Sisustus & lifestyle since 2009

Search

WC kantrityyliin!


Meillä on 3 veskiä - alakerrassa kaksi ja yläkerrassa vielä yksi. Koska kolmas wc on kodissa jo hieman luxusta, halusimme tehdä siitä tavallisuudesta poikkeavan ja teemaltaan kokonaan mustavalkoisen. Tila on pikkuruinen, vain nipin napin 2 neliötä. Seinät ovat sisä- ja ulkopuolelta kokonaan valkoiseksi maalattua ja hienosahattua lautaa. Laudan raoista näkyy sanomalehtipaperia (sanomalehden alta löytyy vielä gyproc-levyä, veden eristettä, villaa sekä koolaukset). Lattia on tummanharmaata 10 x 10 cm laattaa (lattialämmitys + lattiakaivo, jos jostain syystä joskus esim. pytty pimahtaa poissaollessamme). Katto on viehättävästi hieman viisto ja paneloitu valkoiseksi. Lavuaarin kohdalla on rakennustarkastajaa rauhoittaaksemme vesiroiskeiden varalle kiinnitetty pleksi. Hana on vanhantyylinen, samoin peilivalo. Peili löytyi poistokorista puiset kehykset hieman kolhiintuneina, joten ne paklattiin ja saivat saman mattavalkoisen maalipinnan kuin seinätkin. 

Pyttyä vastapäätä on valkoinen wc-paperirullateline sekä sen yläpuolella tämä pala sanomalehtityylistä Riviera Maison tapettia, jota näin kerran eräässä sisustusliikkeessä (sitä sai ostaa pätkittäin, josta sain inspiksen ja ostin muutamalla eurolla puolen metrin pätkän tätä ihanaista kuosia ja varjelin sitä pari vuotta kuin suurinta aarrettani ennenkuin se päätyi nykyiselle paikalleen). Kuin itseoikeutetusti, wc:n peräseinällä komeilee kehystettynä mustavalkoinen Marilyn Monroe. Haaveilin veskin kattoon myös pikkuista kristallikruunua, mutta en ainakaan vielä ole löytänyt "sitä oikeanlaista", mutta ainakin ajatus kristallikruunusta oli makee - ja taitaa jäädäkin vain ajatukseksi, sillä nythän talokin on jo myynnissä.




Tämä Marilyn-veski on meillä ahkerassa käytössä. Erityisesti tämä on perheemme miesväen mieleen!

10 kommenttia

  1. Ihana WC! Eikä tuo ainakaan minun silmiini niin pieneltä näytä. Kaunista!

    VastaaPoista
  2. Siis ihana, vähän erilainen ja ihana! Meidänki miesväki aika varmasti tykkäis tuosta ;)

    VastaaPoista
  3. Aivan mieletön!!! Ihanat noi seinälaudat, kun ei ole ihan kiinni toisissaan. Ja toi tapetti, aivan tosi hyvin sopii tuonne Marilyn vessaan (ei tartte miesten ottaa nyt sunnuntaista hesaria mukaan vessaluettavaksi, kun vakio luettavana on The Virginia Times ;). Kuten myös tuo kraana!

    VastaaPoista
  4. Onpa todella ihana vessa! Nuo seinälaudat tosiaan kruunaa kaiken.

    VastaaPoista
  5. Erikoinen ja siksi onnistunut ;) Veski valmistui viime keväänä -09 eli noin vuosi sitten, samalla kun koko yläkerta valmistui.

    Veskissä myös aina tuoksuu hyvältä - onko se sitten noiden seinälautojen ansiota vai palasaippuan - mene ja tiedä, mutta siellä on aina mukava "asioida", vaikka Marilyn valvookin toimitusta... ;)

    VastaaPoista
  6. =) Kiva ja persoonallinen weski=)

    VastaaPoista
  7. Ihana vessa... tykkään tosi paljon!!! :)

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunis vessa teillä! Mistä ostit tuota tapettia? Tuo taitaa olla Riviera Maisonin tapettia, ainakin tuosta Marilynista päätellen... Käypä kurkkaamassa RM:n sivuilta. Ensimmäistä kertaa muuten blogissasi ja tulen kyllä uudestaankin :)

    VastaaPoista
  9. No jopas, kylläpä on suloinen " huussi" :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön, joten kirjoittamasi teksti ei välttämättä tule heti näkyviin. ★