Väärillä raiteilla

Mitäs te olette touhuilleet syyslomalla? Mulla meni tänään pasmat sekaisin yllättävän tapahtumaketjun vuoksi, kun huomasin olevani Seinäjoella! Ufosieppauksesta ei sentään ole kyse, mutta tahdot varmaankin kuulla lisää?

 

 

Meidän Isosisko, reipas 6-luokkalainen, sai nyt luvan matkustaa ensi kertaa yksin junalla loman viettoon parhaan ystävänsä luo. Pendolino Tampereelta veisi sinne parissa tunnissa. Tampereen rautatieasemalla oli ruuhkaa ja Helsingistä tuleva juna myöhässä, sillä se oli poiminut viallisesta junasta extra-matkustajia Toijalassa. Nämä ihmiset purkautuivat siis junasta ulos Tampereen asemalla. Lisäksi Pendolinon vaununumeroita ilmaisevat valotaulut olivat epäkunnossa. Nämä saivat aikaan mukavan kaaoksen asemalaiturilla, sillä juna jatkaisi matkaansa vain 4 minuutin pysähdyksen jälkeen. Mulla oli siis saattajana tasan 2 vaihtoehtoa:

 

a) laittaa lapsi laukkuineen junaan ja heiluttaa iloisesti asemalaiturilta samalla, kun hän lähtisi yksin etsimään matkalipussa olevaa junanvaunua + istumapaikkaa

 

b) mennä lapsen kanssa junaan ja etsiä yhdessä oikea vaunu + istumapaikka.

 

 

Salamannopea päätös ja niinpä nousimme b-vaihtoehdon mukaisesti yhdessä junaan, kun sata ihmistä oli ensiksi tullut pois sieltä. Tämän jälkeen liikuimme junassa ihmismassan mukana madellen eteenpäin, kun Pendolino yhtäkkiä nytkähti liikkeelle! Ja mä olin siis sisällä junassa, vaikkei mun pitänyt! Eihän siinä auttanut itku markkinoilla, ei äidillä eikä tyttärellä. Sain kauhultani kakistettua, että voihan vitsit, mä en kuulu tänne ja samassa juna jo kiihdytti satasen vauhtiin! Lapsi istui paikalleen, mullehan ei tietenkään ollut paikkaa varattuna. Hän riisui päällysvaatteensa, laittoi korvanapit korviin ja rupesi kuuntelemaan musaa, kaivoi sipsit ja karkit esiin ja hihitteli vaan tapahtuneelle. Mä kaivoin käsilaukustani puhelimen ja soitin tietty oitis miehelleni, joka yhä seisoi hölmistyneenä kahden pienemmän lapsen kanssa asemalaiturilla Tampereella! Puhelun aikana selvisi myös, että mulla oli käsilaukussa Pikkusiskon hanskat, lasten tikkarit, auton avaimet sekä lipuke parkkihalliin. Ja samantien puhelin varoitti, että akku loppuu. Iiiik.

 

Ystävälliset kanssamatkustajat junassa tyrskähtivät tässä vaiheessa nauruun, että tämähän alkaa olla yhtä jännittävää kuin Speden sketsit ja siinä samassa 5 kättä ojensi mulle omaa kännykkälaturiaan lainaksi :) Miten ystävällistä, kiitos kiitos! Yksi niistä passaskin puhelimeeni ja ehdin ladata puolisen tuntia puhelintani ennen kuin saavuimme Seinäjoelle. Tässä välissä vaunuun tietenkin asteli konduktööri, joka tarkasti matkaliput. Suupielet nousivat hänelläkin hymyyn, kun vuodatin hänelle säälittävän tarinani ja hän pahoitteli VR:n puolesta tapahtunutta + kirjoitti minulle matkalipun, jolla sain matkustaa tämän tahattoman matkani Tampereelta Seinäjoelle veloituksetta. Kiitin nöyrästi ja kysyin samalla, että miten sitten mahtaa olla paluumatkan laita. Kuulemma tunti odottelua ja sitten raiteelta kaksi junayhteys takaisinpäin. Mutta saman tarinan joudun kuulemma kertomaan konnarille siinäkin junassa ja hän sitten päättää, mitä paluumatka maksaa vai maksaako mitään.

 

 

Huoh. Olin saanut saatettua lapsen turvallisesti junaan ja tunsin vieläpä suunnatonta ylpeyttä meidän Isosiskosta, joka käyttäytyi junassa tottuneesti kuin matkustaisi sillä päivittäin. Itselläni oli pasmat sen verran sekaisin, että vain vaivoin pystyin pitämään itseni hysteeriseltä naurulta kasassa. Junan saavuttua Seinäjoelle halasin reippaasti tyttäreni, toivotin hänelle ties monennenko kerran hyvää syyslomaa ja nousin junasta. Ja heilutin tietenkin iloisesti asemalaiturilta, niinkuin alunperin oli tarkoitus ;) Ja tunnin odottelun jälken koitti oma kotimatkani. Luvallisesti VR:n piikkiin sekin, kiitos mukavan konnarin. Myös mieheni oli neuvokkaana saanut tällä välin auton ulos rautatieaseman parkkitalosta, sillä hänellä oli onneksi saman auton avaimet omassa taskussaan, ja olipa onnistuneesti tyynnytellyt Pikkusiskon itkunkin, että ei äiti tahallaan lähtenyt ja jättänyt meitä. Mieliharmi pompittiin pois tämän jälkeen parituntisella HopLopissa ja kun junani saapui takaisin Tampereelle, he olivat jo iloisina asemalaiturilla vastassa. Ja Pikkusisko muisti heti kysyä sitä tikkaria käsilaukusta!

 

Sen pituinen se. Koskaan ei näköjään tiedä, miten elämä yllättää. 6-luokkalainen pääsi kuitenkin onneksi ystävänsä luo ja hänen ensimmäinen junamatkansa yksin sujui hienosti (vai voiko sanoa yksin, koska olin puolet matkasta mukana ;). Tarinan opetus: pidä aina käsilaukussasi mukana vesipulloa, kännykkää + laturia sekä rahakukkaroa. Päällä lämmintä vaatetta, jalassa hyvät kengät ja riittävästi huumoria takataskussa. Koskaan kun ei näköjään voi olla varma, mistä itsensä löytää!

Ja muista aina toimia lapsen parhaaksi! Kiitos vielä VR ja Pendolino S45 ystävälliset naismatkustajat tänään 17.10.2012 Tampereelta Pohjoisen suuntaan! Pelastitte päiväni ;)

-Sally-