Asuntomessujen kivat sisustusvinkit

Kokkolan asuntomessutalot olivat yksinkertaisesti täynnä kaikkea ihanaa! Ihan kaikissa taloissa ei keritty käydä tai ne eivät vaikuttaneet talovalmistajan/ ennakkotietojen perusteella riittävän kiinnostavilta, mutta osa taloista olisi "kelvannut" meille ihan sellaisenaan ;)  Esim. Port Victoria + Heikius Hus suorastaan houkuttelivat asumaan, samoin Villa White, vaikka edustikin hieman modernimpaa linjaa. Messutalot oli pääosin sisustettu vaaleilla väreillä + maalaisromanttiseen tyyliin ja oli ilahduttavaa huomata, että sisustukset oli toteutettu suurelta osin paikallisten sisustusliikkeiden avustuksella (mm. Zinna, Blossom, PaaPii Design, W.H Living, My Dreamhome). Saunat olivat vaalentuneet viime vuodesta ja mustia saunoja oli enää muutamassa kohteessa. Sisustustarroja oli käytetty paljon, samoin merihenkisyyttä, tähtiä ja amerikkalaistyyliä. Tykkäsin!


Minulle itselleni messut olivat tänä vuonna enemmänkin sisustusmessut kuin asuntomessut, joten tämä postaus keskittyy sen vuoksi sisustustukseen ja somistukseen. Viime vuonna Kuopion asuntomessuilla tuli katsottua huomattavasti paljon tarkemmin piharatkaisuja, puutarhakalusteita ja talotekniikkaa kuin tänä vuonna Kokkolassa. Ajattelin kyllä monessa kohteessa sähkölaskun kokoa talvikuukausina, kun ikkunat olivat monimetrisiä ja ulottuvat lattiasta kattoon. Nyt kun itse asutaan ahtaasti, kaikenlaiset sisustusideat ovat enemmän kuin tervetulleita ja näitä kuvia katsellessa on ihana huokailla.. Kohdenumerojärjestyksessä omat 5 suosikkiani olivat siis

Kohde 2. Port Victoria
Kohde 4. Kannustalon Venla
Kohde 25. Heikius Hus
Kohde 32. Anvia Koti
Kohde 36. Villa White

Esittelen niiden makupalat tässä samaisessa järjestyksessä, kun yhtä parasta on niin vaikea valita:


Port Victoria oli sisustettu Gantin ja Lexingtonin tuottein:
(klikkaamalla kuvat aukeavat isompana)

Kannustalon Venla oli sisustettu raidoilla ja iloisilla väreillä:

Heikius Hus oli merihenkinen + raikastettu sinisellä + lipputyynyillä:


Anvia Koti sai huokailemaan valkoisuudellaan ja olikin sisustettu kahdelle aikuiselle:

Villa White oli myös nimensä mukaisesti valkoinen:

Koko aikuisen ikäni sydämeni on sykkinyt maalaisromantiikalle. Siinä vain on jotain niin kodikasta ja kutsuvaa ;) Tämän vuoksi esimerkiksi Marimekko ei ole koskaan kolahtanut minuun yhtä vahvasti. Tosin nyt 40+ ikäisenä sopiva sekoitus kaikkea tuntuu omimmalta ja mukaan suosikkeihin ovat päässeet myös Marimekon unikko, raita ja pallot. Liika piperrys ja röyhelöt eivät ole mun juttuni, vaikka Laura Ashley onkin yksi vankkumaton ikonini. Nykyinen sisustusmakuni on ehkä lähimpänä Gantin ja Lexingtonin tähtikuoseja ja klassisia värejä. Ja se valkoinen, oih, se vaan näyttää ja tuntuu niin ihanalta. Ripaus valkoista raikastaa sisustuksen ja suurina määrinä se tuo arkeen kaivattua luksusta, tai ainakin luo näkyville illuusion siitä ;) Villa Whiten valkoiset puupinnat ja suuret maisemaikkunat totisesti tekivät vaikutuksen. *huokaus* 

Kivoja ideoita oli messuilla paljon ja vain vähän ihan outoja juttuja:


Tämä hammaslääkärin vastaanottohuone kohteessa 34. Luja-kivitalo Linnunlaulu yllätti positiivisesti. Odotushuoneessa oli rauhallinen tunnelma ja viimeistään oven avatessa viimeisetkin hammaslääkärikammon rippeet kaikkoavat, kun edessä avautuu upea merimaisema ja seinään maalattu elämänpuu -- ja tällä hammaslääkärillä on taatusti kaupungin lyhyin työmatka:


Messualueen yritystorilla Kokkolanseudun kädentaito + sisustusliikkeet olivat kivasti esillä ja tuotteita pystyi ostamaan myös mukaan. Eritoten tämä PaaPiin osasto houkutteli meitä. Nämä karkkiväriset pehmothan ovat  nyt in!

Ensi vuonna 2012 asuntomessut järjestetään Tampereella. Siellä on jo tohinat täydessä vauhdissa. Seuraavaksi luvassa postaus messumatkan sisustusliikkeistä Kokkolassa ja Pietarsaaressa! Kipaisehan sitä ennen tykkäämään Sally*s blogisivusta, joka löytyy siis tätä nykyä myös facebookista. Keskiviikkona 10.8.2011 tykänneiden kesken arvon yllärinä kivan pienen asuntomessutuliaisen ;)

-Sally-



1 kommentti

  1. Emme tänävuonna päässeet messuille. Kiitos kivasta minunkin sisustussilmääni hivelevistä kuvista :)
    T. Virpi

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksistasi! Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.