Unelmia ja tähtiä

Tervetullut arki alkoi. Meillä mies laittoi lapset aamulla kouluun ja eskariin, laittoi kahvit tulemaan ja tuli sitten herättelemään meitä yläkerrassa vielä nukkuvia. Hörpittiin siinä sitten keittiössä aamukahvia ja tehtiin samalla kauppalistaa ja juteltiin. Kysyin, paljonko oli pakkasta, johon mies, että -20. Ennen kauppaan lähtöä kurkistin kuitenkin itse pakkasmittaria, joka näytti -28. Siis mitäh? Pakkasta olikin ollut aamulla -30, kun koululaiset lähtivät - ja mies oli katsonut, että "vain" -20. Huh hah hei - eipä naurattanut, ei! Tai oikeastaan saatiin kyllä aika makeat naurut.... Hän kun oli pimeässä ja unenpöpperössä tihrustanut ja kuulemma taskulampulla tähystänyt mittaria, ettei koko talo heräisi. Ulko-oven avatessa kyllä jo huomasi, että pakkasta oli melkoisesti, kun ilma höyrystyi paksuksi huuruksi heti sisään syöksyessään. Ja auto-parka oli ollut katoksessa lämmityspiuhassa 2 tuntia, mutta eipä sillä ollut juuri mitään vaikutusta. Ruokaostokset kuitenkin tehtiin, kun oli päätetty niin - ja eskarilainen pääsi samalla auton kyydissä kotimatkan. Takassa roihuaa parhaillaan tuli. Ihana lämpö valtaa olohuoneen ja villatakin voi kohta jo riisua. Muksuilla oli hurjasti kerrottavaa koulun jälkeen, kun olivat nähneet kavereita pitkästä aikaa. Ei meinannut puheen pulputukselta tulla välipalan syönnistä mitään. Kaverikutsuja ja synttärikutsuja molemmilla - ja niin paljon kerrottavaa. Voi sitä intoa! Toivottavasti pakkasherra kohta painuisi vaikka Siperiaan. -30 on kyllä jo ihan liikaa, vaikka Pohjolassa ollaankin.

Hannis oli viritellyt mielenkiintoista keskustelua blogijutussaan Mielikuvaelämää? ( <-- klikkaamalla pääset blogiin). Meille aihe talonrakentamisesta ja uudesta kodista on kovin ajankohtainen. Yhden talon rakentaneena on jo jonkinlaista käsitystä siitä, miten mittavasta urakasta rakentamisessa on kyse. Rakentamisaikana sitä ajatteli, että onneksi tätä kaikkea ei vielä tiennyt siinä vaiheessa, kun onnellisena kirjoitti nimensä talotehtaan papereihin. Pahimmillaanhan rakentaminen vie 1-2 vuoden vapaa-ajat, rassaa taloutta + parisuhdetta ja jopa ystävyys- ja sukulaisuussuhteita. Jos nimittäin vetää kaiken budjetoinnin niin tiukille, että joutuu teettämään talkoita talkoiden perään... Kunnollinen budjetinylitysvara pitää olla, sillä rakennuskustannukset nousevat joka vuosi ja kaikenlaista muuta yllättävää, johon voi olla vaikea varautua etukäteen, mahtuu rakentamisurakkaan taatusti mukaan.

Omasta mielestä, näin jälkeenpäin tuntuu, että kaikki aikataulumurheet, viivästykset, vastoinkäymiset, henkilökemiat urakoitsijoiden kanssa ym. olivat vain hyväksi opiksi ja niistäkin selvittiin loppujen lopuksi kunnialla. Toisinaan jopa muutos alkuperäisiin suunnitelmiin olikin loppupeleissä pelkästään positiivinen asia (meillä esim. yksi väliseinä pystytettiin timpurin toimesta 30 cm väärään kohtaan, jolloin olohuone suureni samassa suhteessa). Siinä mielessä mikään ei siis jäänyt suuremmin kaihertamaan. Mutta monta asiaa tekisi toisin, jos nyt rakentaisi. En esim. usko, että ottaisimme enää Kastelli-taloa. Talotoimittajan kanssa kaikki sujui ongelmitta eikä siinä suhteessa ole moitteen sanaa, mutta myönnän, että myös me kuulumme heihin, jotka haaveilevat Kannustalosta. Haaveilemme jyhkeästä puutalosta, ruutuikkunoista, täysikokoisesta yläkerrasta (ja lasten bändiharrastuksen vuoksi ehkä myös kellarikerroksesta). Tahtoisin valkoisen keittiön, ruokakomeron ja manttelitakan. Mies tahtoisi ison tontin, 2 auton tallin ja kitaroilleen oman huoneen. Hmm. Meillähän on nyt 5 lasta. Jos jokainen saisi oman huoneen, iskä ja äiti makkarin, mies kitarahuoneen ja talossa olisi lisäksi keittiö + olkkari + vierashuone + kodinhoitohuone + saunatilat, saisi ollakin iso tontti ja melko iso talo, että kaikki unelmat voisi toteuttaa. Kohtuullisuus on kuitenkin hyvä muistaa, vaikka sanonta "ison kanssa aina pärjää" osoittautuu monesti oikeaksi. Me rakensimme nykyisessä kodissamme ensin alakerran 4h + k + khh + saunatilat valmiiksi (perheemme oli silloin pienempi kuin nykyään) sekä erillisen piharakennuksen, jossa on autotalli, autokatos, varasto + 1h. Talon yläkerta oli tällöin kokonaan ullakkotilaa, mutta talo ulospäin valmis 1½- kerroksinen. Pihatyöt tehtiin heti ensimmäisenä kesänä, sillä jo toisena kesänä meillä vietettiin esikon rippijuhlia. Pari vuotta asuttuamme haimme rakennusluvan yläkerralle, jonne sittemmin valmistui 3 huonetta lisää + wc. Talomalli mahdollisti alkuvaiheessa pelkän alakerran teon (ns. putkiullakko). Esim. yläkerran portaita ei ollut aluksi lainkaan vaan ullakolle kuljettiin parvekkeen kautta. Myönnetään, että olimme kyllä melko puhki alakerran valmistuttua, ja oli vain huojentavaa päästä jo silloin muuttamaan. Parin vuoden asumisen jälkeen olikin taas riemullista jatkaa rakentamista ja 50 neliön lisätilan rakentaminen sujui kuin "piece of cake".

 

"Kokemus luo varmuutta" - se on aivan totta. Usein suurin virhearviointi rakentamisprojektissa tulee oman työn osuuden määrittelyssä. Koska ammattilainen tekee saman homman vähintäänkin 3 kertaa nopeammin + ilman haavereita, on usein järkevää laskea oman työn osuudeksi vain siivoaminen + tavaroiden oikea-aikainen hankkiminen raksalle. Liioin virkavapaan ottaminen töistä ei rakentamisen vuoksi kovinkaan usein ole perusteltua. Ja naiset - vaikka kuinka syyhyttäisi ostaa alekorista tulevan kodin olohuoneeseen tapskut tänään, niin jos talopaketti tulee tontille vasta ensi kesänä - niin ennenkuin olohuone oikeasti on pohjatyöt tehtynä ja tapetointikunnossa, on naisen mieli muuttunut kerran, jos toisenkin. Kröhöm. Meillä kävi juuri näin. Löysin puoleen hintaan aivan ihanat Stefan Lindforsin beiget tapetit yläkerran kakkos-olkkariimme (Family Room), jotka sittemmin, yläkerran olkkarin seinien vihdoin ollessa tapetointikunnossa, kauppasin huuto.netissä, kun ne eivät enää olleetkaan yhtään sitä, mitä tyylillisesti halusimme. Liian vaisut ja "puuromaiset". Nyt meillä on ylhäällä "pikku amerikka" tähtitapetteineen ja rohkeine väreineen, josta lopputuloksesta itse pidämme kovasti! Vieraitten hämmästyneet ilmeet ovat tosin olleet osa lähes ikuistamisen arvoisia... Toinen olkkari yläkerrassa on ollut myös loistava ratkaisu näin 4-lapsisessa perheessä, sillä se toimii pääasiassa lasten omana olkkarina + tv-huoneena pleikkareineen ym. ja samalla varsinainen olohuone alakerrassa pysyy siistinä!



Haaveita ja unelmia pitää ihmisellä olla. Ei pelkkiä pilvilinnoja vaan myös niitä tavoitettavissa-olevia-haaveita. Sillä pilvilinnat ovat kuvitelmaa vain, ja samat murheet ne on niissä talotehtaiden mainoskotien perheissäkin kuin meillä taviksillakin. Kodin ja asumisen on siis kestettävä elämää. Miten käy eteisen lattian valkoisten laattasaumojen kurakeleillä? Kuinka moni leipoo takan yhteydessä olevassa leivinuunissa joka viikko? Tai lämmittää takapihan kylpytynnyrin joka lauantai saunojia varten? Aika aikaansa kutakin. Jokainen perhe on erilainen. Ja jokaisen perheen tarpeet ja voimavarat ovat erilaisia. Kun tarve ja nykyhetki kohtaavat, ollaan asumisen suhteen ideaalitilanteessa. Oli se sitten ensimmäinen vuokra-asunto, tai muutto kerrostalosta rivariin, tai pois kaupungin vilskeestä - ihminen on taatusti sillä hetkellä aivan yhtä onnellinen kuin se, joka muuttaa ensimmäiseen itse rakentamaansa omakotitaloon (tai toiseen, tai jopa kolmanteen). Kaikki on suhteellista. Haaveet ja unelmat muuttuvat. Ja hyvä niin. Markkinoinnin ja mainonnan luomassa illuusiomaailmassa kannattaa yrittää säilyttää terve maalaisjärki ja muistaa kuka/millainen asuja oikeasti olen! Sillä hieno keittiö ei vielä tee kenestäkään gourmet-kokkia, eikä kodin pyykkihuolto pelaa ilman ahkeraa pyykkäriä. Toki mukavissa tiloissa on paljon mukavampi työskennellä. Ja lämmin koti on näillä pakkasilla aivan välttämätön.