Kokkolan asuntomessut tarjottimella

Kokkolan asuntomessuilla vierailimme viime viikon maanantaina 1.8.2011. Messupäivä oli puolipilvinen ja melko tuulinen. Järjestelyt olivat sujuvat: bussikuljetus keskustasta oli järjestetty hienosti, messualue oli sopivan pieni ja vain muutamissa messutaloissa oli kova tungos. Kaupungin keskustassa messukävijöitä oli hirmu vähän liikkeellä eli kaupungilla liikkuessa oli hyvin vaikea uskoa, että messut ovat parhaillaan avoinna. Luin myöhemmin jostain, että vain noin joka viides messukävijä myös yöpyy kaupungissa eli se selittää jo aika paljon. Itse asuntomessualuehan sijaitsee noin reilun 2 km päässä Kokkolan keskustasta. Se on kaavoitettu pyöreään muotoon ja rakennettu paalutetusta ja tiivistetystä joutomaasta merenpohjan päälle - kuin viiden hehtaarin tarjottimelle!


Tosi kävijäystävällinen "lätty" siis maastonsa puolesta ja helppo liikkua muksujen kanssa rattailla. Alueen puuttomuus hieman häiritsi, sillä mielestäni luonnon muovaamaa kauneutta ei voita mikään, mutta siirtonurmi toi tonteille vehreyttä ja kasvavathan puut ja pensaat toki ajan mittaan. Yhdessä kohteessa oli jopa tuotu paikalle aitoa metsäkanervaa ja varpukasveja jäkäläkankaineen ja siellä ne ihmettelivät merituulta sulassa sovussa kivilohkareiden ja lasiseinämien kanssa. Parhaimmat/kalleimmat tontit olivat omarantaisia ja mikäpä olisi puhdistautua + helliä aisteja saunan lauteilla, kun panoraamaikkunoista aukeava näkymä on suoraan ulapalle... Rantasaunat oli yhdistetty taloihin tosi kivasti mm. lasitetuin kulkuväylin ja takka/ vilvoitteluhuonein, mutta se on käytännön kannalta suorastaan välttämätöntä, sillä Kokkolassa mereltä tuulee aina!



Kuvia napsin messupäivän aikana reilut 600. Niistä ainakin puolet haluaisin näyttää teille, mutta moni muukin bloggaaja on jo ehtinyt tehdä samanlaisen postauksen, joten ketä sellainen jaksaisi enää kiinnostaa... Niinpä lyhyestä virsi kaunis ja tässä Sallyn mielestä näiden messujen parhaat palat:



Komeimmat julkisivut


Kolme eri taloa, mutta kovin samanlaisia, eiks vaan? Lännen tuulet puhaltavat ja Long Island tyylinen kaksikerroksisuus ja musta/valkoisuus viehättävät allekirjoittanutta, samoin suuret terassit.

 
Parhaat näkymät


Mikäpä olisi näiden kotien keittiöissä huokailla, ruokailla ja laittaa ruokaa, kun meri suorastaan "tulvii" ikkunoista ;)




Hulppeimmat oleskelupihat




Ihania ulkokuvia, vaikka meri on karu kumppani. Silti nämä olivat kaukana Myrskyluodon Maijan maisemista. Seuraavassa postauksessa esittelen talojen sisäkuvia.

Tämän vuoden messujen TOP 5 listalle sijoitan seuraavat talot (aakkosjärjestyksessä):

Anvia Koti
Heikius Hus
Kannustalon Venla
Port Victoria
Villa White



Perusteluina, että kokonaisuutena ajatellen jokainen näistä edellä mainituista oli onnistunut, niin ulkonäöllisesti kuin toiminnallisestikin. Talot olivat valoisia ja ilmavia, ikkunoita oli joka ilmansuuntaan. Meren läheisyys oli otettu hienosti huomioon. Perheellisenä osaa arvostaa sujuvaa arkea ja hippusta ylellisyyttä. Näillä messuilla ei kuitenkaan pröystäilty kotikylpylöillä tai mahtavilla ulkokeittiöillä. Yleisesti ottaen kuitenkin hieman harmittaa, että suurin osa messutaloista suunnitellaan nelihenkiselle perheelle ja jos perheessä on lapsia 3 tai enemmän ei muunneltavuutta välttämättä löydy ollenkaan -- messutaloissa kun kuitenkin on kokoa lähes aina yli 200 neliötä ja huoneitakin 8h + k, lisäksi tietenkin autotalli/varasto + rantasauna + saunatupa. Toki kun rakentaa, niin saa mitä haluaa -- vaikka sitten sitä haaveiltua tilaa ja avaruutta. Sehän on jokaisen makuasia. Sitäpaitsi omia unelmiammehan mekin olimme konkretisoimassa messuilla ;) Kastelli-talot oli kuitenkin mainiosti tarttunut tähän muunneltavuusasiaan ja messuilla heillä oli saman kadun varressa vierekkäin 4 taloa. Konsepti ja koko kaikissa oli sama eli yksi 100 neliön taloista oli sisustettu sinkulle, toinen pariskunnalle, kolmas lapsiperheelle ja neljäs mummolaksi. Hauska idea suunnittelijan pöydältä ja toimii varmasti käytännössä!

Kaiken kaikkiaan messuista jäi kiva fiilis, vaikkemme suurin odotuksin olleetkaan liikkeellä. Tai ehkä juuri sen vuoksi ;) Ajomatka Kokkolaan ja takaisin oli tietenkin uuvuttava, mutta yövyimme matkalla ja pääsin sitten toisena matkapäivänä kiertelemään lähiseudun sisustusliikkeitä -- kätsyä! Mutta niinhän se on elämässä yleensäkin, että monet parhaista kokemuksistamme syntyvät ennakkoon odottamatta ja yllättäen. Aistit avoimena löytää enemmän! Kokkolan asuntomessut ovat avoinna vielä tämän viikon eli 14.8.2011 asti. Jos olet empinyt menoa, niin vielä ehdit mukaan. 100.000 messukävijän raja ylitettiin kuulemma tänään.

Seuraavassa postauksessa siis asuntomessutalot sisältä + mukaan tarttuneet sisustusvinkit. Minulle nämä nimittäin olivat ehkä enemmänkin juuri sisustusmessut ;)

-Sally-

Ei kommentteja

Kiitos ajatuksistasi! Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.