohan kirjoittamani jutut ketään, sillä en esittele päivän asuja saati leipomuksiani, kokkailujani, lapsiani tai perhettäni täällä. Kunnes tajusin, että tavalliset asiat = elämänmakuinen blogi ja tietynlainen yksityisyys voi olla jännittävääkin. Meillä sairastetaan, niuhotetaan ja kinastellaan ihan niinkuin varmaan teilläkin, mutta myös viihdytään, reissataan ja haaveillaan. Blogin elinkaari on kuulemma noin 3 vuotta. Tässähän ollaan siis jo hyvää vauhtia varttumassa. Kiitos Sinulle, lukijani, kun käyt täällä. Iloitsen kommenteistasi, kun huomaan, että kirjoitukseni koskettaa Sinua. Ja vastavuoroisesti Sinulta saamani kommentit innostavat kirjoittamaan lisää, sillä pienen hetken voimme tuntea, että elämämme hipaisevat toisiaan..


Siispä on aika palkita Teidät, rakkaat lukijani, ja järjestää 1v. kunniaksi s-y-n-t-t-ä-r-i-a-r-v-o-n-t-a-!

HUOM. Tällä kertaa mukaan pääsee vain olemalla Sallyn blogilukija + ilmoittamalla osallistumishalukkuudestansa tämän kirjoituksen kommenttilootaan (löytyy tekstin lopusta). Lukijaksi puolestaan pääsee niinkin helposti kuin  klikkaamalla vasemman reunan Lukijat palkista LUE ja täydentämällä siellä pyydetyt tiedot. Eli kun olet lukijani ja kirjoitat osallistumisestasi kommenttilootaan, olet mukana. Ja halutessasi voit linkittää arvonnan omaan blogiisi, sillä saat siitä extra-arvan eli pääset mukaan 2 arpalipukkeella. Palkinnot tulevat tässä:

Pääpalkintona on Svanefors tyynynpäällinen "Bretagne" 50 x 50 cm:

Lisäksi Onnetar arpoo 2 lohdutuspalkintoa eli POP:n ekologisia keittiörättejä:


Ja mikäli 100 lukijan määrä ylittyy, niin arvon vielä lisäksi ylläri-pylläri-palkinnon!!

Eli nyt rohkeasti mukaan myös Sinä, joka käyt täällä vain lukemassa, muttet ole vielä kirjautunut vakilukijaksi ;) Voit myös osallistua, vaikka asuisit ulkomailla. Arvonta-aikaa on viikko 36 eli 6.-12.9.2010 klo 23.59. Ensi maanantaina 13.9.2010 klo 12:00 suoritetaan arvonta. Tervetuloa mukaan!




CountrySally's Living and Loving.
Hello my Dearest Reader abroad. This little blog of mine turns 1-year-old today. Hooray! So it's time to thank You to be here and arrange a little lottery, don't you think. The prizes are shown above, a white "Bretagne" cushion and two ecological dishcloths made by POP. You can also take a part into a lottery even if you live out of Finland. My only request is that you are my follower and take part into this lottery by leaving a comment. Next Monday 13 September at noon we will find out the winner. Welcome! ♥ With Hugs, Sally



Kuvat lainattu netistä.

54 kommenttia

  1. Jee jee, osallistun!! Ja onnittelen 1-vuotiasta! Sulla on kiva blogi mihin olen vasta äskettäin törmännyt ja lukijaksi liittynyt.

    VastaaPoista
  2. Osallistunhan minäkin, vaikkei arpaonnea ole oikein ollutkaan. Eihän sitä koskaan tiedä..

    Ihana kakku!

    VastaaPoista
  3. Onnea 1 vuotiaalle blogille. Ja osallistun tietty arvontaan :)

    VastaaPoista
  4. Tottakai tämä lukija osallistuu!

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Hurjasti Onnea 1-vuotiaalle! Ja mukana arvonnassa tietenkin. Minulla on ihan erityinen suhde blogiisi, sillä tämä oli blogimaailman ihka ensimmäinen blogi, jonka löysin ja jota aloin lukea! Löysin sinut huuto.netin kautta ja olin kerrasta ihan koukussa! Ja linkkiesi kautta löysin ihmeellisen uuden maailman :) Joten Sallyllä on aina erityinen paikka sydämessäni :) Ja blogisi on juuri sellainen elämänmakuinen, mistä pidän, ei päivän asuja jne, vaan rikasta, ihanaa arkea! Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  6. Osallistun, ehdottomasti! Ja onnea 1 vuotiaalle :)

    VastaaPoista
  7. Onnea ensimmäisestä kokonaisesta vuodesta!!
    Arpaonnea kokeillaan innolla!
    IHANA kakku!!

    VastaaPoista
  8. Onnea 1-vuotiaalle!!
    Upeat palkinnot olet laittanut ja tietysti osallistun arvontaan.
    Linkitän myös blogiini eli 2:lla arvalla mukana.

    Älä vaan lopeta kahden vuoden päästä blogiasi!

    VastaaPoista
  9. Onnittelut 1-vuotiaalle "taaperolle"!

    Kiva on ollut seurata blogistasi tavallista lapsiperheen arkielämää iloineen ja suruineen - ilman niitä vaatekaappien ja meikkivarastojen esittelyjä! Sisustukseen liittyvät herkulliset kuvat kyllä ovat edelleen tervetulleita, niistä tykkään, nam =)

    Ja arvontaan osallistun, tottakai!

    T: Sari

    VastaaPoista
  10. Osallistun. Ompa ihana tähtikakku :)!!

    VastaaPoista
  11. Onnea onnea Sally :)

    Ja mukaan arvontaan tulen tottakai !

    VastaaPoista
  12. 1-VUOTIS ONNITTELUT! Ja osallistun toki arvontaan.
    t. Annikka

    VastaaPoista
  13. Onnea 1-v!!! Mukana arvonnassa yhdellä arvalla! Ihanat palkinnot...

    VastaaPoista
  14. Onnittelut 1 vuotiaalle blogille!:) Hauska on ollut itsekin huomata kuinka tämä bloggailu koukuttaa!:)

    Arvontaan osallistun minäkin.Todella ihanat palkinnot! <3

    Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  15. Onnittelut ensimmäisestä vuodesta!
    Ja arvontaan osallistuisin myös!

    VastaaPoista
  16. Onnea onnea! Osallistuisin kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  17. Onnittelut 1-vuotiaalle! =)
    Mukana arvonnassa kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  18. Osallistun arvontaan! Onnea 1 vuotialle.

    VastaaPoista
  19. Paljon Onnea:)
    Minäkin mukana onnea koittamassa!

    VastaaPoista
  20. OnNeA 1-VeE!
    Osallistun yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  21. Onnea!

    Ja arvontaan haluan ilman muuta mukaan.

    VastaaPoista
  22. Yksvuotis onnittelut! KAKKU ON KAUNIS , olisimpa päässyt maistamaan.

    VastaaPoista
  23. Onnea blogillesi,täällä on aina mukava vierailla:)Kokeilen myös jospa onni potkaisisi.

    VastaaPoista
  24. Onnea 1-vuotiaalle blogille...ja
    minäkin tietysti kokeilen onneani ;D -Simppu-

    VastaaPoista
  25. Heipsulivei kaikille! Onpas teitä jo monta ilmoittautunut mukaan arvontaan!!

    Ikävä olla tyly, mutta säännöissä sanotaan, että osallistuakseen pitää olla kirjautunut myös tämän blogin lukijaksi. Eli anonyyminä ei valitettavasti pääse mukaan :/ Soriiiii..

    Tulethan siis mukaan lukijakseni, jollet jo ole sitä :) Sally kiittää! (Mikäli tarvitset neuvoja lukijaksi kirjautumiseksi, niin ota rohkeasti yhteyttä sähköpostiini countrysally@wippies.com)

    ONNEA ARVONTAAN! <3

    VastaaPoista
  26. Onnea 1-vuotiaan johdosta! Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  27. Ryhdyinpä minäkin lukijaksi, jos vaikka lykäistäs ; D

    VastaaPoista
  28. Onnea! ja mukaan yhdellä lipulla.

    VastaaPoista
  29. Onnea! Osallistun arvontaan, josko vaikka voittaisi;)kivat palkinnot:)

    VastaaPoista
  30. Kokeilenpa minakin arpaonnea!!!
    Onnea 1-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  31. Vanha lukija mutta uusi bloggaaja.Kaunis koti sinulla ja kiinnostavat jutut.Samanlaisia höpisijöitähän sitä ollaan muutkin sisustajasiskot=)Tervetuloa kyläilemään myös meille ja osallistunpa nyt ihka ensimmäistä kertaa myös arvontaan=)

    VastaaPoista
  32. Jihuu Sally.....

    vai hihkunko liian aikaisin.
    Joka tapauksessa onnea sinulle ja onnittelut minulle(kai) ja nytkö arvonnassa mukana?

    T:Miira

    VastaaPoista
  33. Nyt ei ymmärrä miksi ei onnistu.yhyy!

    Haluaisin niin arvontaan.
    T:Miira

    VastaaPoista
  34. Ihana blogi ja kaunis koti teillä!!
    Me jahtasimme omaa unelmaamme 3 vuotta ja kun jo luovutimme, se toteutuikin. Vieläkin aamuisin pitää hieraista silmiä: onko tämä totta?

    Koti on totisesti ihmisen paras paikka.

    Eksyin tänne ja ihastuin -> alan siis lukijaksikin :=)

    Kokeilen samalla arpaonneakin.
    Lähden mukaan 2 arvalla.

    Tulen taas käymään piakkoin:=)

    VastaaPoista
  35. Ilman muuta osallistun arvontaan!

    VastaaPoista
  36. Osallistun!Ihanat palkinnot!:)

    VastaaPoista
  37. Onnea! Mukana kahdella arvalla :)!

    VastaaPoista
  38. Onnea ihanalle blogille ♥
    Ilman muuta osallistun arvontaan ja linkitänkin viimeistään viikonlopun aikana!

    Ihanaa viikonlopun odotusta!
    -Maria

    VastaaPoista
  39. Onnittelut blogille, taidan olla tuorein lukijasi (jostain tänne eksyin ja tykästyin).

    Osallistun mielelläni arvontaasi
    :-)

    VastaaPoista
  40. OnneA BlOgIlLeSi!!!! <3
    Min. minä, minä mukkaan... tottakai!!! <3

    VastaaPoista
  41. No pitäähän se osallistua kun on noin ihana palkintokin;) Olen hiljattain löytänyt blogisi ja jäänyt ihan `koukkuun`ja mikä parasta, päivität sitä usein.
    Syysterveisin; Vuokko

    VastaaPoista
  42. Löysin sivuillesi ihan vähän aikaa sitten ja tykkään kovasti!

    Osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  43. Heippa! Onnea blogillesi ja toivottavsti blogi-into jatkuu vielä kauan. Olen blogilukija ja osallistun arvontaan. Linkitän myöskin kuvalla minun blogistani.
    Toivottavasti onni suosii.
    -Lotta-

    VastaaPoista
  44. Hep.Arvonnassa mukana myöskin minä.

    VastaaPoista
  45. Hienot sivut!Haluan mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  46. Onnea yksi vuotiaalle!!!
    Olen käynyt täällä katselemassa, lukemassa ja ihastelemassa, mutta nyt liityin myös lukijaksi:)
    Mukana myös arvonnassa.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  47. eksyin ekaa kertaa blogiisi. ja aion palata heti huomenna uudelleen tutkimaan mitä ihanaa täältä löytyykään. ja haluan osallistua arvontaan! =)
    -Tuija-

    VastaaPoista
  48. Onnea 1-vuotiaalle!!
    Osallistun... siis jos onnistuin itseni kirjaamaan lukijaksi :)

    VastaaPoista
  49. Onnittelut 1-vuotiaalle! Ja onnea onnettaren suosikkina olosta! Niin se onni vaihtelee,yleensä se "risukasana olo-vaihekin" osuu itse kunkin kohdalle. Ja mitään ei ainakaan koskaan voita, jos lakkaa yrittämästä. Siispä minäkin taas kerrann arpaonnea kokeilemaan!

    VastaaPoista
  50. Onnea 1-vuotiaalle! Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★