Aprilliä, syö silliä!

Tämä on 100. postaukseni tänne blogiin. Aprillipäivä ja kaikkea, niinpä ajattelin tehdä tästä jutusta keväisen kepeän ja kirjoittaa niinkin turhamaisesta aiheesta kuin tukasta, mutta paljastaa samalla hitusen itsestäni.. (Vai pitäisikö sanoa, että melko suuren osan itsestäni ;) Ensiksi kuitenkin on paikallaan kauniit kiitokset kannustavista kommenteistanne edelliseen aiheeseen liittyen! Ja nyt sitä tukka-asiaa..


Kuulun nimittäin niihin onnellisiin, joita on siunattu tuuhealla hiuspehkolla. Lapsena hiukseni olivat vaaleat ja korkkiruuvikiharat, nuoruudessa värjäysten ansiosta milloin minkäkin väriset, myös aivan mustat. Ylhäällä vasemmalla on kuva vuodelta 1988 HighSchool YearBookista, ollessani vaihto-oppilaana USA:ssa (jenkkihymy, pörrö-permis, isot korvikset, kaulassa kapea nahkasolmio, paidassa olkatoppaukset ja jalassa tietenkin pillit nahkahousut, jotka eivät ikävä kyllä näy kuvassa.. tai onneksi ;). Isoimmassa kuvassa onkin sitten tukkatyylini tänään. Hiukseni ovat sellaiset "pese ja pidä" tyyliset eli helpot ja vaivattomat. En käytä kuivaajaa ja käkerränkin hiuksia vain muutamia kertoja vuodessa, kun on jotain tärkeämpää menoa. Paplarit ovat minulle kauhistus, sillä en saa niitä irti hiuksista. Kerran olen jopa onnistunut saamaan kuuman kihartimen jäämään tukkaan kiinni sillä menestyksellä, että oli pakko vähän leikata hiuksia, että pääsi lähtemään pikkujouluihin... Patukoilla hiuksistani tulee liian käkkärät, permiksiä en ole ottanut enää pariinkymmeneen vuoteen. Oma luonnonkihara taipumus tekee tepposia lopputulokselle, samoin hento punapigmentti, joka saa toisinaan kampaajankin tekemän raidoituksen jäämään keltaiseksi, kun tuhkanvaalea on lähempänä omaa toivettani. Hiukset pesen normaalisti vain kahdesti viikossa ja pesun jälkeen laitan pikkupähkinän verran hiuksiin jätettävää hoitoainetta, ja sitäkin vain päällimmäisiin raitoihin (Goldwellin Rich Repair, jota saa kampaajalta). Liika hoitoaine lätistää hiukset ja joka päivä on sitten "bad hair day". No thanks. Tukka on hyvin, kun ne saavat kuivua itsekseen, ovat tuuheat ja hieman tupeeratut. Parhaat niistä saa, kun menee hieman kosteilla hiuksilla nukkumaan ja - voilà, aamulla ne ovat juuri sopivan kuohkeat. Muotoiluun käytän vain hiuslakkaa ja harvapiikkistä kampaa. Latvoja leikkuutan noin 4-5 krt vuodessa. Harmikseni olen viimeisen parin vuoden aikana ruvennut jo hieman harmaantumaan. Kampaajani laittaakin minulle aina ruskeaa ja vaaleaa sekaisin, paksuina raitoina, oma helmenharmaani kasvaa siellä seassa sitten villisti. Viihdyn tukassani, mutta saan usein kuulla kommentteja varsinkin 18v. tyttäreltäni, ettei hänen kenelläkään kaverilla ole tuon näköistä äitiä. Mutta minähän olen nainen parhaassa iässä - täytän tänä vuonna 40v. Miltä minun sitten oikein pitäisi näyttää?!

Nuoruudessa olin usein hiusmallina, koska olen kokeilunhaluinen ja silläkonstin sai säväyttävän (joskus shokeeraavankin) uuden tukkatyylin ilmaiseksi. Aikuisena hiustyylini on kuitenkin pysynyt pääosin samana ja olen leikkuuttanut vain kahdesti hiukset hieman lyhyemmiksi. Molemmat ajanjaksot ovat liittyneet elämän kriiseihin enkä ole kummallakaan kerralla ollut sinut lyhennetyn tukan kanssa, joka ei ylety edes olkapäille. Olen minä vain tässä pehkossani ja pidän tukkaa tosi harvoin kiinni. Mieheni aina vitsailee, että minulla on kuulemma "sänkykamarihiukset" eli sopivasti sotkussa ja sen vuoksi sexyt. Hän myös muistaa huhuilla lapset joka kerta teeveen ääreen, jos jossain näytetään 1980-luvun lopun glamrock tai pehmohevi bändejä - sillä bonjovit, poisonit, whitesnaket ja hanoirocksit kun ovat kuulemma aivan minun näköistäni sakkia kaikki! Hah hah. Tai siis samantyylisiä, kuin itsekin olin silloin 1980-luvun lopulla. Siitä on kyllä jo kauan.. However, olen mielestäni löytänyt oman hiustyylini ja minulle sopivat värit. Olen väreiltäni talvi (joidenkin testien mukaan viileä kesä), jolle sopivat kylmät ja viileät sävyt. Ihoni on vaalea, enkä rusketu kovin helposti, en kyllä onneksi palakaan ihan heti. Silmät ovat siniset, aavistuksen vihertävät. Vuodet ovat kasvattaneet ihmisenä ja muovanneet ulkonäköä, mutta intiaaniuskomusten tapaan uskon, että saan tukastani voimaa! Nuorempana tapasinkin aina sanoa, että "kun on tissit ja tukka hyvin, niin elämä hymyilee". Kahta en siis vaihda - hiustyyliä ja hyvin istuvia rintaliivejä.



Viimeinen kuva on napattu netistä. Yläkuvan tytöt olen minä vuosina 1972, 1988 sekä 2010.

3 kommenttia

  1. Hah, toi kiharrin tukassa lähtö pikkujouluihin oli ihan paras!! Mukavaa pääsiäistä!

    Anu

    VastaaPoista
  2. "Takkutukalle" oikein hyvää pääsiäisen aikaa. :)

    VastaaPoista
  3. Voi sinua onnenpekkaa! Vaalea pitkä hiuskuontalo, joka kaikenlisäksi on paksu!
    Minulla on aina ollut lyhyt tumma piikkisuora tukka, eikä ole luojankiitos ohut. Onneksi tukkani sentään taipuu helposti föönätessä. Permanenttia en ole ottanut 20 vuoteen.

    Hyvää pääsiäistä sinulle!!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. Anonyyminä ei valitettavasti voi kommentoida ollenkaan.