Low battery


Löhöily muodostaa syömisen ja nukkumisen kanssa mun keskitalven kolmioni (vrt. Bermudan kolmio). Sinne nimittäin halutessaan vaikka katoaa. Ei auta, vaikka kuinka löffäilee, niin nälkä tulee silti. Ja vaikka kuinka nukkuu, niin silti väsyttää. Alennusmyynneissäkin jaksoin käydä tasan kaksi kertaa. Niistäkin toinen oli liikaa, kun en oikeastaan tarvitse mitään. Tästä Lexingtonin tyynynpäällisestä olen silti tavattoman iloinen, kun ne ovat harvoin alessa (kuva lainattu Zoom Design).

Perjantain ja lauantain koulupäivät vaativat veronsa. Sunnuntai ei riitä viikon ainoaksi lepopäiväksi, vaan ikä tuntuu jo koneistossa (kauheeta, mä olen pitänyt itseäni yli-ihmisenä, joka jaksaa/ ehtii joka paikkaan, mutta joudun tunnustamaan itselleni olevani tavallinen kuolevainen). Tämä meidän toinen opiskeluvuosi on pitkälti käsillä tekemistä ja erilaisten sisäpintakäsittelytaitojen kuten maalaamisen, tapetoinnin ja laatoittamisen oppimista. Se tuntuu ruodossa, vaikka kuinka yrittäisi väittää muuta. Flunssa tekee olon nuhjuiseksi, univelka hajamieliseksi ja tekemättömien töiden lista vaikeuttaa arjen priorisointia. Päivät seuraavat toisiaan, mutta jostain syystä herään aamuisin jo ennen kellonsoittoa. Kahvia kuluu, mutta pieni kahvihetki päivänvalon aikaan riittää koko päivän porkkanaksi. 



Villasukissa, iltateessä ja takkatulessa on kummaa talviajan hohtoa. Kylmä on mulle kauhistus, tahdon mieluummin käpertyä lämpimään. Bad-hair-day ja pipo syvälle päähän (sori iskä, en käytä pipoa). Oliivipuu kärvistelee ikkunalla, onkohan tuostakaan raukasta enää muuhun kuin naurattajaksi?

Mistä te saatte virtaa arkeen? Mikä auttaa jaksamaan tämän pitkän ja pimeän vuodenajan?



6 kommenttia

  1. Mä kuulun selvästi samaan rotuun sun kanssa! ;)
    Pimee talvi on ihan kauhistus ja kaikki energia on totaalisen hukassa!

    Mutta onneks mennään jo kohinalla kohti valoa ja lämpöä! :)

    -A-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä tykkään talvesta. Ei oo allergiaoireita ja ötököitä. Luminen luonto on niin puhdas ja kaunis. Ja kylmyyttä voi paeta sisälle takkatulen lämpöön.. Mutta päivän pitenemisen jo huomaa! Ja auringolla on ihmeellinen vaikutus.

      Mukavaa viikonloppua sulle, Anu!

      Poista
  2. En voi sietää talvea ja pimeyttä. Talvisessa arjessa (ja muutenkin) auttaa jaksamaan liikunta ja ystävät. Pitkän talven katkaisee jokavuotinen talviloma tammi-helmikuussa. Parin viikon matka aurinkoon ja lämpimään... siitä saa virtaa PALJON ja kun palaa kotiin, kohta onkin jo kevät. :) Näin mä selviän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikunta ja ystävät on kullanarvoisia arjessa. Ja aivan ihanalta kuulostaa parinviikon matka lämpimään! Ai että.. Kivaa reissua hei teille!!

      Poista
  3. Missä missä lexingtonia alessa? Rakastan nuita tyynyjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zoom Design http://www.zoomdesign.fi/index.htm

      Viimeisiä viedään jo!

      Poista

Kiitos ajatuksistasi! Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin.