Sisustus & lifestyle since 2009

Search

Happy Halloween (ja haamu ikkunassa)



Ensilumi tarjosi kovin lyhytaikaisesti iloa, mutta emme anna sen masentaa. Aurinko kurkisti pilvenraosta iltapäivällä ja hetken olkkarissa näytti kuin olisi miltei kesä jälleen ;) Ikkunat olisi pitänyt näköjään pestä ja grilli laittaa talviteloille, sillä tässä edellisessä kuvassa näyttää, kuin haamu kurkistaisi terassin ovesta! Huomaatteko? Mutta sehän toisaalta sopii tämän viikonlopun Halloween teemaan..
 

 
Pellillinen kinkkupiirakkaa

Pohja:
150 g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
noin ½ - 1 dl kylmää vettä

Täyte:
350 g kinkkua
puolikas pakastepussi herne-maissi-paprika sekoitusta
(1 sipuli)
2 munaa
2 prk kermaviiliä
ripaus suolaa ja pippuria
200 g juustoraastetta

 
Paloittele kulhoon huoneenlämpöinen margariini ja lisää joukkoon kuivat aineet. Nypi aineet sormin. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan levätä hetki jääkaapissa.
 
Leikkaa sillä välin kinkku pieniksi kuutioiksi. Sekoita kermaviili ja munat. Lisää joukkoon ripaus suolaa ja pippuria. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja pistele pohja haarukalla. Paista pelkkää pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.
 
Kaada kinkkusuikaleet + herne-maissi-paprika (ja halutessasi pilkottu sipuli) piirakkapohjalle, lisää muna/kermaviiliseos ja lopuksi juustoraaste. Paista vielä 200 asteessa 20 minuuttia uunin keskitasossa, kunnes piirakka on kauniin värinen.

 
Tasan 21 vuotta sitten tänään 3.11. tulin ensimmäistä kertaa äidiksi. Telkkarissa pauhasi "deittiohjelma" Napakymppi ja minä kärvistelin suppareitteni kanssa. Kunnes anivarhain aamun tunteina pieni prinsessa jo tuhisi kainalossani. Voi sitä ihmettä! Synttärikynttilän lisäksi sytytän tänä iltana kynttilän poisnukkuneitten rakkaittemme muistolle. Olitko sattumoisin eilen teeveen ääressä, kun Jonne Aaron esitti "Vain elämää" ohjelmassa kappaleen (Kaija Koon "Kylmä ilman sua") omalle poisnukkuneelle isoäidilleen? Esitys ei jättänyt ainakaan mua kylmäksi.

Happy Halloween!
 
-Sally-
 

9 kommenttia

  1. Aivan ihana teidän olohuone! Tuo valkoinen arkku on upea. Onko matto Ikean?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis Elina, valkoinen puulaatikko/ arkku on pappani tekemä ja siinä on säilytetty sotavuosien jälkeen hevostarvikkeita. Muutama vuosi sitten pelastin sen joutumasta polttopuiksi ja maalasin sen siinä yhteydessä valkoiseksi. Ja oikeastaan sen ympärille olen pikkuhiljaa haalinut Long Island tyylistä rentoa sisustusta ;) Matto on Ikeasta, tarkka silmä sulla! Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Ihanan näköistä niinkuin aina<3
    Katoin eilen vain elämää, ei tosiaan jättänyt Jonnen esitys kylmäksi, ihan huippuohjelma muutenkin, perjantain kohokohta!:)
    Ihanaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Niina. Musta Vain Elämää on pitkiin aikoihin paras suomalainen viihdeohjelma. Hyvät Pyhät teille!

      Poista
  3. Lähinnä kyselen siksi, koska olen itse harkinnut samaa mattoa ja näyttää kyllä hienolta sinun olohuoneessa. :) Ikeaan siis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on lämmin ja pehmeä jalan alla. Mutta siitä irtoaa sellaista hiekkaista roskaa paljon maton alapuolelle! Me ratkaisimme asian laittamalla sen alle samankokoisen palan askeläänieristeenäkin käytettyä ohutta vaahtomuovia, ettei parkettiin hioudu jälkiä. Mars vaan Ikeaan ;)

      Poista
  4. Kiitos reseptistä. Täytynee joku päivä testata. Tuo Jonne Aaronin esitys aiheutti vedenpaisumuksen minullakin kotisohvalla. Niin paljon on niitä, joille tänään kävin kynttilän sytyttämässä. Se kappale tuntui tulevan suoraan sydämestä ja ehkä siksi se upposi niin syvälle omaan sydämeeni! Onnea muuten päivänsankarille, äidiksi tulo kyllä mullisti aikanaan minunkin maailmani. Kesällä tuli 27 vuotta siitä, kun pieni ihminen pisti koko siihenastisen elämäni arvot uuteen järjestykseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kommentistasi, Henkkumaaria. Kynttilän liekki palaa hiljaa.. Äidiksi tulo on suuri ja mullistava asia. Minun eka vauvani asustaa jo omaa kotiaan kihlattunsa kanssa. ♥ Minne se aika katoaa.. PS. Annoin muuten syyslomaviikon junakommelluksestani vr:lle palautetta. Kiitos kun kehoitit tekemään niin ;) Konnarit todellakin pelastivat päiväni. Mukavaa viikonloppua teille!

      Poista
  5. Hui teillä kummittelee terassilla :D

    Ihania kuvia jälleen ja herkullisen näköistä piirakkaa!

    Happy (belated) Halloween vaan sinnekin :) Pitäis alkaa käsittelemään kuvia, mutta en jaksa. Joten taidan mennä suunnittelemaan Sketcupilla takkahuoneeseen telkkaritason, jonka alle saa takkapuut :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★