Sohaisu muurahaispesään


Hirmu monessa seuraamassani blogissa on pohdittu viime aikoina bloggaamisen syvintä olemusta ja syitä siihen, miksi osa lukijoista järjestelmällisesti kylvää negatiivisia kommentteja bloginpitäjille - ja lähes poikkeuksetta anonyymiyteen verhoutuen. Tämä ikävä ilmiö esiintyy myös netin keskustelupalstoilla, joissa puidaan blogikirjoituksia ja blogin pitäjiä analysoidaan sarvin ja hampain. Harmillista, niin harmillista, jopa näin sivusta seurattuna. Asiallinen kirjoittelu omalla nimellä on eri juttu, sillä vallitseehan meillä Suomessa sananvapaus, mutta suoranainen terrori vie bloggaamisesta ilon eikä pahimmillaan jätä muita vaihtoehtoja kuin laittaa blogitekstit salasanan taakse.

Iltapäivälehdissä uutisoitiin viimeksi tänään, että kiusaaminen alkaa jo päiväkodissa eli alle kouluikäisenä. Koulukiusaaminen jatkuu työpaikkakiusaamisena ja niin edelleen. Itsekin koulukiusaamisen ja myöhemmin työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuneena tiedän, miten merkittävästä asiasta on kyse ja miten vähäiset ovat keinot kiusaamisen lopettamiseksi. Keinot sietää kiusaamista ovat sen sijaan helpommin löydettävissä - vaikeaa se on, mutta ei mahdotonta. Blogit ovat Suomessa vielä varsin uusi ilmiö. Itse aloittelin 2006 kirjoittelemalla lähinnä sukulaisten ja tuttujen iloksi perheblogia, hieman ennen kuin jäin nuorimmaisestamme äitiyslomalle. Se blogi on alusta alkaen ollut salasanan takana, mikä on mielestäni luonnollista, sillä sen nimenomaisen blogin perimmäinen tarkoitus oli, ja on yhä, toimia mummien ja kummien tiedotuskanavana ja kertoa lasten jutuista kuvin ja sanoin. Kukas niiden pienien puolia pitää, jos en minä.. Nettimaailma kun vilisee kaikenlaista hyväksikäyttäjää ja inhottavuuksien ilmentymää, joten pidän mieluusti edes lapseni niiden ulottumattomissa. Kirjoitusten takana kaipasin kuitenkin muutakin, eli katsoa maailmaa ja jäsentää ajatuksiani ja arkipäivän haaveitani muutoinkin kuin oman äitiyteni kautta, yhtään sitä väheksymättä. Mutta kun minä olen niin paljon muutakin kuin äiti. Olen Minä. Minä-ihminen, jolla on lapset ja perhe, työ, haaveet ja unelmat. Arjen pyörityksessä äiti-ihmisen sisin minä eli itsekeskeisyys täytyy työntää taka-alalle ja arjen uuvuttamana se saattaa joskus jopa kadota kokonaan. Kuka minä oikeastaan olen? Siis minä sisimmässäni, jos ei lasketa, että olen äiti tai jos minua ei tarkastella äitiyteni kautta. Siitä tarpeesta syntyi tämä blogi. En esittele täällä lapsiani, en mainitse heitä omilla nimillään, en liioin esiinny itsekään täällä omalla nimelläni, ja asuinpaikkaanikaan en ole tainnut tulla maininneeksi. Mutta kirjoituksissani olen läsnä henkilökohtaisella tasolla - niinkuin varmasti jokainen muukin blogitekstejä rustaava. Kirjoittaminen on hauska harrastus ja bloggaaminen mukavaa. Pääosin. Oma lukijapiirini on vielä pieni, mutta silti tuntuu mukavalta, että juttuni oikeasti kiinnostavat jotakuta. Kasvu tuo aina omat lieveilmiönsä, sillä asioiden pysyessä riittävän pieninä, ne ovat aina myös helpommin hallittavissa. Kaikkia ei voi miellyttää - eikä tarvitsekaan. Me ihmiset olemme yksilöitä ja tykkäämme eri asioista. Se on rikkaus. Kiusaaminen sen sijaan on aina tuomittavaa!

Toivon kaikille asian kanssa kamppaileville voimia jaksaa ja sietää vallitsevaa tilannetta. Toivon myös kypsyyttä kirjoitteluun ja ymmärrystä erilaisuutta kohtaan. Kateutta emme voi poistaa, emme liioin ilkeyttä, mutta voimme jatkaa bloggaamista omiin arvoihimme nojaten, sillä muistattehan tytöt, että se mikä ei tapa, se vain vahvistaa!



4 kommenttia

  1. Aamen!!!!!!
    Näinhän se menee. :)
    <3 tiina.

    VastaaPoista
  2. Kirjoitit aiheesta niin hyvin ja asiallisesti!

    VastaaPoista
  3. Totta hyvin kirjoitettu. Mukavaa alkanutta viikkoa.

    T.Linda

    VastaaPoista
  4. Kiva kun vinkkasit kirjoituksestasi, hyvin sanottu - olen kanssasi samaa mieltä! :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.