Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Sisustusshoppailut asuntomessujen ohessa - osa III


Tästä nimenomaisesta Riviera Maison putiikista olen kuullut puhuttavan niin usein, että messumatka oli pakko ulottaa Pietarsaareen saakka. Ja kyllä kannatti! Palvelu oli ystävällistä, tuotteet taidokkaasti esillä ja mitä ihanuuksia -- oih! Olin tullut "sisustajan taivaaseen", Kamphouseen ;) Mies jäi paimentamaan lapsia ulkosalle ja sain hypistellä kaikkea näkemääni aivan rauhassa.. Virhe. Tai miten sen nyt kukakin ottaa. Win/win situation se taisi lopulta olla, ainakin omasta mielestäni, mutta täytyy tunnustaa, että en ole koskaan vartissa tuhlannut niin paljon kuin käydessäni ensimmäistä kertaa Kamphousessa! Ihastuttava myymälä sijaitsee osoitteessa Otto Malminkatu 12, Pietarsaari. Jo myymälään astuessani tein pikasilmäyksen tuotteisiin ja totesin, että pystyisin helposti ainakin mielessäni tuhlaamaan liikkeessä tyyliin 50 eur /kävelemäni metri  ;) Toki järki vei voiton, sillä takakonttimme pursusi jo entuudestaankin ja tiesin, että seuraavat 300 km joutuisin kököttämään nämä ostokset sylissäni. Mutta mm. nämä ihanuudet putiikista matkasivat meille:


Kun lopulta pääsin raahautumaan autolle tavarakasseineni, mieheni vain tokaisi, että sinähän nopeasti kävit ;) Hienosti siis kokosin itseni viimehetkellä, sillä järjen menettäminen ei ollut vielä 5 minuuttia sitten kovinkaan kaukana ;) Muksut mankuivat yhteen ääneen ruokaa, niinpä päätimme syöttää koko porukan Korv-Göranilla. Korv-Göran on kebabeistaan maankuulu grilli Pietarsaaressa, kävelykadulla. Heidän suosituinta tuotettaan, kebabia riisillä tai ranskalaisilla, tullaan kuulemma maistelemaan pitkänkin matkan takaa ;) Kävelykadulla sijaitsevassa Blossomin liikkeessä oli myös pakko piipahtaa "jälkkäriksi". Tosin tavarapaljous tuntui hieman liiankin pikkusievältä äskeisen RM-liikkeen jälkeen, enkä osannut ostaa yhtikäs mitään.

Kävelykadulle niinikään, aivan Pentikin seinän taakse, oli ilmestynyt hauska pieni sisustuspuoti nimeltään Katarina Maria. Kannattaa piipahtaa, mikäli vaan mahdollista, kun liikutte Pietarsaaressa. Palvelu on ystävällistä ja myytävät tavarat valikoitu tarkoin sopimaan puodin tunnelmaan. Uutta ja vanhaa sulassa sovussa ja moni tavara oli sellaista, mitä en ollut missään muualla tähän mennessä nähnyt. Sallyn sisustusshoppailujen ehdoton bonuspaikka, sillä poikkesin liikkeeseen tyystin ystäväni Jaanan suosituksesta ja yllätyin iloisesti! Lisää tällaisia ;)



Asuntomessureissun oheisshoppailut päättyvät tältä erää tähän. Kiitos mielenkiinnostasi + "matkaseurasta". Aivan ihastuttavia putiikkeja olisi varmasti matkan varrella ollut enemmänkin, mutta täytyy nostaa hattua miehelle + lapsille, että sallivat minulle kaikki nämä tämän kolmiosaisen juttusarjan sisustusstopit reissullamme ;) Matkaostoksista kuvia hieman tuonnempana. Silloin luvassa myös kurkistus meille! Ai juu, täytyy vielä hehkuttaa, kun muistan, että nappasimme Pietarsaaresta pitkää kotimatkaa varten lähtiessämme kahvit mukaan Cafe Fredrikasta, joka löytyy myös kävelykadulta. Konditoria, joka on saanut nimensä Johan L. Runebergin puolison Fredrikan mukaan ja waude, mitä herkkuja heillä olikaan tarjolla lasivitriineissä...... Parikymmentä kilometriä Pohjanmaan lakeuksia ajeltuamme takapenkiltä kuului vain tyytyväistä tuhinaa eli takapenkin sankarit olivat simahtaneet matkan rasitusten uuvuttamina ;) Kiva fiilis jäi kokonaisuutena reissusta ja parasta antiahan oli kotiinpäästyä tutkia asuntomessumatkalla otettuja valokuvia vielä kaikessa rauhassa omalta läppäriltä.

-Sally-


3 kommenttia

  1. Onpas hauskoja kauppoja! Näistä blogeista olin lukenut Riviera Masonista ja viime syksynä pääsin poikkeamaan Helsingin putiikkiin. Hauska paikka ja ei tarvitse miettiä, että haluuako muuta väriä kuin valkoista, mustaa tai neutraalia :)

    Teillä on ollut mukava matka. Sellainen virkistää kyllä sielun ja ruumiin.

    VastaaPoista
  2. Ihanat ostokset ja kuvat!! <3
    Mulla jöi kokonaan käymättä blossom,ei vain aika riittänyt jokapaikkaan!Tuo Katarina Mariakin näyttää kivalta putiikilta!Ehkäpä täytyy joku päivä lähteä(ilman miestä)käymään uudelleen noilla nurkilla!:)

    Blogissani on sulle jotain...!:)

    VastaaPoista
  3. Ihania liikkeitä sä sait kahlata läpi! Katseltiin juurikin samanlaista NY-naulakkoa Loviisan Aitassa. Ja melkein ostettiin :) Mulle tuli niin hirveä grilliruokanälkä tuosta sun kuvasta. Onneks huomenna alkaa viikonloppu ja saa herkutella :) Ihanaa viikonlopun odotusta <3

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★