KESÄKAUSI KÄYNTIIN CHILLATEN


BLOGIYHTEISTYÖ | Kesän alennusmyyntejä odotellessa kannattaa tarttua Sisustus Chill nettikaupan kivaan kesätarjoukseen. Puodin valikoimasta löydät tyylikkäät kesätuliaiset sekä trendikkäät Nicolas Vahén keittiötuotteet mm. tämän Olive oil -uutuuden mustavalkoisessa keraamikkapullossa, jota ei todellakaan tarvitse piilottaa kaappiin!

Alennuskoodilla CHILLINALE saat -15 % alennuksen ostoskorisi loppusummasta, voimassa 16.6.2014 asti.  Alekoodi syötetään tilauksen yhteenvetosivulla ennen maksamaan siirtymistä. Ostoksille pääset tästä.




- Meillä herkuteltiin viikonloppuna pitkän kaavan mukaan, sillä valmistimme koulujen päättäjäisviikonlopun kunniaksi pulled porkia eli nyhtöpossua.  

Reilut 2 kg possunniskaa sai ensin pintaansa sekoituksen, jossa oli noin 1dl fariinisokeria, reilusti rouhittua mustapippuria sekä tätä Nicolas Vahén valkosipulilla ja timjamilla ryhditettyä sormisuolaa. Possu hikoili 110-asteisessa uunissa sitten seitsemän tuntia foliolla peitettynä ja kun sisälämpömittari näytti 90 astetta, käärimme sen vielä hetkeksi lepäämään folioon, jonka jälkeen se riivittiin haarukoilla pieniksi kevyiksi syömäpaloiksi.

Seuraavana päivänä kevätjuhlan jälkeen grilli oli kuumana ja parilalle pääsi ciabatta leipäviipaleita + tomaattia + kesäsipulia + lankkuperunoita. Aimo kasa nyhtöpossua grilliin avonaisen folion päälle ja reilu loraus Nicolas Vahén neitsytoliiviöljyä. Grillistä nouseva tuoksu oli taivaallinen! 


Ja entäs maku sitten? Kokosin itselleni annoksen, jossa oli kahden grillatun ciabatta leipäviipaleen välissä aimo kasa pulled porkia, päällä BBQ kastiketta, cheddaria, salaattia ja kesäsipulia. Mmmmm! Uskotteko, jos sanon, että maku oli mieletön!

- Ja jälkkäriksi Nicolas Vahé mehujätskimuoteilla valmistetut jääjugurtit! 



Jätskipuikot valmistuivat kätevästi jo edellisenä iltana. Punainen kerros on Valion mansikkamehukeittoa, jonka sekaan pilkoin tuoretta mansikkaa ja annoin jäätyä ennen seuraavan kerroksen + tikun lisäämistä. Valkoinen kerros on vaniljajugurttia, jossa mukana pilkottuja banaaninpaloja ja sininen kerros on mustikkamehukeittoa. Toisen setin tein käänteisessä järjestyksessä. Voit myös kokeilla soseutettuja hedelmiä ja erilaisia mehuja, mutta banaani + frozen yogurt kyllä veivät makuraadin voiton meillä!

- Myös ice making set -mehujäämuotit löydät Sisustus Chillistä.

Pakkaus sisältää 6 mehujätskimuottia sekä 100 kpl puisia jätskitikkuja, joissa teksti 100% HOME MADE. 



Ja innokkaan kesäkokin keittiösotkut siivoat näppärästi näillä MUSTA5101 sarjan kotimaisilla ja ekologisilla tuotteilla. Keittiörätti on konepestävä, materiaali 82% bambuviskoosia ja käsitiskiaineen tuoksuna mustikka. 

- Kelpaa viedä vaikka mökille tuliaiseksi!


Postaus on toteutettu yhteistyössä Sisustus Chill nettikaupan kanssa. Sally kiittää!


7 kommenttia

  1. Nyt täytyy kyllä sanoa, että jätskit voittivat näistä kuvista. Tosi kiva että tulee noita puisia tikkuja mukana, niistähän voi vielä jotain muutakin jäätelön syönnin jälkeen tuunata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan, miten hyviä noista itsetehdyistä jääjuguista tuli?! Nammmm. Nää muotit on ainakin meidän perheen tän kesän ykkösjuttu!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Säästin tarkoituksella jätskikuvat viimeiseksi :D

      Poista
  3. Nälkähän tässä vallan tulee kun katsoo noin herkullisia ruokakuvia:) Oij, mitkä herkut teillä on ollut! Kyllä mullekin kelpais:) Ja kiitos tuosta jäätelöideasta. En olekkaan hoksannut aikasemmin kuinka tuolla tavalla saa herkullisia ja oikeinkin terveellisiä jäätelöitä. Pakko ostaa nuo muotit ja mahdollisesti muutakin ja kokeilla noita jäätelöitä. Nam!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsiperheen jääkaapissa on aina jugurttia ja mehuja/mehukeittoja. Niistä saa oikein kivoja hellepäivän herkkuja pakastamalla ;) Toi banaani kans yllätti ja oli makuraadin mielestä ykkönen.

      Poista
  4. Tuo pulled pork taitaa olla tämän kesän hitti, reseptejä näkyy joka paikassa. Pakko itsekin kokeilla vaikkapa juhannuksena =) nam...herkullisia kuvia...

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksistasi! Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.