Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Say cheese! American cheesecake



Synttäreitteni kunniaksi herkuttelimme amerikkalaisella juustokakulla kera vadelmamelban ja mustikoiden. Tein näitä kaksin kappalein ja vein toisen meidän sisustusalan opiskelijoiden nautittavaksi.


Amerikkalainen juustokakku

Pohja:
200 g Digestive-keksejä
75-100 g sulatettua voita

Täyte:
400 g Philadelphia -tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
5 munaa
2 tl vaniljasokeria
1 dl taloussokeria
yhden sitruunan raastettu kuori ja puolikkaan sitruunan mehu

Murskaa keksit esimerkiksi kaulimella pakastepussissa. Lisää joukkoon sulatettu voi. 
Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan, jonka halkaisija on noin 24 cm.

Sekoita täytteen ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi ja kaada keksipohjan päälle. 
Paista 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla noin tunti. Anna jäähtyä.

Tarjoa seurana raikasta vadelmamelbaa.


Vadelmamelba

200-300 g vadelmia
tomusokeria maun mukaan
1 tl sitruunan mehua

Painele marjat siivilän läpi. Mausta marjakastike tomusokerilla ja sitruunan mehulla.

***

Takana mukava syysviikko. Tänään oli jälleen koulupäivä ja perehdyimme tapetoinnin + maalauksen saloihin. Huomennakin opiskellaan ja menemme uudisrakennuskohteeseen oikeasti maalaamaan ja tapiseeraamaan (tai ainakin harjoittelemaan molempia ;) Kohteen omistajalla on rakennusfirma, joten asettaa hieman paineita työn onnistumiselle.

Ihanaa syysviikonloppua!
-Sally-

8 kommenttia

  1. Oi oi, mä rakastan juustokakkuja!Nappaan ohjeen talteen!

    Onnitteluhalaus synttärisankarille!:) <3

    VastaaPoista
  2. Mukavaa syntymäpäivää sinulle halausten kera!

    VastaaPoista
  3. NAM! Ihana kuva, tyyny taustalla "mätsää" amerikkalaiseen juustokakkuun hyvin :)

    Kivaa maalausta ja tapetointia! PS. Me lanseerattiin tällä viikolla juuri uusi tuote; tapettipohja. Eli maali, joka on pomminvarma kaikkien tapettien ja tapettiliimojen kanssa. Kerro vaan niin lähetän sulle näytepurkin; tuotteet lähtevät värikauppoihin ensi viikolla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Namnam indeed ;) Ja joo, olen kiinnostunut testaamaan uutta tuotettanne. Laitan sulle meiliä.

      Poista
  4. Iso halaus synttärisankarille! Ja tosi herkullisen näköinen juustokakku :) ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★